Hyppää pääsisältöön

Ammattilaisgaalassa palkittiin ammattilaisia ja juhlistettiin uusia osaajia - Katso tunnelmat videolta

Uutinen | 13.02.2023
Omnian Ammattilaisgaala järjestettiin ensimmäistä kertaa Espoon kulttuurikeskuksessa maanantaina 13 .helmikuuta. Illan aikana juhlittiin syyskaudella 2022 ammattiin valmistuneita ja palkittiin tekoja ja tekijöitä.

Historian ensimmäisessä Ammattilaisgaalassa nostettiin esiin ammatillisen koulutuksen merkitystä ja juhlistettiin syyslukukaudella 2022 ammattiin valmistuneita. Espoon kulttuurikeskuksessa järjestetyssä tilaisuudessa palkittiin Vuoden 2022 Tekoja ja Tekijöitä yhdeksässä eri kategoriassa.

Gaalan yleisö edusti laajasti ammatillisen koulutuksen eri sidosryhmiä. Mukana tilaisuudessa oli noin 450 osallistujaa, joista noin sata oli valmistuneita opiskelijoita. Tilaisuuden juonsi Vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi valittu näyttelijä Christoffer Strandberg.

Christoffer Strandber

“Ammattilaisgaalan idea syntyi ylpeydestä, mutta myös huolesta. Samaan aikaan, kun osaajapula kasvaa ja työelämän osaamistarpeet uudistuvat, tulee myös ammatillisen koulutuksen arvostuksen ja aseman vahvistua. Ammatillinen koulutus mahdollistaa lukemattomia polkuja työelämään, mutta niitä ei tunneta riittävästi”, Omnian johtava rehtori Maija Aaltola toteaa.

“Ammatillinen koulutus kaipaa uusia perinteitä ja positiivisia otsikoita. Ilman ammattiosaajia yhteiskunta ja elinkeinoelämä eivät pärjää. Työelämän muuttuessa myös ammatit muuttuvat.”

Valmistuneiden juhlatilaisuus

Ammattilaisgaalassa juhlistettiin myös syksyllä 2022 Omniasta valmistuneita. Heidät julistettiin ammattilaisiksi ja he saivat painaa päähänsä ammattilaislakit.

Vuonna 2022 ammatillisen tutkinnon Omniassa suoritti 2394 opiskelijaa. Heistä ammatillisen perustutkinnon suoritti 1536, ammattitutkinnon 528 ja erikoisammattitutkinnon 333 opiskelijaa.

Valmistuneita ammattilaisgaalassa

Eniten uusia ammattilaisia valmistui liiketoiminnan, sosiaali- ja terveysalan, tieto- ja viestintätekniikan sekä sähkö- ja automaatioalan perustutkinnoista. Viiden suosituimman tutkinnon joukossa olivat myös lähiesimiestyön ammattitutkinto sekä johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto.

“Jokainen ammattiin valmistunut ja osaamistaan vahvistanut on ansainnut tunnustuksen. Osaajapula haastaa jo nyt yhteiskunnan toimivuutta, hyvinvointia ja kilpailukykyä. Ammattiosaamisen arvostuksen vahvistaminen ja pitkäjänteiset panostukset ammatilliseen koulutukseen ovat paras tae näihin työelämän ja yhteiskunnan muuttuviin tarpeisiin vastaamisessa periaatteella Ratkaisuja. Yhdessä. Kaikille.”, kiteyttää kuntayhtymän johtaja Tuula Antola.

Ovet auki työelämään ja menestystä uralle

Ravintola-alan arvostettu ammattilainen, kokki Henri Alén palkittiin Vuoden Ammattiosaamisen Lähettiläänä. Kokin koulutuksen jälkeen hän on suorittanut muun muassa majoitus- ja ravitsemisalan esimiestyön erikoisammattitutkinnon.

Alén on ravintoloitsija ja keittiömestari, joka on perustanut useita ravintoloita mukaan lukien Pohjoismaiden parhaasta palvelusta palkitun, Michelin-tähden saanut Finnjävel Salongin. Ravintolat tekevät yhteistyötä ammatillisten oppilaitosten kanssa ja tarjoavat opiskelijoille mahdollisuuksia työelämässä oppimiseen.

Esikuvana alaa harkitseville

Palkitsemisperusteissa todetaan, että Henri Alén on hieno esikuva ravintola-alan opiskelijoille ja sitä pohtiville. Hänellä on tärkeä rooli koko ammatillisen koulutuksen tunnettavuuden, vetovoiman ja arvostuksen kehittäjänä.

Henri Alén Ammattilaisgaalassa.

”Ammattiosaamisen lähettilääksi nimeäminen on minulle suuri kunnia, ja kannan sitä samalla ylpeydellä kuin kokkitakkia. Hyvä ammattiosaaminen on rakenne, jota tarvitaan menestymiseen, ja hyvä ammattikoulutus on sen perusta”, Alén sanoo.

”Jokaiselle meistä on paikkansa työelämässä, joskus tarvitaan vain kannustavia sanoja sen löytämiseen. Olin onnellisessa asemassa nuorena, koska tiesin, mitä halusin isona tehdä. Kun yhteishaku alkoi, minulle oli selvää, että haen ammattikouluun. Keskiarvollani olisi päässyt lukioon, ja törmäsinkin uteluun siitä, miksi ihmeessä hain ammattikouluun. Siksi, että halusin ammatin, jossa kehittyä, joka oli kansainvälinen ja jonka avulla pääsisin työelämään nopeasti. Ammattikoulu antoi hyvät eväät pärjäämiseen nuorelle kokille.”

Opiskelijoita, opettajia ja kumppaneita palkittiin

Tilaisuudessa jaettiin seuraavat ammattilaistunnustukset, joita olivat jakamassa  Omnian hallituksen puheenjohtaja Pirjo Kemppi-Virtanen, opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Petri Lempinen, Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä ja Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Saija Äikäs: 

  • Vuoden Ammattiosaamisen Lähettiläs: Henri Alén. Ammattiosaamisen tunnettavuuden ja vetovoimaisuuden vahvistaminen, esikuvallisuus nuorille alaa harkitseville.  
  • Vuoden Ammatillinen Opettaja 2022: Tuula Tuhkanen, liiketoiminnan opettaja. Tuhkanen sai kiitosta erityisesti opiskelijalähtöisestä lähestymistavastaan ja tavastaan olla läsnä niin opiskelijoille kuin työyhteisön jäsenille.
  • Vuoden Ammatillinen Opiskelija 2022: Eetu Parviainen, sähkö- ja automaatioalan perustutkinto. Parviainen sai kiitosta erityisesti aktiivisuudesta, alaa kohtaan osoittamastaan kiinnostuksesta ja opiskelumenestyksestä.
  • Vuoden Aikuisopiskelija 2022: Antonio Flores, hius- ja kauneudenhoitoalan erikoisammattitutkinto. Perusteluissa mainittiin Floresin monipuolinen halu kehittyä ja valmistuminen sekä parturimestariksi että kampaajamestariksi, tutkinnonosien yhdistäminen elokuvatuotantojen parissa työskentelyyn sekä positiivisuus, sosiaalisuus ja iloisuus oppilaitosyhteisössä.
  • Vuoden Tsemppaaja 2022: Ahmed Hussein, ohjaaja, leipuri-kondiittoriala. Hussein sai kiitosta erinomaisista ohjaustaidoistaan ja lähestyttävyydestään. Hän on myös erittäin pidetty työyhteisön jäsen, todetaan perusteluissa.
  • Vuoden Tsemppaaja 2022: Maarit Nikkanen, ruokapalveluesimies, Helmi opiskelijaravintola. Nikkanen sai kiitosta iloisesta ja myönteisestä asenteestaan, monikulttuurisen työyhteisön luotsaamisesta ja kaikkien ruokailijoiden huomioon ottamisesta.  
  • Vuoden Työpaikkaohjaaja 2022: Sanni Saarinen, vastaanoton vuoropäällikkö, Holiday Inn City Center. Perusteluissa mainittiin muun muassa rauhallisuus, opiskelijoiden huomioon ottaminen ja aktiivinen yhteydenpito oppilaitokseen.
  • Vuoden Työelämäkumppani 2022: Amak Oy, koneistukseen erikoistunut yritys. Perusteluissa mainittiin mm. monipuolinen yritysyhteistyö, aktiivinen työelämän kehittäminen, opiskelijalähtöisyys ja Omnian opiskelijoiden työllistäminen.
  • Vuoden Teko 2022: Hyvinvointiteknologia-lajin kehittämistyö ja kilpailumenestys, sosiaali- ja terveysala. Perusteluissa muun muassa upea työ lajin kehittämiseksi, menestys vuoden 2022 Taitaja-finaalissa ja valmennusryhmän hyvä yhteishenki.

Työelämä yhteistyössä

Ammatillista koulutusta kehitetään vahvasti yhteistyössä työelämän kanssa. Useat Omnian työelämäkumppanit toivat gaalatilaisuuteen oman panoksensa, ja tapahtumassa olivat mukana myös yhteistyökumppanit Taitaja2023, AMKE ja EK:n Ihmistä tarvitaan aina –kampanja.

Espoon vuoden yrittäjänä palkittu Fadumo Ali muistutti, että työelämän parantamiseksi muiden ihmisten huomioon ottaminen on tärkeää.

”Pitäkää toisistanne huolta ja kysykää, mitä kuuluu”, hän sanoi.

Futuristi Ilkka Halava nosti puheenvuorossaan esiin työelämän murroksen, jossa kaikki ovat hänen mukaansa arkkitehtejä.

”Menestyneissä organisaatioissa otetaan huomioon kokonaisvaltainen kokemus, jota voidaan kutsua osaamismosaiikiksi. Se tekee meistä täysin uniikkeja myös koneiden aikakaudella”, hän sanoi.

”Meillä on usein virheellinen käsitys siitä, että tekoälyn ja robottien tultua työelämään ainoastaan korkeakoulutettujen työt säilyvät. Erityisen tärkeää on kuitenkin, että kaikki työt, joissa on vuorovaikutusta säilyvät. Kirurgin työn voi tulevaisuudessa korvata robotti, mutta hoitajan työtä ei.”

Ammattiosaaminen on menestystekijä

Omnian hallituksen puheenjohtaja Pirjo Kemppi-Virtanen muistutti, että ammattiosaaminen on nyt ja tulevaisuudessa yksi keskeisistä menestystekijöistä Suomessa.

”Koulutus on tärkein pääoma. Olkaa ylpeästi omien alojenne osaajia”, hän korosti.

AMKE:n toimitusjohtaja Veli-Matti Lamppu nosti puheenvuorossaan esiin ammatillisen koulutuksen monimuotoisuuden ja myös osaamisen siirtämisen tuleville osaajille. YritysEspoon Virpi Utrianen kehotti valmistuneita uteliaisuuteen ja verkostoitumiseen.

Opiskelijan puheenvuoron käyttänyt, rakennusalalta valmistunut Tuukka Mettälä kiitti Omniaa monipuolisista kokemuksista.

Ammattilaisgaala on Omnian uusi perinne. Gaalaillan monet kohtaamiset ja ylpeys ammatillisesta osaamisesta jatkuvat myös tulevina vuosina juhlavissa puitteissa.

Following frame contains a video

Jos video ei näy, muuta evästeasetuksiasi tai katso video YouTubessa.

Takaisin ylös
Tagit:
Uutinen
Ammattitaito
Verkostot