Tansanian markkinamahdollisuudet suomalaisyrityksille

Tansanian liiketoimintaympäristö on ollut melko haasteellinen, mutta sen parantaminen on yksi maan uuden hallinnon tärkeimmistä tavoitteista. Dialogi yksityisen sektorin kanssa on parantunut ja ongelmakohtiin on puututtu. Suomalaisyrityksille löytyy markkinamahdollisuuksia etenkin maataloudesta, metsäsektorilta, logistiikasta ja ICT-alalta.

Tansanian talous on kasvanut vahvasti viimeisen vuosikymmenen aikana, mutta maa on edelleen yksi maailman köyhimmistä. Kasvu on hidastunut koronapandemian aikana, mutta osoittanut kuitenkin verrattain vahvoja elpymisen merkkejä. IMF:n arvion mukaan talous kasvoi 4,0 % vuonna 2021, ja kasvun odotetaan nousevan 5,1 %.iin 2022. Inflaation odotetaan pysyvän matalana ja velkasuhteen kohtuullisena. Tansania saavutti heinäkuussa 2020 Maailmanpankin kriteerit alemman keskitulon maalle. Koronan aiheuttamien seurausten vuoksi maan saattaa kuitenkin olla haastavaa pitää statuksensa lähivuosina. Vaikka talous kasvaakin, pandemia on johtanut köyhyydessä elävien ihmisten määrän merkittävään kasvuun.

Tansanian talouskasvua ovat vauhdittaneet etenkin ulkomaiset sijoitukset, yksityinen kulutus sekä valtion suuret hankkeet rakennus-, ICT- ja liikennesektoreilla. Koronapandemian alussa Tansanian taloutta hyödyttivät erityisesti kullan hinnan nousu (suurin tavaraviennin tulolähde) ja öljyn hinnan lasku.  Myös energiasektori (kaasu) sekä kaivosteollisuus ovat merkittäviä maan taloudelle.  Maa on edelleen hyvin maatalousvaltainen, ja maatalous työllistääkin edelleen 60 % työväestöstä. Maan hallituksen tavoitteena on maatalouden tuottavuuden merkittävä kasvattaminen, ja se pyrkii houkuttelemaan kasvavassa määrin ulkomaisia sijoituksia maatalouteen.

Kuva: Unsplash, Ben Preater

Tansanian liiketoimintaympäristö on ollut haasteellinen ja vaikeasti ennustettava. Pohjoismaisten yritysten piirissä 2019 tehdyn selvityksen mukaan suurimmat ongelmat yrityksillä liittyivät maahantuloon ja työlupiin, verotukseen ja erityiskompetenssien löytämiseen. Myös vienti- ja tuontisäännöt, osaavan työvoiman löytäminen ja riitojen ratkaisu koettiin ongelmiksi. Tansanian uusi, 2020 keväästä vallassa ollut hallinto on ilmoittanut liiketoimintaympäristön parantamisen olevan yksi tärkeimmistä prioriteeteistaan, ja toimia sen parantamiseksi onkin jo tehty esimerkiksi työlupaprosessien sekä verotuskäytäntöjen osalta. Laajemman strategisen kehittämissuunnitelman toimeenpano vie kuitenkin vielä pitkän aikaa. Nykytilanteessa yritysten on kuitenkin helpompi aloittaa toimintaansa Tansaniassa ja saada ongelmatilanteitaan ratkaistuiksi kuin muutama vuosi sitten.

Tansania on Suomen pitkäaikainen kehitysyhteistyön kumppanimaa ja Suomen maine on erinomainen. Suomi on toiminut esimerkiksi metsäsektorilla jo vuosikymmeniä ja suomalainen osaaminen tunnetaan. Myös Suomen maine koulutuksen mallimaana ja teknologian edelläkävijänä on hyvin tunnettu. Suomalaisille yrityksille potentiaalisia markkinamahdollisuuksia löytyy maataloudesta ja metsäsektorilta, etenkin arvoketjujen kehittämisestä, sekä logistiikka- ja ICT-aloilta.

Teksti: Riitta Swan, Suomen suurlähettiläs, Tansania