Raitiotieallianssi jatkaa Tampereen raitiotien rakentamista länteen Hiedanrantaan, Niemenrantaan ja Lentävänniemeen – ensimmäiset työt käyntiin maaliskuussa

Tampereen raitiotien rakentaminen länteen jatkuu keväällä 2022 ja osuuden Santalahti- Lentävänniemi rakentamistöitä aloitetaan maaliskuun aikana. Sepänkadulla ja Santalahdessa jo käynnissä olevien töiden lisäksi raitiotien rakentaminen alkaa nyt myös Hiedanrannan, Niemenrannan ja Lentävänniemen alueilla.

Tampereen kaupunki on aloittanut Näsisaaren täyttötyöt, sillä korkein hallinto-oikeus ratkaisi joulukuussa 2021 Näsijärven täyttölupaa koskevan valituksen. Osuuden Santalahti-Lentävänniemi raitiotien rakentamisen ehtona oli, että Näsijärven täyttöön liittyvät lupakysymykset ratkaistaan ennen rakentamisen alkua.

– Näsisaaren mahdollistava päätös oli odotettu ja olemme erittäin tyytyväisiä, että voimme nyt jatkaa raitiotietä osan 2 päätepysäkille saakka eli Lentävänniemen Pyhällönpuistoon, Raitiotieallianssin projektipäällikkö Sari Valjus toteaa.

Rakentamistyöt aloitetaan maaliskuussa useassa kohdassa. Santalahden länsipäässä aloitetaan Paasikiventien ylittävän raitiotiesillan valmistelevat työt sekä siihen liittyvät Paasikiventien muutostyöt. Myös työt Hiedanrannan, Niemenrannan ja Lentävänniemen alueilla alkavat.

– Hiedanrannan alueella ensimmäiset työvaiheet tehdään tulevan Nottbeckinaukion ja vanhan tehdasalueen välisellä osuudella. Niemenrannassa ja Lentävänniemessä raitiotietyöt alkavat kaikilla tulevilla raitiotiekaduilla eli Federleynkadulla, Kehyskadulla, Lielahdenkadulla ja Halkoniemenkadulla. Ennen raitiotietöiden aloitusta tehdään kaduille tarvittavat liikennejärjestelyt, Valjus kertoo.

Rosenlewin ratasillan rakentaminen Paasikiventien yli alkaa keväällä

Santalahden länsiosassa aloitetaan kevään kuluessa Paasikiventien ylittävän Rosenlewin alikulkusillan rakentaminen. Silta tulee ylittämään Paasikiventien lähtien Rantatien länsipäästä ja ulottuen Pölkkylänpuistoon, josta raitiotiereitti etenee Näsisaaren kautta kohti Hiedanrantaa ja Niemenrantaa. Rosenlewin sillasta tulee reilut 230 metriä pitkä silta pelkästään raitioliikenteen käyttöön. Siltaa kannattelee maatukien lisäksi viisi pilaria.

Töiden aloitusta Paasikiventien alueella on valmisteltu jo helmikuun alussa kun Tampereen kaupunki poisti puustoa Pölkkylänniemen alueelta sekä Paasikiventien eteläpuolelta. Rakentamistyöt käynnistyvät johto- ja putkisiirroilla, jotka siirretään pois tulevien siltarakenteiden ja raitiotien alta. Työalueet sijaitsevat sekä Paasikiventien etelä- että pohjoispuolella.

– Paasikiventietä siirretään noin 300 metrin matkalta kohti Näsijärveä, koska raitiotie ei sovi Rantatien viereen ilman Paasikiventien siirtoa. Siltatyöt alkavat sillan perustusten rakentamisella, Raitiotieallianssin tuotantopäällikkö Kari Simonen kertoo.

Paasikiventien länteen johtavaa ajorataa tullaan Raitiotieallianssin työalueella rakentamistöiden ja siirron yhteydessä myös levittämään nykyisestä kaksikaistaisesta kolmikaistaiseksi. Raitiotien rakentamisen aikana Paasikiventiellä säilyy kaksi kaistaa kumpaankin suuntaan, mutta työvaiheiden edetessä ajolinjoihin tulee muutoksia. Töiden ajaksi Paasikiventien eteläpuolelle rakennetaan tilapäinen jalankulku- ja pyöräväylä, johon tehdään myös väliaikainen valaistus. Väliaikainen väylä otetaan käyttöön maaliskuun alkupuolella.

Raitiotien ensimmäiset työvaiheet puiden kaato sekä johto- ja putkityöt

Myös Lentävänniemessä raitiotietöitä valmisteltiin tammikuussa poistamalla puita Pyhällönpuiston alueelta. Pyhällönpuistoon rakennetaan raitiotien länsiosan keskilaiturillinen päätepysäkki, jossa matkustajat jäävät pois ja nousevat kyytiin samalta pysäkkilaiturilta. Ensimmäiseksi Pyhällönpuistoon ryhdytään rakentamaan painopengertä, joka on valmistuttuaan paikoillaan vajaan vuoden. Penkereen avulla tiivistetään radan maapohjaa.

Kaikilla Niemenrannan ja Lentävänniemen raitiotiekaduilla eli Federleynkadulla, Kehyskadulla, Lielahdenkadulla ja Halkoniemenkadulla aloitetaan maaliskuussa johto- ja putkisiirtotyöt.

– Kadun suuntaisesti kulkevia johto- ja putkilinjoja siirretään pois tulevan radan alta. Tämä pitää tehdä, jotta niiden huoltotyöt tulevaisuudessa voidaan hoitaa ilman, että raitioliikennettä pitää katkaista. Samalla johto- ja putkiverkostoja uusitaan tarpeen mukaan, Kari Simonen toteaa.

Johto- ja putkisiirtojen lisäksi rakennetaan kadun alittavia poikittaislinjoja. Sekä nykyiset että uudet poikittaislinjat rakennetaan suojaputkiin, joiden ansiosta putki- ja johtolinjojen kunnossapito ja huolto jatkossa helpottuu.

Hiedanrannassa työt käynnistyvät arviolta huhtikuussa. Ensimmäiseksi työskennellään Nottbeckinaukion ja tehdasalueen välillä, jossa aloitetaan ratapohjan rakentaminen. Täällä ei ole tarvetta vanhojen johtojen ja putkien siirtämiselle, mutta Raitiotieallianssi rakentaa ratatöiden yhteydessä uutta kunnallistekniikkaa tuleville asuinalueille.

– Kunnallisteknisiä töitä on järkevää toteuttaa samassa yhteydessä, sillä se säästää kustannuksia ja aikaa sekä tukee Hiedanrannan alueen rakentumista, Simonen mainitsee.

Santalahti–Lentävänniemi-osuuden ensimmäiset radan päällysrakennetyöt eli kiintoraidelaattojen ja kiskojen asennukset on tarkoitus tehdä kesällä.

Raitiotieallianssin työalueet keväällä 2022. Kuva: Raitiotieallianssi

Ennen töiden aloitusta tehdään raitiotiekaduille liikennejärjestelyjä

Ennen kuin raitiotietyöt päästään aloittamaan, toteutetaan töiden vaatimat liikennejärjestelyt ja työalueiden rajaamiset kaikilla kaduilla:

Paasikiventiellä tehdään kaista- ja ajolinjamuutoksia töiden edetessä, mutta kumpaankin suuntaan säilyy töiden aikana kaksi kaistaa. Paasikiventien eteläpuolelle rakennetaan tilapäinen jalankulku- ja pyöräväylä, joka otetaan käyttöön maaliskuun alkupuolella. Ensimmäisiä liikennejärjestelyjä valmistellaan viikon 8 lopulla yhden tai kahden yön ajan. Tällöin länteen menevällä ajoradalla on toinen kaista suljettuna klo 21.00 alkaen aamuun asti. Liikennejärjestelyissä muokataan hieman Paasikiventien ja Rantatien liittymäaluetta.

Hiedanrannassa raitiotietyöt Nottbeckin aukion ja tehdasalueen välillä eivät alkuvaiheessa aiheuta uusia liikennejärjestelyjä. Sellupuistossa ovat voimassa nykyiset, painopengertöiden aiemmin aiheuttamat liikennejärjestelyt jalankululle ja pyöräilylle. Tampereen kaupungin tekemään vesistötäyttöön liittyvät liikennejärjestelyt on kerrottu Tampereen kaupungin sivuilla.

Federleynkadulla liikennejärjestelyt muuttuvat. Bussiliikenne Federleynkadulta siirtyy Lielahdenkadulle, jossa otetaan käyttöön uusia bussipysäkkejä. Bussit 9, 19 ja 38 sekä pysäkit Federleynkatu 1035, Matilda Niemen katu 1022/1023 ja Niemenrannanaukio 1090/1091 siirtyvät Federleynkadulta Lielahdenkadulle maanantaina 7.3.2022. Muutos on pitkäaikainen, mutta pysäkkien siirto ei vaikuta merkittävästi pysäkkien aikatauluihin. Federleynkadulla sallitaan töiden alkaessa yksisuuntainen huoltoliikenne sekä kiinteistöjen tonttiliikenne Lentävänniemestä keskustan suuntaan Matilda Niemen kadulle saakka. Matilda Niemen kadun ja Sellupuiston väliseltä osuudelta Federleynkatu suljetaan kokonaan. Kulkua Matilda Niemen kadulle ja -kujalle suositellaan Lielahdenkadun kautta. Yksisuuntaiselta Federleynkadulta kulku Lielahdenkadulle ohjataan Matilda Niemen kadun kautta. Töiden aikana huoltoajo ja kiinteistöille pääsy varmistetaan, ja risteyskohdat rakennetaan siten, että kadun ylitys autoliikenteelle on mahdollista. Pyöräväylä ja suositeltu jalankulkureitti sijaitsevat ensimmäisten työvaiheiden aikana pääosin kadun pohjoispuolella. Töiden vuoksi Federleynkadulta myös poistetaan kadunvarsipysäköintiä.

Federleynkatu. Kuva: Kimmo Vallden/Raitiotieallianssi

Kehyskadulla autoliikenne on kaksisuuntainen, mutta ajokaistat sijaitsevat kadun itäreunassa. Töiden aikana huoltoajo ja kiinteistöille pääsy varmistetaan. Risteyskohdat rakennetaan siten, että kadun ylitys autoliikenteelle on mahdollista. Jalankulku- ja pyöräväylä kulkee Kehyskadun varrella. Kehyskadun ja Lielahdenkadun välinen kiertoliittymä muutetaan T-risteykseksi, sillä liittymäalueella aloitetaan poikittaisten putkilinjojen uusiminen. Myös liittymän suojateiden sijaintiin tulee muutoksia. Kehyskadun ja Lielahdenkadun välille sijoittuu myös yksi raitiotien sähkönsyöttöasema, jonka tontilta Tampereen kaupunki poistaa puita viikon 8 lopulla.

Lielahdenkadulla säilyy kaksisuuntainen liikenne, mutta ajokaistoihin ja ajolinjoihin tulee muutoksia kohdilla, joissa rakennetaan poikittaisia putkilinjoja kadun alitse. Töitä tehdään koko Kehyskadun ja Halkoniemenkadun välisellä osuudella. Bussiliikenne Federleynkadulta siirtyy Lielahdenkadulle ja sen myötä tulee käyttöön uusia bussipysäkkejä. Jalankulun ja pyöräilyn reitti on töiden aikana ensisijaisesti Lielahdenkadun pohjoispuolella, mutta töiden edetessä on odotettavissa tilapäisiä muutoksia varsinkin Lentävänniemenkadun ja Halkoniemenkadun välisellä osuudella. Lielahdenkadun ja Halkoniemenkadun liittymässä aloitetaan ensimmäisenä mittava viemärilinjan uusimistyö.

Halkoniemenkadun ja Lielahdenkadun liittymässä aloitetaan mittavat viemärin uusimistyöt. Kuva: Wille Nyyssönen/Raitiotieallianssi

Halkoniemenkadulla ajorata sijaitsee ensivaiheessa nykyisellä paikallaan ja kadun länsireuna Lentävänniementorin ja Lielahdenkadun välillä muuttuu työalueeksi, jossa tehdään kadun levennystä varten rakennekerroksia. Kadulla tehdään ajoittain myös louhintaa eri vaiheissa. Jalankulkuväylä sijaitsee tässä vaiheessa kadun itäreunalla. Kadun länsireunalla sijaitseville kiinteistöille jalankulkureitit ja ajotiet järjestetään työalueen sisällä erillisillä aitarajauksilla. Raitiotietöiden vuoksi myös lähempänä Lentävänniemeä sijaitsevat pysäkit Männistönkuja 1024/1025 siirretään noin 120 metriä idemmäksi. Pysäkit ovat linjojen 9, 12, 19 ja 38 käytössä. Pyhällönpuistossa jalankulkureittejä muokataan painopenkereen rakentamisen aikana ja reittejä voidaan joutua ajoittain sulkemaan. Kun penger saadaan valmiiksi, reittejä voidaan avata jälleen käyttöön.

Raitiotieallianssi tiedottaa liikennejärjestelyistä lisää katukohtaisesti lähiviikoilla.

Pyynikintori–Santalahti-osuuden rakentaminen etenee osittain etuajassa

Pyynikintorin ja Santalahden väliset raitiotietyöt alkoivat marraskuussa 2020. Tällä osuudella rakentaminen etenee suunnitellusti ja joidenkin työvaiheiden osalta jopa etuajassa. Esimerkiksi Sepänkadulla Pirkankadun ja Satakunnankadun väliset päällysrakennetyöt eli kiintoraidelaatan rakentaminen ja kiskojen asennukset ovat jo kokonaan valmiit. Tavoitteena oli, että viime vuoden loppuun mennessä tästä rataosuudesta olisi valmiina puolet. Myös Rantatiellä saatiin katurakentamistyöt valmiiksi viime vuoden syksyllä suunniteltua aiemmin.

– Töitä on päästy kirimään, kun eri työvaiheiden yhteensovitus on onnistunut arvioituakin paremmin. Toki myös esimerkiksi Santalahden siltavalussa tuli kesällä muutoksia, kun lämmin sää esti valutyöt. Siitä huolimatta uusi ylikulku eli Santalahden rantasilta voitiin avata suunnitellusti käyttöön joulukuun alussa, Kari Simonen arvioi.

Kuvassa Santalahden uusi rantasilta juhlavalaistuna
Santalahden rantasilta otettiin käyttöön 1.12.2021. Kuva: Kimmo Vallden/Raitiotieallianssi

Talven aikana työt Santalahdessa ovat edenneet aikataulussa. Raitiotien rakentamisen ohessa on käynnissä myös hulevesiviemärin saneeraus rautatien varteen Sepänkadun ja Näsijärvenkadun välille. Sepänkadun sillalla työt jatkuvat kevään aikana muun muassa kaideasennuksilla. Sepänkadun alueen kulkureitit ja ajoradat toimivat talven ajan nykyisillä järjestelyillä. Sepänkadun sillan työt on tarkoitus saada valmiiksi loppukesällä, jolloin myös Sepänkatu voidaan avata jälleen auto-, jalankulku- ja pyöräliikenteelle. Sepänkadun itäinen jalankulku- ja pyöräväylä valmistuu myöhemmin, arviolta keväällä 2023.

Paasikivenkadulla jatketaan tulevan sepeliradan pohjatöitä ja tukimuuritöitä talven ajan. Myös Rantatiellä rakennetaan tukimuureja ja tehdään tukimuurien vierellä täyttötöitä sitä mukaa kun tukimuureja valmistuu.

Tampereen kaupunki rakentaa Näsisaarta

Tampereen kaupunki on aloittanut Näsisaaren rakentamisen helmikuun puolivälissä. Näsisaari rakennetaan Näsijärveen Hiedanrannan ja Pölkkylänniemen väliselle vesialueelle ja liitetään silloilla maa-alueisiin. Saaren ja rannan väliin tulee kanava. Ensimmäisen vaiheen täytölle rakennetaan raitiotie. Myöhemmin täyttöä on tarkoitus laajentaa siten, että saarelle voidaan rakentaa Hiedanrantaan liittyvä asuinalue. Näsisaaren rakentamisesta vastaa ja tiedottaa Tampereen kaupunki.

Näsisaari. Havainnekuva/Tampereen kaupunki

Raitiotien länsiosan rakentamisesta ja sen vaikutuksista tiedotetaan Raitiotieallianssin verkkosivuilla sekä sosiaalisen median kanavissa.

Raitio- ja bussiliikenteestä sekä rakentamisen aikaisista poikkeusreiteistä löytyy lisätietoa Tampereen seudun joukkoliikenteen Nyssen kanavista.

Tampereen Ratikasta ja Ratikan taiteesta lisätietoa on Tampereen Ratikan kanavissa.