Vastaa kyselyyn: Millaisena näet työelämän tulevaisuuden? 

Miten sinun työsi on muuttunut? Mikä on suurin muutos, jota odotat työelämässä tapahtuvan 2030 mennessä? Tervetuloa kertomaan ajatuksiasi! Vastaaminen vie noin 5–15 minuuttia, ja sen voi tehdä anonyymisti. Toivottavasti löydät ajan vastaamiselle ja autat meitä keräämään tietoa siitä, miten suomalaista työelämää tulisi kehittää.
kuvituskuva

Antti Koivula: "Paras mahdollinen tulevaisuuden työelämä tehdään yhdessä"

Hei,

Viimeiset kaksi vuotta ovat ohjanneet monet meistä pohtimaan tulevaisuutta. Toisaalta sitä, kuinka vaikeaa on nähdä tuleva oikein ja toisaalta sitä, miten eri tavalla ajattelemme tulevasta nyt verrattuna aikaan ennen koronaa.

Kun katson tulevaisuuden työelämää, uskon, että olemme suuren muutoksen porteilla. Tätä ajavat ennen kaikkea ilmastonmuutos sekä teknologian kehityksen kiihdyttämä työn murros. Itselleni tämä kaikki on kuitenkin ennen kaikkea mahdollisuus tehdä työelämästä parempaa ja haluan kutsua sinut mukaan tälle yhteiselle matkalle.

Paras mahdollinen tulevaisuuden työelämä tehdään yhdessä. Toivon, että ehdit vastaamaan alla olevaan työelämän tulevaisuutta koskevaan kyselyymme ja autat meitä keräämään tietoa siitä, miten suomalaista työelämää tulisi kehittää ja millaisia uusia mahdollisuuksia voimme työelämästä löytää.

Kysely on osa Työterveyslaitoksen toteuttamaa TYÖ2030-ohjelmaa sekä HELP- eli Hybridi-, etä-, ja lähityö -projektia. Kyselyn tuloksiin palaamme kevään ja syksyn aikana eri merkeissä.

Toivottavasti löydät ajan vastaamiselle!

Antti Koivula

Pääjohtaja

Työterveyslaitos