Ilmatieteen laitos ei ole vielä virallisesti nimennyt keskiviikkoiltana Suomeen saapuvaa myrskyä.

Tarkemmin tulevasta myrskystä kerrotaan muun muassa tässä jutussa.

– Sille ei ole vielä annettu virallisesti nimeä. Torstai on varmasti se päivä, jolloin myrskyn suurimmat vaikutukset koetaan, vaikka myrsky alkaa jo keskiviikkona, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Paavo Korpela sanoo.

Hyvin suurella todennäköisyydellä myrskyn nimi on kuitenkin Aila.

– Virallisten sääntöjen mukaan on torstain nimipäiväkalenterin ensimmäinen nimi eli Aila. Yleensä myrskyn nimi annetaan sen mukaan, milloin pahin meno on. Aika varmalta se näyttää, että tässä myrsky tulee. Sanoisin, että Aila-myrsky on torstaina.

Torstaina Suomessa vahinkoja aiheuttaa Aila-myrsky. IL-arkisto/Yliopiston almanakka

Näin nimetään

Ilmatieteen laitos nimeää Suomessa voimakkaat, laajaa tuhoa aiheuttavat tuulitilanteet suomenkielisen nimipäiväkalenterin mukaan.

– Myrskyn nimeksi valitaan kalenterista myrskyn alkamispäivältä ensimmäinen käyttämätön nimi, Ilmatieteen laitos kirjoittaa verkkosivuillaan.

Suomessa meteorologit puhuvat myrskystä, kun 10 minuutin keskituuli on vähintään 21 metriä sekunnissa.

– Suomessa maa-alueilla myrskyää erittäin harvoin. Paikallisia rajuilmoja osuu silti Suomeenkin. Rajuilmalla tuulenpuuskat voivat aiheuttaa paikallisesti huomattaviakin metsä- ja muita tuhoja.

Torstaina Suomea kuitenkin riepottelee nimenomaan myrsky, eikä rajuilma.

– Esimerkiksi Kiirahan oli rajuilma, mutta tämä on myrsky, Ilmatieteen laitoksen ilmastopalvelun meteorologi Hannu Valta sanoo.

Saitko poikkeuksellisen myrskykuvan, myrskyvideon vai törmäsitkö muuhun myrskyuutiseen?

Lähetä teksti, kuva, video tai WhatsApp-viesti numeroon 040 778 4854. Kirjoita mukaan kuvaajan nimi, yhteystiedot sekä mahdolliset muut kuvaan, videoon tai vinkkiin liittyvät tiedot.

Muista, että liikenneonnettomuuksissa pitää auttaa ensin loukkaantuneita, hälyttää apua (hätänumero 112) ja varoittaa muita. Onnettomuuspaikalle ei saa pysähtyä kuvaamaan, jos se häiritsee pelastustöitä tai vaarantaa muuta liikennettä. Iltalehti ei julkaise kuvia onnettomuuksien uhreista.

IL Paras Sää - Säätiedot ja sääennusteet