Baronan Työurahuolto lähtee ratkaisemaan isoa yhteiskunnallista haastetta

Barona 1.2.2022

Palveluyhtiö Baronan tarjoama ja kehittämä Työurahuolto edistää työntekijöiden ja työyhteisöjen hyvinvointia uudella ja yksilöä entistäkin huomioivammalla tavalla. Jo pilotoidun palvelun tulokset ovat olleet lupaavia. Työurahuollon avulla on mahdollista ennaltaehkäistä työntekijän ongelmien kasaantumista ja tarjota matalan kynnyksen tukea niin ammatilliseen kehittymiseen kuin työvireen parantamiseen. 

Suomessa jää vuosittain työkyvyttömyyseläkkeelle noin 20 000 ihmistä, joista kasvava määrä mielenterveyssyistä johtuen. Lisäksi on arvioitu, että jopa joka neljäs suomalainen on kokenut jonkinasteista työuupumusta. Usein työntekijä saa apua ongelmiinsa liian myöhään ja inhimillisen hinnan lisäksi kasvavat nopeasti myös yritysten ja yhteiskunnan kustannukset. 

Baronan Työurahuolto on matalan kynnyksen palvelu ja toimintamalli, joka on kehitetty tarjoamaan tukea työurille varhaisessa vaiheessa. Työurahuollossa palvelevat kokeneet työkykyasiantuntijat ja valmennuksen ammattilaiset. Työurahuolto voi täydentää esimerkiksi työterveyden palveluja ja tukea näin ihmisen kasvavaa tarvetta tulla kohdatuksi yksilönä.

”Työkyky on laaja käsite ja työssäkäyville tähän usein liitetään vain työterveyshuolto. Silloin kuitenkin kohdataan vain yksi osa-alue työkyvystä eli terveys. Usein vähemmälle huomiolle jää osaamisen kehittäminen, työn merkityksellisyys ja koettu motivaatio. Työurahuolto on palvelu, jossa voi halutessaan käydä säännöllisesti juttelemassa ja saamassa sparria työuralle. Huollamme terveyttämmekin säännöllisesti, miksi emme myös työuriamme”, Baronan työkykyjohtamisen kehitysjohtaja Jenni Närvä avaa. 

Barona Logistiikan työsuhdepäällikkö Joonas Martikka kertoo, että Työurahuolto otettiin käyttöön Baronan Logistiikkaratkaisuilla kesäkuussa 2021 ja palvelu on tällä hetkellä noin 1300:n henkilön käytettävissä.  

“Tavoitteenamme on Työurahuollon avulla tarjota ennakoivasti apua työntekijöidemme työn ja elämän solmukohtiin. Samalla esihenkilöt saavat lisätyökalun arjen johtamiseen. Saamme ensimmäiset tulokset palvelusta alkuvuoden aikana ja tulemme varmasti hyödyntämään niitä työhyvinvointimme kokonaisvaltaisessa kehittämisessä”, Martikka avaa. 

Työurahuollon tuloksissa korostuvat ihmisten motivaatiohaasteet ja uratoiveet 

Baronan Työurahuollosta jo saatujen palautteiden perusteella peräti 41 prosenttia Työurahuollon henkilöasiakkaista ei koe nykyisen työnsä motivoivan ja yli 70 prosenttia kaipaa apua työuran eteenpäin viemiseen ja tulevaisuuden suunnitteluun. Vastaavasti työnantajan edustajalla suurin huoli on työntekijän työmotivaatio (64 %) tai kokemus tekijän toiveesta uuteen työhön (55 %). 

Närvän mielestä suomalaisesta työelämästä on puuttunut kokonaisvaltainen työurien huolto. Usein coachausta tai erilaisia valmennuksia on hankittu yksittäisiin tilanteisiin ja akuuttiin tarpeeseen. Työurahuollon tulokset viittaavat Närvän mukaan siihen, että ihmisellä on voinut mennä töissä näennäisesti hyvin, mutta silti hän on voinut kokea olevan “jumissa” ja tuntea syvääkin tyytymättömyyttä, joka pahimmillaan heijastuu koko työyhteisöön.  

"Työurahuollon tarkoituksena on tarjota objektiivista tukea ja ohjausta ihmiselle, sekä  antaa voimavaroja tulevaan. Yksilölle voimme antaa uusia työkaluja uran suunnitteluun tai vaikkapa työpaikalla käytäviin keskusteluihin. Organisaation näkökulmasta pystytään tarjoamaan aivan uudenlainen työkalu työkyvyn johtamiseen ja ennaltaehkäistä näin isompien haasteiden syntymistä”, Närvä avaa. 

Baronan tammikuussa julkaistun työelämätutkimuksen mukaan peräti 45 % alle 40-vuotiaista suomalaisista on pohtinut työpaikan vaihtoa. Tulos on osa globaalia ilmiötä, jossa yhä useampi työntekijä on halukas vaihtamaan työtä tai lopettamaan työssä jopa täysin yllättäen. 

“Panostamalla kokonaisvaltaisesti ihmisten yksilölliseen hyvinvointiin, vaikutamme koko työelämän hyvinvointiin. Työurahuolto varmistaa, että tämä ei unohdu niin työnantajien kuin työntekijöiden näkökulmasta”, Närvä muistuttaa. 

Baronan Työurahuollosta: 

  • Baronan kehittämä ja tuottama jatkuvan palvelun malli 
  • Palveluun hakeudutaan joko työnantajan edustajan ehdotuksesta tai työntekijän aloitteesta 
  • Työntekijälle maksuton, työnantaja vastaa kuluista 
  • Työurahuolto antaa mahdollisuuden henkilölle tuoda luottamuksellisesti esiin kaikki työkykyyn, työntekoon ja työuraan liittyvät tekijät ja mahdollistaa näiden käsittely työurahuollon ammattilaisen ohjauksessa 
  • Lue lisää >> 

Lisätiedot: 

Jenni Närvä, kehitysjohtaja, työkykyjohtaminen, Barona 
044 5171 071 
jenni.narva@barona.fi