Building 2030

Rakennusalan visio vuodelle 2030

Rakentamisessa on useita tapoja sujuvoittaa toteutusta, vähentää hukkaa ja tiivistää aikataulua. Building 2030 –konsortion rahoittama hanke tutki työmaata tukevan suunnittelun, hajautetun työnsuunnittelun ja tahtituotannon mahdollisuuksia ja vaikutuksia rakentamisessa. Tulosten ja kehitettyjen uusien menetelmien perusteella pienilläkin muutoksilla on suuri vipuvoima.

Building 2030 -konsortion tehtävänä on kehittää Suomen rakennusalalle visio vuodelle 2030 ja edistää sen toteutumista. Vision avulla halutaan varautua alaan kohdistuviin tulevaisuuden muutoksiin – kuten digitalisaatioon, nopeaan kaupungistumiseen ja ilmastonmuutokseen – ja samalla varmistaa, että rakennusalan liiketoiminta on jatkossakin kestävällä pohjalla.

Building 2030 -työ pohjautuu kansainvälisiin vertailuihin, parhaiden käytäntöjen omaksumiseen muilta aloilta sekä teknologian ja digitalisaation mahdollistamiin toimintatapojen muutokseen.

Konsortioon kuuluu Aalto-yliopiston lisäksi 21 rakennusalan yritystä: A-Insinöörit, Consolis Parma, Fira, Granlund, Haahtela, Hilti, Jatke, Lujatalo, MagiCAD Group, Peab, Pohjola Rakennus, Ramboll, Ramirent, Rejlers, Skanska, SRV, Stark, Tocoman, Trimble, Vastuu Group ja YIT.

Konsortio on luonteeltaan avoin ja toivottaa tervetulleeksi muutkin rakennusalan kehittämisestä kiinnostuneet organisaatiot.

Building 2030

Ajankohtaista

thumbnail_tahti.jpg
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomi johtaa rakentamisen tahtituotannossa, digitalisaatio on seuraava askel

Building 2030 -konsortio on vauhdittanut Suomen tahtituotannon kärkimaaksi. Täällä rakentaminen myös digitalisoituu ripeästi. Yhdistämällä nämä kaksi trendiä rakentamisen tehokkuus kasvaisi dramaattisesti, kuten Aalto-yliopiston tuore tutkimusraportti osoittaa.
man looking at drawing
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Talotekniikkatöiden tuottavuus nousuun asennusta palvelevalla suunnittelulla ja esivalmistuksella

Prosessiteollisuuden hankkeisiin verrattuna rakennusprojektit edellyttävät paljon paikalla tehtävää käsityötä ja asennussuunnittelua. Teollisempi tuotantotapa on monien rakentajien tavoite, mutta se vaatii muutoksia myös suunnittelukäytäntöihin. Tohtorikoulutettava Tuomas Valkonen pureutuu Building 2030 -tutkimuksessaan erityisesti taloteknisen esivalmistuksen suunnitteluvaatimuksiin ja -haasteisiin.
thumbnail_Pekka-Metsi-Granlund.jpg
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kohti talotekniikan visiota - toimitusjohtaja Pekka Metsi ennakoi alan murrosta

Talotekniikka 2030 -konsortion marraskuussa 2023 lanseeraama visio käynnisti toimialan uuden aikakauden. Miksi visio on nyt tarpeen, miten se vaikuttaa koko rakentamisalaan, ja mikä tärkeintä, miten sen tavoitteet saavutetaan? Granlundin toimitusjohtaja Pekka Metsi avaa näkemyksiään näihin polttaviin kysymyksiin.
Building 2030 - Aalto Pioneering Excellence Award 2023
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Building 2030 haluaa tehdä Suomen rakennusalasta maailman luotetuimman

Aalto Pioneering Excellence Award 2023 -palkinto myönnettiin Olli Seppäsen ja Antti Peltokorven luotsaamalle Building 2030 -konsortiolle, johon kuuluu 21 yritystä.

Building 2030 -teemoihin liittyviä tutkimusraportteja

Tutustu Building 2030 -konsortion teemoihin liittyvien tutkimusten loppuraportteihin. Hankkeet on rahoittanut Building 2030, jos toisin ei mainita.

Lue lisää
The Väre construction site. Photographer: Kalle Kataila.

Viisi pääteemaa

Konsortio keskittyy kolmeen tärkeään globaaliin trendiin, joita ovat digitaalinen vallankumous, nopea kaupungistuminenja ilmastonmuutos. Näihin trendeihin rakennusala voi varautua lisäämällä ekologista ja teollista rakentamista sekä hyödyntämällä paremmin rakennusprojektin suunnittelu- ja tuotantotietoa. Muita tärkeiksi tunnistettuja trendejä ovat globalisaatio ja väestön vanheneminen.

Vision ytimeksi on valittu viisi teemaa:

Luotettavuus

Vuonna 2030 rakennusalan yritykset nähdään luotettavina kumppaneina. Rakentamisprosessi on läpinäkyvä ja ymmärrettävä kaikkien osapuolten näkökulmasta. Lopputuotteet ovat laadukkaita ja valmistuvat ajallaan ja budjetissaan. Rakentaminen on ennakoitavaa, eikä siinä synny yllättäviä ja ennakoimattomia lisäkustannuksia tai viivästymisiä.

Käyttäjälähtöisyys

Vuonna 2030 tilan käyttäjä saa reaaliaikaista tietoa kiinteistön olosuhdetekijöistä ja kiinteistö ennakoi suorituskykyään ja ylläpitotarpeitaan. Kiinteistö mukautuu käyttäjän toimintaan. Kiinteistöt ja koko rakennettu ympäristö on suunniteltu käyttäjälähtöisesti ja pitkäaikaisturvallisiksi. Kiinteistöt ovat muuntojoustavia ja tukevat käyttäjän liiketoimintaa.

Kestävä kehitys

Vuonna 2030 kestävä kehitys ohjaa kaikkea päätöksentekoa. Rakentamisessa käytetään kierrätettäviä ja turvallisia materiaaleja. Rakennusjäte on pientä ja hiilidioksidipäästöt ovat puolittuneet verrattuna vuoden 2018 tasoon.

Tuottavuus

Vuoteen 2030 mennessä rakennusala tuottaa arvoa asiakkaalle. Tuottavuusongelma on ratkaistu suunnittelussa, työmailla ja koko rakentamisen toimitusketjussa. Parhaat käytännöt levitetään tehokkaasti. Tuottavuushaasteen laaja-alainen ratkaisu ensimmäisten joukossa maailmassa tarjoaa suomalaisille yrityksille merkittävää vienti- ja kansainvälistymispotentiaalia.

Innostavuus

Vuonna 2030 rakennusala houkuttelee nuoria ja ulkomaalaisia osaajia ja startupeja. Alan toimijat tulevat erilaisilta toimialoilta ja työskentelevät tehokkaasti yhdessä. Alan työnantajat ovat innostavia ja heidän käyttämänsä johtamis- ja tuotantomallit ovat innovatiivisia. Työnantajat kannustuvat alan toimijoita vastuullisiin ja tutkittuun tietoon pohjautuviin kokeiluihin, joiden opit siirretään tehokkaasti seuraaviin projekteihin.

Ota yhteyttä

  • Julkaistu:
  • Päivitetty: