Hyvä kyselyyn vastaaja,

Tämä kysely on kohdistettu erityisesti seuraaville vähemmistöryhmille: vieraskieliset, ulkomaan kansalaiset tai maahanmuuttotaustaiset, romanit, saamelaiset, suomenruotsalaiset, vammaiset, seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvat sekä uskonnolliseen vähemmistöryhmään kuuluvat. Kyselyn tavoitteena on saada lisätietoa siitä, millaista vihapuhetta tai häirintää olet mahdollisesti kokenut tai havainnut ja minkälaisia vaikutuksia tällä on ollut sinulle ja läheisillesi.

Häirinnällä tarkoitamme esimerkiksi halventavaa, nöyryyttävää tai loukkaavaa puhetta, sähköpostiviestejä tai eleitä. Vihapuheella tarkoitamme tässä kyselyssä julkisesti (esimerkiksi julkisella paikalla, internetissä tai tiedotusvälineissä) esitettyä ilmaisua tai puhetta, jolla levitetään, yllytetään, ylläpidetään tai oikeutetaan vihaa esimerkiksi vähemmistöjä kohtaan. Tyhjentävää määrittelyä häirinnälle ja vihapuheelle ei ole olemassa. Sinä itse määrittelet vihapuheen tai häirinnän – eli minkälaiset ilmaisut tai eleet olet kokenut loukkaavana, vihamielisenä tai uhkaavana. Nämä ovat voineet vaikuttaa esimerkiksi omaan turvallisuuden tunteeseesi.

Kysely toteutetaan oikeusministeriön toimeksiannosta. Vastaava kysely toteutettiin syksyllä 2015 osana syrjinnän seurantaryhmän toimintaa ja tulokset on julkistettu ”Selvitys vihapuheen ja häirinnän vaikutuksista eri vähemmistöryhmiin kuuluvien henkilöiden turvallisuuden tunteeseen” -raportissa. Tämän seurantakyselyn tuloksia hyödynnetään tilannekatsauksen päivittämisessä ja tuotettaessa lisätietoa siitä, miten vihapuhetta ja häirintää olisi mahdollista ennaltaehkäistä.

Kyselyvastauksia käsitellään luottamuksellisesti eikä niitä luovuteta eteenpäin. Kyselyn jakelussa hyödynnetään yksilöllistä evästettä. Tutkimuksen tietosuojaseloste löytyy täältä. Selvityksen raportti laaditaan niin, etteivät yksittäiset vastaajat ole tunnistettavissa aineistosta.

Annamme mielellämme lisätietoja selvityksestä: Laura Jauhola, Owal Group Oy (050 443 1841, laura@owalgroup.com). Oikeusministeriön yhteyshenkilö: Katriina Nousiainen (katriina.nousiainen@gov.fi).

Hyväksyn vastauksessani antamieni tietojen tallentamisen ja siirryn kyselytutkimukseen.

T