Lomakausi päättyi, kissatalo täyttyi - "Leikkauttakaa ja siruttakaa ne kissanne"

Kesälomakauden päättyminen on näkynyt selvänä piikkinä Jokimaan löytöeläintalon toiminnassa.

Hiljaisen kevään ja alkukesän jälkeen alkoi heinäkuun lopulla tapahtua, ja kodittomia kissoja on viime viikkoina tuotu taloon jopa useita päivässä.

– Tahti on lähtenyt kiihtymään, löytökissoja tulee nyt tosi paljon, kertoo Päijät-Hämeen eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Hanna Kallio.

Haastatteluhetkellä viime viikolla talossa majaili lähes 50 löytökissaa.

– Se on vielä pieni luku, mutta tätä menoa määrä kasvaa.

Moni Jokimaalle päätynyt kissa löytää omistajansa luo, mutta tavatonta ei ole, että villikissoja löytyy ”keskeltä ei mitään”.

Tyypillinen tilanne Kallion mukaan loppukesällä on, että ihmiset soittavat mökiltä ja ihmettelevät, mitä pitäisi tehdä pihalla juoksenteleville kissanpennuille. Löytöeläintalossa uumoillaan, että syynä on kesälomien loppuminen.

– Kevät ja kesäkin olivat tosi rauhallisia, mutta nyt yhtäkkiä rupeaa kissoja löytymään.

Taustalla on Kallion mukaan paitsi kesäkissailmiö, myös se, ettei lemmikkikissoja välitetä steriloida.

– Vahinkoja sattuu, lemmikkikissa saattaa päästä mökillä karkuun ja tapaa kollin. Synnytyksen hetkellä se ehkä hakeutuu piiloon, ja pennut lähtevät vasta myöhemmin pamppaloimaan pitkin poikin.

Kallio vetoaakin kissanomistajiin:

– Leikkauttakaa ja siruttakaa ne kissanne ja rekisteröikää siru!

Löytökissojen tulva kertoo Kalliosta pohjimmiltaan siitä, ettei kissaa lemmikkinä arvosteta kuten koiraa.

– Kissalla ei ole edelleenkään oikein mitään arvoa.

Tästä kertoo hänestä sekin, että kissanpentuja annetaan jopa ilmaiseksi. Myös kissojaan vapaasti ulkoiluttavat saavat eläinsuojeluaktiivin näkemään punaista.

– Ei kotikissa kuulu Suomen luontoon. Eihän koiranomistajatkaan aamulla vain päästä koiraansa kerrostaloasunnosta pihalle.

Koiria löytöeläintaloon tuleekin harvoin ja niiden visiitit jäävät lyhyiksi, sillä omistaja ilmaantuu yleensä nopeasti.

Kallio toivoo ihmisten käyttävän maalaisjärkeä, jos oman mökin tai kodin liepeille ilmaantuu vieras kissa.

– Pienistä pennuista pitää ilmoittaa meille heti.

Aikuista kissaa sen sijaan ei kannata välittömästi yrittää ottaa kiinni.

– Sehän voi olla jonkun ulkoileva kissa. Kannattaa kysellä naapureilta ja käyttää maalaisjärkeä. Mutta jos vieras kissa pörrää ovella jatkuvasti, siihen pitää reagoida.

– Ja jos on epävarma, kannattaa soittaa meille.

Ihmiset ovatkin Kal­lion mukaan tätä nykyä varsin valppaina irtokissojen ja -koirien kanssa ja ilmoittavat niistä hanakasti sosiaalisessa mediassa.

– Sosiaalinen media on helpottanut tosi paljon omistajan löytymistä.

Kun löytökissa tuodaan Jokimaalle, se odottaa ensin omistajaa 15 päivää. Jos omistajaa ei kuulu, kissa leikataan, rokotetaan ja sirutetaan ja sille aletaan etsiä kotia. Pennut sijoitetaan aina sijaiskoteihin.

– Uusia sijaiskoteja otamme mielellään vastaan, ilman niitä tästä ei tulisi mitään.