Hallitus

Markus Lindqvist
Puheenjohtaja

Markus Lindqvist toimii Aktia Pankin vastuullisuusjohtajana ja hänen vastuualueisiin kuuluu vastuullisen sijoittamisen ja vastuullisen rahoittamisen johtaminen sekä Aktian oma yritysvastuutyö. Markus on aiemmissa rooleissaan toiminut mm. Aktia Rahastoyhtiön toimitusjohtajana ja vastannut kansainvälisen liiketoiminnan kehittämisestä. Vastuullisen sijoittamisen parissa Markus on työskennellyt yli 10 vuotta.

Antti Malava
Varapuheenjohtaja

Antti Malava vastaa globaalisti Danske Bankin vastuullisen sijoittamisen tutkimuksesta ja analytiikasta. Lisäksi hän toimii vastuullisen sijoittamisen johtajana Danske Bank Suomen sivuliikkeessä. Antti on koulutukseltaan systeemianalyysin diplomi-insinööri ja hänellä on yli 15 vuoden kokemus rahoitusalta eri tehtävistä.

Jarrod Luxton

Jarrod Luxton toimii johtavana asiantuntijana Sitran luonto ja talous -tiimissä. Hän vastaa Sitran aloitteista liittyen luonnon monimuotoisuuden integroimiseen yksityisen sektorin liike- ja rahoituspäätösten tekoon. Ennen Sitraa Jarrod on työskennellyt useissa konsulttitoimistoissa tukemassa sekä yksityistä että julkista sektoria niiden strategian, politiikan ja luontopohjaisten ratkaisujen suunnittelussa. Jarrodilla on laaja kansainvallinen työ- ja koulutustausta. 

Petra Hakamo

Petra Hakamo on Evli Oyj:n vastuullisuusjohtaja ja vastaa näin vastuullisesta sijoittamisesta läpi omaisuusluokkien. Petralla on taustaa eritoten vaihtoehtosijoituksista, niin salkunhoidosta kuin vastuullisuuden parissa Evlin pääomasijoitusrahastossa. Petra toimii tällä hetkellä Suomen Pääomasijoittajat ry:n ESG-toimikunnan varapuheenjohtajana. Vastuullisuuden parissa Petra on toiminut viimeiset 10 vuotta, muun muassa rahoitusalalla SEB:n ja OP:n palveluksessa.

Mika Leskinen

S-Pankin sijoitusjohtaja Mika Leskinen on yksi Suomen kokeneimmista vastuullisen sijoittamisen ammattilaisista ja aktiivinen esiintyjä aihepiirin parissa. Mika oli IRRI-tutkimuksessa 2017 maailman TOP 50 ESG -vaikuttaja varainhoitajien kategoriassa. Mikalle on vuosien varrella kertynyt kokemusta luottamus- ja asiantuntijarooleista muun muassa FINSIFistä ja Kirkon eläkerahaston vastuullisen sijoittamisen työryhmästä.

Teresa Platan

Teresa Platan toimii johtajana Storebrand Asset Managementissa, vastuualueenaan instituutioasiakkaat. Hänellä on 20 vuoden kokemus rahoitusalalta, lähinnä rahastovalinnasta, varainhoidosta ja vastuullisesta sijoittamisesta. Hän on taustaltaan KTM ja CEFA, ja lisäksi hän on suorittanut laajat Corporate Responsibility opinnot Hankenilla.

Erik Wikström

Erik Wikström vastaa Fondita Rahastoyhtiön vastuullisesta sijoittamisesta ja sisäisestä yritysvastuutyöstä. Hän on aiemmin työskennellyt SFDR implementoinnin parissa sekä kehittänyt ja toteuttanut ESG arvioita analyytikon roolissa Nordean luottopäätösprosessissa. Erik on suorittanut kaksoistutkinnon, maisteritutkinnon taloustieteistä Hankenilta ja diplomi-insinöörin maisteritutkinnon Tukholman Kuninkaallisesta teknillisestä korkeakoulusta. Tämän lisäksi hänellä on CESGA tutkinto.

Karoliina Lindroos

Karoliina on koulutukseltaan MMM sekä MBA. Hän on toiminut erilaisissa kestävän kehityksen tehtävissä noin 20 vuotta. Karoliina työskentelee Ilmarisen vastuullisen sijoittamisen johtajana. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa konsulttina, YK:lla ja kehitysrahoituksen parissa.