Retki pe­ruun­tui, kun kyyti ei tullut – mpk:n toi­min­ta tak­kui­lee edel­leen ja ai­heut­taa jopa vaa­ra­ti­lan­tei­ta

Mäntylän ryhmäkodin asukkaat Laura Moilanen (vas.), Alpo Tukiainen ja Sami Lempiäinen (oik.) ovat tottuneet odottelemaan myöhästeleviä mpk-kyytejä. Ohjaajat Magdaleena Moilanen ja Paula Jäntti sanovat, että kyytien myöhästely vaikuttaa ryhmäkodin arkeen lähes päivittäin.
Mäntylän ryhmäkodin asukkaat Laura Moilanen (vas.), Alpo Tukiainen ja Sami Lempiäinen (oik.) ovat tottuneet odottelemaan myöhästeleviä mpk-kyytejä. Ohjaajat Magdaleena Moilanen ja Paula Jäntti sanovat, että kyytien myöhästely vaikuttaa ryhmäkodin arkeen lähes päivittäin.
Kuva: Jussi Leinonen

Ryhmäkoti Mäntylässä odotettiin viime viikon tiistaina kyytiä napapiirille. Ryhmäkodin väki oli lähdössä retkelle Tallintontun kotieläinpihalle, ja kuljetukset oli tilattu jo edellisenä päivänä matkapalvelukeskuksen (mpk) kautta.

Ensimmäinen tilatakseista saapui hiukan myöhässä, mutta toista ei kuulunut lainkaan. Kun ryhmäkodin ohjaaja soitti matkapalvelukeskukseen, hänelle kerrottiin, ettei yhtään tilataksia ole vapaana.

– Odotimme jonkun aikaa, mutta kun autoa ei kuulunut, jouduimme perumaan retken, koska aikataulu oli jo pettänyt pahasti, ohjaaja Magdaleena Moilanen kertoo.

Retken peruuntuminen oli tietysti pettymys neljälle ryhmäkodin asukaalle, jotka jäivät ilman kyytiä.

– Ei se mukavaa ollut. Retkellä olisi juotu kahvit ja paistettu makkaraa, Alpo Tukiainen kertoo.

Rovaniemen matkapalvelukeskuksen toimintaan liittyvät ongelmat kärjistyivät viime toukokuussa, kun keskus otti käyttöön uuden välityspalvelujärjestelmän. Uuden Rovaniemen tekemän Facebook-kyselyn perusteella tilanne on hieman korjaantunut kesän aikana, mutta edelleenkään mpk:n asiakkaat eivät voi luottaa siihen, että kyyti tulee tilattuna aikana.

– Monena aamuna taksi on jäänyt kokonaan tulematta, ja myöhästyn sen vuoksi töistä. Tätä on hankala selittää työnantajalle, kertoo henkilö, joka sairautensa takia käyttää mpk:n kyytejä työmatkoihin.

Usea vastaaja sanoo, että mpk:n kautta tilatut kyydit tulevat pääsääntöisesti myöhässä. Käyttäjien mukaan tämä johtuu muun muassa siitä, että mpk välittää kyydit takseille vasta vähän ennen kuin taksin pitäisi olla jo hakemassa asiakasta.

– Kyyti välitetään autoon vain minuutteja ennen asiakkaan noutoaikaa, vaikka tilaus on tehty esimerkiksi kymmenen tuntia aiemmin, sanoo eräs vastaaja.

Mäntylässä mpk-kyytien myöhästyminen tuottaa ongelmia lähes päivittäin. Kyyti myöhästyy tai jää kokonaan tulematta etenkin silloin, kun samaan kyytiin on lähdössä useampi kuin yksi matkustaja.

– On ihan tavallista, että asukkaat eivät pääse lähtemään menoihinsa silloin kuin pitäisi. Joskus olemme tilanneet tavallisen taksin, jotta kyyti varmasti tulee, mutta ei sekään ole oikein, kun asukkaat ovat kuitenkin oikeutettuja halvempaan mpk-kyytiin, Magdaleena Moilanen sanoo.

Sami Lempiäisellä on paljon kokemusta taksien myöhästelystä. Hän kuuluu niihin Mäntylän asiakkaisiin, jotka käyvät torstai-iltaisin Iloiset musikantit -kerhossa mpk-kyydillä.

– Varsinkin paluukyytiä joutuu joskus odottamaan pitkään, Lempiäinen kertoo.

Iloiset musikantit -kerho on suunnattu kehitysvammaisille. Kerhon vetäjä Sari Laitila kertoo jäävänsä usein kerhon päätyttyä odottamaan takseja kerholaisten kanssa, mutta aina hän ei pysty viipymään pitkään. Silloin voi syntyä jopa vaaratilanteita.

Viimeksi viime torstaina kolmen kerholaisen yhteinen kyyti oli myöhässä. Laitila odotti kyytiä heidän kanssaan 25 minuutin ajan, mutta joutui sitten lähtemään kotiin ja jättämään kerholaiset keskenään.

– Yhdellä heistä oli onneksi puhelin, ja itsekin ilmoitin tilanteesta heidän ryhmäkotiinsa. Siltikin tilanne tuntui pahalta.

Eräs UR:n kyselyyn vastanneista on huolissaan muistisairaasta äidistään.

– Kuka vastaa, kun sovittu kyyti ei tulekaan ja muistiongelmainen asiakas odottelee turhaan tai lähteekin lopulta kulkemaan itse, kun ei muista, miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia ja mihin soittaa.

Lue lisää mpk:n asiakkaiden kommentteja täältä.

Päättäjät haluavat, että mpk:lle saadaan toimiva malli ensi vuonna

Rovaniemen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Liisa Ansala (kesk.) toivoo, että matkapalvelukeskuksesta tekeillä oleva selvitys valmistuisi mahdollisimman pian.

– Meidän pitäisi päästä kiinni konkreettisiin toimenpiteisiin, jotta tilanne saadaan paranemaan, Ansala sanoo.

Kaupunki päätti teettää mpk:sta selvityksen viime kesäkuussa sen jälkeen, kun mpk:n ongelmat nousivat esille muun muassa Uusi Rovaniemi -lehden juttujen kautta. Selvityksen pohjalta kaupunki aikoo arvioida, pitäisikö kuljetuspalvelut järjestää jatkossa toisella tavalla.

Ansala sanoo, että Rovaniemellä on nyt poliittinen tahtotila saada kuljetuspalvelut toimimaan. Kun kaikkien valtuustoryhmien allekirjoittama valtuustosopimus päivitettiin tänä syksynä, siihen kirjattiin uutena asiana, että matkapalvelukeskukselle luodaan vuoden 2019 aikana toimiva ja kustannustehokas malli.

Kuljetuspäällikkö Seija Säkkisen mukaan mpk:ssa tehdään koko ajan töitä ongelmien korjaamiseksi. Hänen mukaansa esimerkiksi oheisessa jutussa kuvatut tilanteet johtuvat pääosin siitä, etteivät taksinkuljettajat ole ottaneet kyytejä vastaan.

Myös se, että kyydit välitetään autoille kymmenen minuuttia ennen suunniteltua noutoaikaa, on nimenomaan kuljettajien toivomus.

Säkkisen mukaan parannusta on tulossa muun muassa säännöllisiin, päivittäisiin kuljetuksiin, jotka eivät ole kelvanneet sopimusautoille. Nämä kuljetukset pyritään jatkossa turvaamaan niin, että niistä sovitaan erikseen jonkun niihin sitoutuvan yrittäjän kanssa.

Myös välitysohjelmaa ollaan korjaamassa niin, että tulevia keikkoja näytetään etukäteen autoille, jotta kuljettajat voivat varautua niihin.

Mikä?

Mpk hoitaa kuljetuspalvelua

Sosiaalihuolto- ja vanhuspalvelulaki määräävät, että kunnan pitää järjestää kuljetuspalveluja mm. vaikeavammaisille. Kuljetuspalvelu on subjektiivinen oikeus.

Palvelulla turvataan, että vammainen henkilö pystyy liikkumaan samoin kustannuksin kuin muut kansalaiset. Kuljetuspalvelun asiakas maksaa matkastaan bussimatkan hinnan.

Rovaniemellä kuljetukset tilataan kaupungin matkapalvelukeskuksesta (mpk). Kuljetuksia hoitavat taksiyritykset, joiden kanssa kaupunki on tehnyt asiasta sopimuksen.

Taksiyritykset eivät peri mpk-kyydeistä normaalia hintaa, vaan sopimukseen sisältyy tietty alennusprosentti. Alennusprosentti pienentää provisiopalkkaisten taksinkuljettajien palkkaa.

Sekä asiakkaat että taksit ovat jo pitkään nähneet ongelmia mpk:n toiminnassa. Perusturvalautakunta laittoi kesäkuussa tekeille selvityksen mpk:n toiminnasta. Perusturvan toimialajohtajan Markus Hemmilän mukaan vielä ei voi sanoa, milloin selvitys valmistuu.

Rovaniemen vanhusneuvosto on esittänyt, että kaupunki luopuisi mpk:sta ja että kuljetuspalveluun oikeutetut voisivat tilata kyydin suoraan takseilta.