Siirry sisältöön
Uudenmaan liitto Ajankohtaista Yhteystiedot
Haku

EU:n alue- ja rakenne­politiikalla kasvua ja uudistumista – Myönnämme EAKR- ja JTF-rahoitusta

Sininen lippu jossa keltaisia tähtiä, teksti Euroopan unionin osarahoittama.

Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan kansallinen ohjelma Uudistuva ja osaava Suomi 2021−2027(Siirryt toiseen palveluun) edistää elinvoimaa, työllisyyttä ja hyvinvointia. Ohjelma sisältää Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR), Euroopan sosiaalirahasto plussan (ESR+) ja Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF = Just Transition Fund) toimet.

Meille Uudenmaan liittoon on keskitetty maakuntien liittojen EAKR- ja JTF-rahoitusta välittävän viranomaisen tehtävät viiden maakunnan alueella. Koordinaatioalueeseen kuuluvat Uusimaa, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Varsinais-Suomi ja Kymenlaakso. JTF-rahoitus koskee alueellamme vain Kymenlaaksoa.

Valtion ja yliopistokaupunkien välisten ekosysteemisopimusten(Siirryt toiseen palveluun) pohjalta vastuullamme on kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-rahoitus pääkaupunkiseudulla sekä Turun ja Lahden alueella.

Hakijan palvelut: rakennerahastojen verkkopalvelu ja EURA 2021 -järjestelmä

Kehittämishankkeet ovat EU-ohjelmatyön perusta. Hankkeen sisältö, tavoitteet ja kohderyhmät määrittelevät sen, mistä rahastosta rahoitusta kannattaa hakea. Työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämä rakennerahastojen verkkosivusto rakennerahastot.fi on hakijan paras tietolähde. Palvelussa on oma Etelä-Suomen osio.

Etelä-Suomen ajankohtaisia rahoitusuutisia voi seurata Uudenmaan liiton ylläpitämällä Facebook-tilillä.

Uudistuva ja osaava Suomi -ohjelman sähköinen EURA 2021 -järjestelmä sisältää palvelut rahoituksen hakijalle ja hankkeen toteuttajalle. Palvelussa julkaistaan rahoitushakujen ajankohdat ja teemat, ja hakemusten ja hankkeiden hallinnointiin tarvittavat asiakirjat toimitetaan ja allekirjoitetaan palvelussa. Hauista tiedotetaan myös rakennerahastojen verkkosivustolla.

Uudenmaan painotuksina ilmastotyö, tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä työllisyysasteen nosto

Rahoitusta ohjaavat kansallisen ohjelman lisäksi kunkin maakunnan oma maakuntaohjelma ja älykkään erikoistumisen painopisteet sekä muut ohjelma-asiakirjat.

Uudellamaalla rahoitusta ohjataan hankkeille, jotka vastaavat Uusimaa-ohjelman, Uudenmaan älykkään erikoistumisen strategian ja Hiilineutraali Uusimaa -tiekartan tavoitteisiin.

Uusimaa-ohjelman tavoitteet on kiteytetty kolmeen teemaan:

Älykkään erikoistumisen ja ilmastotyön strategiat täsmentävät Uusimaa-ohjelman tavoitteita.

Tutustu Uudenmaan ohjelma-asiakirjoihin:

Uudenmaan liiton koordinaatioalueeseen kuuluvien muiden maakuntien ohjelmatyö:

Ota yhteyttä:

Rahoitusryhmämme yhteinen sähköpostiosoite on eakr@uudenmaanliitto.fi.

Ryhmäkuva, jossa 3 ihmistä istuu pinkillä sohvalla ja 5 ihmistä seisoo sohvan takana.

Uudenmaan liiton rahoitusryhmä auttaa rahoituksen hakumenettelyyn ja hankkeiden taloushallintoon liittyvissä kysymyksissä.

Sivu päivitetty viimeksi: 17.1.2024