Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran hallitus vastaa lain asettamista ja sääntömääräisistä yhdistyksen käytännön hallintoon ja toiminnan organisointiin liittyvistä tehtävistä. Se huolehtii, että yhdistys toteuttaa sääntöjensä pykälässä 2 määrittelemäänsä tarkoitustaan: ”lisätä Viipuria koskevaa tietämystä”. Hallitus organisoi tätä perustehtävää tukevia tapahtumia sekä tutkimus- ja julkaisuhankkeita.

VSKS:n hallituksen jäsenet valitaan luottamustehtäväänsä sääntöjen mukaan vuosikokouksen yhteydessä vuosittain maaliskuussa. Hallitus järjestäytyy kautensa alussa ja jakaa keskenään tarvittavat virat, joihin liittyy omia velvollisuuksiaan. Hallitus voi lisäksi perustaa erilaisia toimikuntia eri tehtäviä varten sekä kutsua tai palkata erilaisiin hallinnollisiin ja asiantuntijatehtäviin tarvittavaa henkilöstöä.

Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran hallitus vuonna 2023

Hallituksen jäsenten kaudet ovat kolmevuotisia (kausi).

dosentti Anu Koskivirta-Karonen (2021-2023), esimies 2020-

arkkitehti, TkT Netta Böök (2021-2023), varaesimies 2022-

dosentti Aleksi Mainio (2023-2025)

FT Nuppu Koivisto-Kaasik (2023-2025)

dosentti Pirjo Uino (2022-2024)

FM, YTM, väitöskirjatutkija Iisa Aaltonen (2023-2025), verkkopäätoimittaja wiipuri.fi

varajäsenet

Varajäsenten kausi on yksivuotinen.

dosentti Anna Kuismin 2023

lehtori Perttu Pohjonen 2023, rahainvartija, taloustoimikunnan pj

Lisäksi Seuran palveluksessa toimii sihteeri-tiedottajana FM, väitöskirjatutkija Tuula Rantala.

VSKS:n toimikuntien jäseninä toimii asiantuntevia ja luotettavia Seuran jäseniä. Taloustoimikunta valmistelee hallitukselle seuran taloutta koskevia asioita. Verkko- tai portaalitoimikunta suunnittelee seuran tulevien hankkeiden teknistä toteutusta. VSKS:n toimitteita -sarjan laatua valvoo ja sisältöjä kehittää sarjan toimitusneuvosto. Seuran hallituksen piirissä toimii Venäjä-työryhmä, jonka tehtävänä on analysoida venäläistä toimintaympäristöä ja esittää hallitukselle sitä koskevia linjauksia. 

Seuran aiempia hallituksia ja viranhaltijoita voit tarkastella täältä.

Toimitteita-sarjan toimitusneuvosto:

Professori emeritus Hannu K. Riikonen (kirjallisuustiede), toimitusneuvoston puheenjohtaja

dosentti, FT Anu Koskivirta-Karonen (historia) ja professori emeritus Hannu K. Riikonen (kirjallisuustiede), päätoimittajat 22 → 24

dosentti Satu Grünthal (kotimainen kirjallisuus) ja dosentti Aleksi Mainio (historia),
päätoimittajat 25 →

dosentti Anna Kuismin (kirjallisuustiede) 

FT Sanna Supponen

TkT Netta Böök

FM, YTM, väitöskirjatutkija Iisa Aaltonen (toimitussihteeri)

Toimitteita-sarjan päätoimittajat, osatoimittajat ja toimitussihteeri:

dosentti, FT Pentti Paavolainen, päätoimittaja → toimitteeseen 21 (teatteritiede)

dosentti, FT Anu Koskivirta-Karonen (historia) ja professori emeritus Hannu K. Riikonen (kirjallisuustiede), päätoimittajat toimitteet 22 → 24

dosentti Satu Grünthal (kotimainen kirjallisuus) ja dosentti Aleksi Mainio (historia),
päätoimittajat toimitteesta 25 →

dosentti, FT Anu Koskivirta, osatoimittaja 18 & 21 (historia)

tohtorikoulutettava, FM Sanna Supponen, osatoimittaja 18 (historia)

professori Petri Karonen, osatoimittaja 19 (historia)

dosentti Piia Einonen, osatoimittaja 20 (historia)

dosentti Antti Räihä, osatoimittaja 20 (historia)

yliopistonlehtori, FT Aleksi Mainio, osatoimittaja 21 (historia)

tutkijatohtori, FT Anna Ripatti, osatoimittaja 22 (taidehistoria)

FT Nuppu Koivisto, osatoimittaja 22 (historia)

dosentti Satu Grünthal, osatoimittaja 23 (kotimainen kirjallisuus)

dosentti Kristiina Korjonen-Kuusipuro, osatoimittaja 23 (kulttuuriantropologia)

professori Pekka Suutari, toimittaja 24 (kulttuurintutkimus) 

Dosentti Ville Kivimäki, osatoimittaja 25

Dosentti Tanja Vahtikari, osatoimittaja 25

FM, YTM väitöskirjatutkija Iisa Aaltonen, toimitussihteeri