Vaaliraha-sarja: Unelma punaisesta Suomesta - ruplat ja dollarit vasemmalle
Vaaliraha-sarjan toisessa osassa dosentti Arto Luukkanen, Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistonlehtori Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa, kirjoittaa Neuvostoliiton tuesta Suomen kommunisteille.
Vuoden 1918 valkoisten voitto tuhosi äärivasemmiston unelman punaisesta Suomesta. Oli purtava hampaita yhteen ja odotettava uutta vallankumousta.
Väliaikana oli kuitenkin järjestäydyttävä ja opiskeltava sodankäyntiä. Taistelu työläisten sieluista niin Neuvosto-Venäjällä kuin maanalaisessa työssä valkoisessa Suomessakin vaati rahaa. Oli myös selvittävä jokapäiväisistä ongelmista; Suomesta paenneet punaiset tarvitsivat elatuksensa.
Emigranttien elättäminen ei ollut kuitenkaan äärivasemmiston unelmoima ensisijainen velvollisuus vaan uuden aseellisen taistelun organisoiminen. Tätä varten perustettiin Moskovassa Suomen Kommunistinen Puolue (SKP). Sen rahoitti toimintaansa salakuljetuksella, mustan pörssin kaupalla ja valuuttakeinottelulla. Näitä hämäriä liiketoimia johtivat puolueen sotilastoiminnasta vastanneet Rahjan veljekset Jukka ja Eino.
Vuonna 1924 syntynyt Neuvostoliitto tuki Suomen kommunisteja jatkuvasti mutta oli valmis myös tukemaan mieleistään “edistyksellistä” vasemmiston toimintaa 1920-luvun ja 1930-luvun Suomessa.
Eniten Moskovan rahaa Suomessa kommunistit kanavoivat Turun Crichton-Vulcanin telakan lakkoliikkeelle vuonna 1927. Kommunistien Moskovasta saamat avustukset pitkittivät lakkoa peräti seitsemän kuukautta. Tarkoituksena oli lietsoa vallankumouksellista ilmapiiriä Suomessa ja heikentää sen sotateollista tuotantoa: lähinnä sen sukellusveneiden rakentamista.
Dollareita Neuvostoliitosta ja Kiinasta
Sotien jälkeen SKP sai julkisen aseman ja pääsi osallistumaan eduskuntavaaleihin. Moskovan antama aineellinen tuki oli runsasta ja monimuotoista.
Neuvostoliittolaiset kanavoivat varoja puolueelle muun muassa neuvostotaiteilijoiden kiertueilla, kirjallisuuden välitystoiminnalla ja Neuvostoliiton omistamien suomalaisten yritysten kautta. Kommunistien saaman tuen avulla puolue kykeni luomaan vankan koko maan kattavan järjestön ja organisoimaan sen toimintaa säännölliseksi.
Tuen selkärankana oli vuonna 1947 perustetun Kommunististen ja työväenpuolueiden informaatiotoimiston (Kominform) yhteydessä toiminut Kansainvälinen ammattiyhdistysrahasto. Kyseisiä varoja hallinnoitiin Romanian pääkaupungista Bukarestista ja sen alkuperäiset varat tulivat Neuvostoliitosta ja Kiinasta.
SKP sai rahastosta vuosina 1950-1966 noin 400000-900000 dollaria vuodessa. Tämä kattoi puolueen budjetista noin 5-10 prosenttia. Mikä parasta, tuki tuli USA:n dollareina, jotka sitten vaihdettiin hyvään kurssiin Suomen markoiksi.
Puolueen saama rahoitus Neuvostoliitosta ei tietenkään ollut julkisesti tiedossa. Sen organisointi ja rahojen hankinta oli vain puolueen kovan ytimen tiedossa.
Rahojen pääasiallinen kuriiri oli puolueen pääsihteeri Ville Pessi, joka kävi lunastamassa avustukset KGB:n ulkomaantiedustelun residentiltä Neuvostoliiton suurlähetystöstä. Venäjän ulkomaantiedustelu oli siten avainasemassa Suomen kommunistien perustoiminnoissa.
Voidaan hyvällä syyllä väittää, että ilman näitä rahoja kommunistien vaikutus olisi jäänyt sodan jälkeen paljon pienemmäksi. Vaalitoiminta ja koko maan kattanut organisaatio olisivat kuihtuneet ilman tätä Moskovan tukea.
Rahaa riitelevälle enemmistölle ja vähemmistölle
Stalinin kuoleman ja erityisesti Nikita Hruštšovin paljastusten jälkeen myös Suomen kommunistit alkoivat eriytyä kahteen eri leiriin. Itsenäisempää suuntaa vaatineet ryhmittyivät Aarne Saarisen ympärille 14. puoluekokouksessa vuonna 1966 ja saivat puolueen haltuunsa. Moskovamielisemmät perustivat syrjäytetyn puheenjohtaja Aimo Aaltosen johdolla oman puoluejärjestönsä.
Moskovalle tilanne oli kiusallinen. Se oli pyrkinyt ojentamaan enemmistöä mutta oli nyt tilanteessa, jossa sen oli suunnattava taloudellinen tukensa uudelleen. Aaltosen ja myöhemmin Taisto Sinisalon johtamat vähemmistöläiset saivat nyt suuremman osan kommunistien potista.
Selvimmin tämä näkyi vuoden 1970 helmikuussa, kun riitelevä SKP piti “eheyttävän” ylimääräisen edustajakokouksen. SKP sai viikkoa ennen kokousta 900000 markkaa, ja vuoden kokonaistuki oli noin 3,8 miljoonaa.
Lisätuki pelasti SKP:n talouden ja mahdollisti osapuolisopimuksen vaatiman kaksinkertaisen miehityksen, jossa enemmistölle ja vähemmistölle taattiin edustus puolue-elimissä.
Työläisten rahojen “hupulointi” kasinotaloudessa
1980-luvun alussa SKP:n enemmistöjohto päätti uudistaa SKP:n taloudenhoidon.
Vuonna 1981 puolue myi Koiton talon, josta saatiin lopulta yli sata miljoonaa markkaa. Puolue oli nyt rikas! Nyt enemmistön ei tarvinnut enää madella Neuvostoliiton edessä!
Varat olivat alun perin SKP:n enemmistöjohdon hallinnassa. Rahapotti merkitsi myös sitä, että puolueen riippuvuus Neuvostoliitosta väheni, ja oppositio oli siten mahdollista erottaa puolueesta.
Neuvostoliitto vastasi tähän tukemalla vuodesta 1986 ainoastaan ja yksinomaan vähemmistöä. SKP:n ympärille rakennettiin monimutkainen rahansiirtoja hoitanut yritys-, yhdistys- ja säätiöketju, johon kuuluivat muun muassa Fexima Oy, Sosialististen maiden yhteistyöyhdistys ja SKP:n tukisäätiö.
SKP:n varoja sijoitettiin 1980-luvun lopulla hyvin monenlaisiin kohteisiin aina kondomeista ja sinkkiämpäreistä kiinteistöihin saakka.
Edistynyt kommunistinen talousajattelu ei kuitenkaan pelastanut näitä sijoittajia kapitalismin laeilta. Pörssipelaamisesta kertyi tappioita noin 50 miljoonaa markkaa.
Lopullinen tuho punapääomalle tuli vuonna 1990 tehdyissä kaupoissa. Puolueen varat oli tarkoitus siirtää välikäsien kautta Vasemmistoliiton käyttöön, ja SKP ajettiin suunnitelmallisesti konkurssiin.
Toimintaa johti Variant Oy ja mukana olivat muun muassa yhtiöt kuin Fenet, Scan Fantasy, Equity Invest, Rakomo ja OR-Invest. Ammattitaidottomuus kostautui ja 1990-luvun laman iskettyä vaikeudet alkoivat ja operaatio epäonnistui. SKP haettiin konkurssiin vuonna 1992, kun puolueella oli velkaa 70 miljoonaa.
Unelma punaisesta Suomesta hävisi näin yhdessä Moskovan antaman puoluerahoituksen ja “taloustovereiden” epäonnistuneiden kasinopelien takia. Vasemmistoliiton vaalirahoitus on ollut tämän jälkeen ammattiliittojen vaatimattomamman tuen varassa.
Sarjan seuraava osa julkaistaan perjantaina 8. huhtikuuta klo 14.
Sarjan viides ja viimeinen osa on yhteenveto, ja siinä kerrotaan myös lähteet ja kirjallisuusluettelo.
Vaaliraha-sarjan aiemmat kirjoitukset
Vapaus maksaa – näin poliittinen korruptio alkoi Suomessa (Suomenkuvalehti.fi 6.4.2011)