Vuoden 2022 aikana järjestettyjen työpajojen ja muun valmistelutyön perusteella laaditut luonnokset tutkinnon osiksi sekä tutkinnon muodostumiseksi lisätään verkkotyöalustalle 15.12. mennessä. Viimeiseksi tullaan lisäämään ehdotus tutkinnon muodostumisesta. On tärkeää huomata, että nämäkin ovat vielä ”työkappaleita”, eivät vielä varsinaisia lausunnoille avattavia luonnoksia. Aiempien työvaiheiden versiot on siirretty arkistoon.

Yhteinen, kaikille avoin valmistelu tällä verkkotyöalustalla siis jatkuu. Toivomme, että mahdollisimman moni osallistuu työhön! On todella tärkeää, että tässä vaiheessa vaikutetaan ja tuodaan esiin perusteltuja näkemyksiä. Näin voimme helmi-maaliskuussa saada lausunnoille mahdollisimman hyvin työelämän todellisiin osaamistarpeisiin vastaavan luonnoksen sosiaali- ja terveysalan perustutkinnoksi 2024.

Jatketaan siis vielä yhdessä perusteiden kehittämistä!

– Soila Nordström

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 2024

Tervetuloa uudistamaan sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa, lähihoitajien ja perustason ensihoitajien koulutusta!

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto uudistetaan ammatillisten perustutkintojen uuteen muotoon siten, että uusi peruste tulee voimaan 1.8.2024. Tutkinnossa otetaan käyttöön perustutkintojen yhteinen kriteeristö. Tämä edellyttää ammattitaitovaatimusten uudistamista, mahdollisesti myös tutkinnon muodostumisen muutoksia.

Sosiaali- ja terveysalalla on viime vuosien aikana toteutettu paljon lainsäädännön uudistuksia, annettu uusia määräyksiä, suosituksia ja ohjeita sekä saatu arviointi- ja ennakointituloksia.  Eri toimijoilta on saatu palautetta tutkinnon tuottamasta osaamisesta. Nämä asiat otetaan huomioon tutkintoa uudistettaessa.

Perustutkinnoille yhteiset tutkinnon osat ja kaikille perustutkinnoille yhteiset valinnaiset ammatilliset tutkinnon osat on jo uudistettu, joten niitä ei nyt työstetä. Tällä verkkoalustalla valmistellaan tutkintokohtaisia pakollisia ja valinnaisia ammatillisia tutkinnon osia sekä tutkinnon muodostumista näistä. Tarkempia tietoja perustetyötä säätelevistä ja ohjaavista, tutkinnon perusteiden muotoon ja sisältöön liittyvistä asioista löydät Materiaalit -välilehdeltä ja täältä: Tutkinnon perusteiden sisältöön ja muotoon liittyviä ohjeita.

Perustetyön toteuttamisesta

Tutkinnon perusteiden laatiminen on Opetushallituksen lakisääteinen tehtävä, joka toteutetaan laajassa yhteistyössä alan eri toimijoiden; työelämän edustajien, koulutuksen järjestäjien, eri viranomais- ja asiantuntijatahojen sekä ao. työelämätoimikunnan kanssa. Opetushallitus on solminut hankintasopimuksen OSAO Edu Oy:n kanssa. Koulutuskuntayhtymä OSAOn asiantuntijat vastaavat sosiaali- ja terveysalan perusteluonnoksen valmistelusta yhteistyössä Opetushallituksen asiantuntijoiden kanssa.

Perusteiden uudistaminen toteutetaan avoimena, osallistavana prosessina mm. tällä verkkoalustalla ja työpajatyöskentelyin. Näistä löytyy tietoa Opetushallituksen verkkosivuilla https://www.

oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/sosiaali-ja-terveysalan-perustutkinnon-perusteet

Nyt on aika vaikuttaa siihen, millaisella osaamisella tulevaisuuden lähihoitajat ja perustason ensihoitajat työelämään siirtyvät. Tuothan oman osaamisesi perustetyöhön kommentoimalla tällä verkkoalustalla kehittyviä luonnoksia ja osallistumalla yhteisiin työpajoihin, kiitos!

Yhteistyöterveisin

Soila Nordström

soila.nordstrom@oph.fi

Hyvää kesää!

Näin viimeisenä päivänä ennen lomaa on hyvä katsoa taaksepäin ja muistella, mitä yhdessä kanssanne tehtiin ja saatiin aikaiseksi.

19.1.2022 sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteiden uudistamistyö ponnahti käyntiin aloituswebinaarissa, johon osallistui noin sata kiinnostunutta eri puolilta Suomea. Ennakkokysymysten perusteella saimme viitteitä siitä, mitä ydinprosesseja lähihoitajan työhön liittyy ja niitä kehiteltiin eteenpäin webinaarin lopussa.

Maaliskuun työpajassa siirryttiin pohtimaan työprosesseja osaamisaloittain. Työpajan pienryhmissä työskenneltiin OSAOn asiantuntijoiden johdolla muokaten ammattitaitovaatimuksia. Työtä jatkettiin 19.5.2022 verkkotyöpajassa, johon ilmoittautui noin 70 aktiivista kehittäjää. Ilmapiiri tuossa verkkotyöpajassa oli innostunut ja asiat menivät harppauksen eteenpäin.

Työpajojen lisäksi olemme saaneet yhteydenottoja useilta eri tahoilta. Huolen aiheita ovat olleet mm. sosiaalialan, lääkehoidon ja kuntoutumisen tukemisen näkyminen tulevissa tutkinnon perusteissa. Näihin perehdyimme yhdessä eri tahojen asiantuntijoiden kanssa. Toivottavasti saamme myös jatkossa hyödyntää asiantuntemustanne.

Olemme saaneet toiveen ammattitaitovaatimusten selkeydestä. Yritämme kirjoittaa tutkinnon perusteet ytimekkäästi ja ymmärrettävästi.

Viimeisimmät päivitykset ja tutkinnon perusteiden vaiheen näet tämän sivuston sivuilta. Toivottavasti ehdit perehtyä niihin ja jättää kommenttisi kirjoitustyön tueksi.

Nyt on hyvä jäädä lomalle ja jatkaa työtä syksyllä uusin silmin. Virkistävää kesää, tapaamisiin elokuun viimeisen päivän työpajassa!