Vaskivuoren kamarikuoro esittää Jussi Chydeniuksen sille säveltämän laulun ensi kertaa etänä – kuuntele kappale verkossa

Rajaton-lauluyhtyeenbassona ja Don Huonot -yhtyeen rumpalinakin tunnettu Jussi Chydenius sävelsi Vaskivuoren lukion kamarikuorolle tilauslaulun, kun kuoro täytti 50 vuotta. Nyt myyrmäkeläinen kuoro on on tehnyt siitä videon verkkoon.

– Kappale oli jo aiemmin ohjelmistossamme. Vain videointi ja äänitys tehtiin etänä, selvittää kuoronjohtaja Jonna Vehmanen.

Pelottomien riemulaulu -nimisen kappaleen on sanoittanut Vaskivuoren entinen opiskelija Julia Junttila, joka voitti 2014 järjestetyn kilpailun.

– Jussi Chydenius sävelsi Julian tekstin ja teos kantaesitettiin 50-vuotisjuhlakonsertissamme keväällä 2015, Vehmanenkertaa.

Kamarikuoron kevään suunnitelmat muuttuivat koronakriisin vuoksi, kun kevään Irlannin kilpailumatka peruuntui, mutta laulamista he eivät ole lopettaneet.

– Koska yhdessä laulaminen muuttui haasteelliseksi karanteenin aikana, kuoro päätti toteuttaa virtual choir -projektin, Vehmanen kertoo.

– Pääsimme paitsi kokoamaan äänemme jälleen yhteen, samalla myös lähettämään toisillemme positiivista energiaa ja tsemppihenkeä.

Vaskivuoren lukion kamarikuoro on nuorisosekakuoro, jossa laulaa noin 40 laulajaa. Kuoro voitti EBU:n järjestämän Let the peoples sing -kuorokilpailun lapsi- ja nuorisokuorosarjan lokakuussa 2017. Huhtikuussa kuoron piti matkustaa Corkin kansainvälisille kuorofestivaaleille kilpailemaan. Koronavirustilanteen vuoksi osallistuminen siirtyy ensi vuoteen.

Voit kuunnella videon tästä: