Siirry sisältöön

Kasva, kehitä ja kansainvälisty kestävän kehityksen siivillä

Business Finland myöntää Suomen kestävän kasvun ohjelman kautta noin 500 miljoonaa euroa rahaa vuosien 2021-2023 välillä ja lisäksi tarjolla on erinäisiä palveluita kansainvälisen kasvun kiihdyttämiseksi. Olemme tukenasi kasvun ja kehityksen polulla!

Suomen kestävän kasvun ohjelma

Suomen kestävän kasvun ohjelma tarjoaa tukea EU:n elvytysrahaston varoista, joten nyt on mahtava hetki löytää uusi kehityssuunta.

Rahoitushakuja on erilaisia, eri toimialoille ja eri kokoisille yrityksille. Lisäksi 2022 aukeaa erilaisia ohjelmia, joilla tuetaan yritysten vientiä kansainvälisille markkinoille. Hauissa painotetaan kestävän kehityksen näkökulmaa, joten on tärkeää, että vastuullisuus on huomioitu hakemuksessa.

Rahoitushakujen omilta sivuilta löydät kattavasti tietoa hakuja koskien, kuten tallenteet hakukohtaisista webinaareista ja tiedot tulevista tapahtumista. Tarkempia tietoja Suomen kestävän kasvun ohjelmaa koskien esimerkiksi tiedot jo myönnetystä rahoituksesta löydät medialle suunnatulta sivustoltamme.

#KestäväKasvu

Miten pääsen osaksi Suomen kestävän kasvun ohjelmaa?

1
Tutustu hakuihin ja palveluihin, löydä sopiva

Rahoitushakuja on erilaisia, eri toimialoille ja eri kokoisille yrityksille. Lisäksi RRF-rahalla rahoitetaan myös vientiä edistäviä toimia. Tutustu eri hakuihin sekä palveluihin ja löydä sopivin, josta olisi eniten hyötyä juuri teidän kasvunne apuna. 

2
Kartoita yrityksesi

Tee kartoitus, jos olet startup, pieni tai keskisuuri yritys, jotta tiedät onko yrityksesi sopiva Business Finlandin rahoitushakijaksi.

3
Otamme yhteyttä

Kun sinulla on projekti tiedossa ja olet saanut vihreää valoa myös yrityskartoituksen osalta, olemme yhteydessä sinuun.

Ole hakusivulla ilmoitettuun hakuvastaavaan yhteydessä, mikäli kaipaat erityisesti haun sisältöön liittyvissä kysymyksissä apua.

Halutessasi voit jättää asiakaspalveluun yhteydenottopyynnön, jolloin asiakasneuvojamme on sinuun yhteydessä. 

4
Jätä hakemus

Nyt voit siirtyä hakemuksen täyttöön! Kertaa DNSH-kriteerit ja haun ehdot kun täytät hakemusta. Tarkistathan myös, että olet ilmoittanut rahanpesulain mukaisesti PRH:lle edunsaajatiedot!

Usein kysytyt kysymykset