Uudessa hankkeessa kannustetaan lastensuojelun jälkihuollon sekä yksin maahan tulleita nuoria vaikuttamaan palveluidensa parantamiseen

Julkaisuajankohta 11.3.2021

Uusi hanke tukee lastensuojelun jälkihuoltoon sekä ilman huoltajaa maahan tulleiden kotoutumislain mukaisiin tukipalveluihin oikeutettujen nuorten oikeuksien ja yhdenvertaisen kohtelun toteutumista. Sen keskeisenä tavoitteena on osallistaa nuoria heille suunnattujen palveluiden kehittämisessä.

Yhdessä aikuisuuteen – Elämässä Eteenpäin (YEE) –nimisessä hankkeessa kerätään myös tietopohjaa palveluista ja nuorten tarpeista tiedonkeruilla kunnista. Palveluiden parissa toimivia ammattilaisia valmennetaan lisäksi jälkihuollon ja ilman huoltajaa maahan tulleiden nuorten tarpeiden kohtaamiseen. Entistäkin kattavammalla yhteistyöllä helpotetaan nuorten pääsyä palveluihin ja oikeanlaisen tuen löytymistä sekä annetaan entistä parempaa tukea nuorille esimerkiksi arjen hallintaa sekä työ- tai opiskelupaikan löytymisessä.

”Näin edistetään lastensuojelun jälkihuollon sekä kotoutumislain mukaisten tukipalveluiden toteutumista. Kummatkin lait uudistettiin viime vuonna ja jälkihuoltoon oikeuttava ikäraja nousi 21 ikävuodesta 24-vuotiaisiin”, sanoo hankkeen projektipäällikkö Tanja Hirschovitz-Gerz THL:stä.

Jälkihuollon rakennemuutoksen valmistelu edellyttää monitasoista ja monialaista kehittämistyötä.

”Paikallisesti ja alueellisesti kehittämispilotteja toteutetaan kuudessa maakunnassa noin 20 kunnassa. Hankkeeseen tulee osallistumaan noin 200 nuorta”, hän jatkaa.

Valtakunnallisesta YEE-hankkeesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos yhteistyössä Diakonissalaitoksen, Pesäpuu ry:n, Seinäjoen Ammattikorkeakoulun ja Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kanssa.

Kolmivuotinen hanke on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama. Rahoitus myönnettiin osana Sosiaali- ja terveysministeriön koronasta toipumisen hankehakua.

Lisätietoja:

Lisätietoja hankkeesta

YEE-hankkeen kick-off tilaisuus 29.4.2021

Tanja Hirschovits-Gerz
projektipäällikkö
THL
puh. 029 524 7954
[email protected] 

Lapset, nuoret ja perheet Lapset, nuoret ja perheet jälkihuolto - Lapset, nuoret ja perheet lastensuojelu - Lapset, nuoret ja perheet maahanmuutto - Lapset, nuoret ja perheet osallisuus - Lapset, nuoret ja perheet tutkimusuutinen - Lapset, nuoret ja perheet