Eetvartti-neljännesvuosijulkaisu

Eetvartti julkaisee artikkeleita ja uutisia tutkimus- ja kehittämistoiminnasta, jossa Espoon kaupunki on mukana. Eetvartissa on myös kaupungin kehitystä kuvaavia artikkeleita. Varttitiedot-osiossa julkaistaan Espoon keskeiset neljännes- ja puolivuosittaiset tilastotiedot, esimerkiksi väestönmuutokset, työllisyys ja työttömyys, työpaikkakehitys ja rakennus- ja asuntotuotanto. Eetvartti julkaistaan helmi-maaliskuun, touko-kesäkuun, elo-syyskuun ja marras-joulukuun vaihteessa.

Eetvartti 1/2024: Espoo alueittain 2022 -julkaisu kertoo moninaisesta kaupungista. Uusi Kuntapalvelututkimus 2023 valmistunut. Espoon yritysilmaston saama arvosana noussut edellisvuodesta. Henkilöstösuunnitelma on osa kaupungin toiminnan ja talouden suunnittelua. Espoon työllisestä väestöstä 20 prosenttia on ulkomaalaistaustaisia – Ulkomaalaistaustaisia koskevia tilastoja voi tutkia PowerBI-esityksestä. Yritysten työpaikkakehitys Espoossa. Suhdannekehitys indeksien valossa Espoossa, Länsimetron ja Kaupunkiradan kehityskäytävillä sekä Kehä III:n seurantavyöhykkeellä.

Eetvartti 4/2023: Espoolaisten näkemys toivotusta asuinympäristöstä. Espoon kaupunkikeskukset asukkaiden silmin - Viiden keskuksen tarkastelu osallistavaa paikkatietoaineistoa hyödyntäen. Meliora-hankkeella tuetaan monikielisten oppilaiden oppimista ja osallisuutta. Demokratiakasvatusta koko oppimisen polun läpi.

Eetvartti 3/2023: Työllisyys Espoon asiakkaina olevat nuoret työttömät työnhakijat suhtautuvat erittäin myönteisesti palkkatukeen oman työnhaun tukena. Uudenmaan vieraskielinen väestö yli kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä. Osakeasuntojen hinnat postinumeroalueittain Espoossa 2022. Yritysten työpaikkakehitys Espoossa. Suhdannekehitys indeksien valossa Espoossa, Länsimetron ja Kaupunkiradan kehityskäytävillä sekä Kehä III:n seurantavyöhykkeellä, toukokuun 2023 tilanne.

Eetvartti 2/2023: Renewal of the immigrant recruitment model: Supporting long-term employment with service design methods. Kivenlahden nimistön kerrostumat. Eduskuntavaalit 2023 Espoon näkökulmasta. Espoolaisten ympäristöasenteet ja -käyttäytyminen. Yritysten työpaikkakehitys Espoossa. Suhdannekehitys indeksien valossa Espoossa, Länsimetron ja Kaupunkiradan kehityskäytävillä sekä Kehä III:n seurantavyöhykkeellä, lokakuun 2022 tilanne.

Eetvartti 1/2023: Hyvinvoiva Espoo -ohjelma tukee espoolaisten hyvinvointia. Espoolaisten tyytyväisyys palveluihin laskenut hieman. Espoon yritysilmaston saama arvosana laskenut hieman edellisvuodesta.

Eetvartti 4/2022: Oppimisen tuki ja inkluusio esi- ja perusopetuksessa – suomen- ja ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen yhteishanke. Jokainen onnistuminen on juhlan arvoinen – tänä syksynä Vahvuusvaris opettaa 4 000 Espoon ekaluokkalaista tunnistamaan omia vahvuuksiaan. Ohjauksella onnistumisiin -hanke Espoossa: Kulttuuriohjaaja ohjaa opinpolulla lukiomaailmassa. Moninaisuus lukion arjessa -koulutus Espoon lukioiden opettajille: Kulttuurisensitiivisyyttä voi opetella. Etsimässä Espooseen saapuneita ukrainalaisnuoria: Kokemuksia työskentelystä tilapäistä suojelua saavien ukrainalaisnuorten parissa. Mistä löytyy digituki? –Muutoslaboratoriotyöskentelyn® osallistuva havainnointi. YAMK opinnäytetyössä selvitettiin Espoon kiertotalouden esteitä ja mahdollisuuksia. Palvelumuotoilulla työllisyyttä -tutkimusyhteistyö kaupungin palveluverkoston kehityksen tukena.

Eetvartti 3/2022: Tuen ja inkluusion kehityshankkeiden tavoitteena saumaton tuen jatkumo lapsille varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Espoon koululaiset saavat avukseen nettikiusaamiseen ja -häirintään puuttuvan Someturva-palvelun. Asuinkunta vastaa, että yksikään nuori ei jää ilman opiskelupaikkaa. Osakeasuntojen hinnat postinumeroalueittain Espoossa 2021. Yritysten työpaikkakehitys Espoossa. Suhdannekehitys indeksien valossa Espoossa, Länsimetron ja Kaupunkiradan kehityskäytävillä sekä Kehä III:n seurantavyöhykkeellä.

Eetvartti 2/2022: Pääkaupunkiseudun asukkaiden hyvinvointi ja terveys vuonna 2021. Toimintaympäristön tila Espoossa 2022 -aineisto antaa kokonaiskuvan Espoon tilasta ja kehityksestä.

Eetvartti 1/2022: eVaka-järjestelmää kehittämällä kohti tehokkaampaa ja parempaa varhaiskasvatustoimintaa. Yritysten työpaikkakehitys Espoossa. Suhdannekehitys indeksien valossa Espoossa.

Eetvartti 4/2021: Tyttöjen ahdistuneisuus ja hätä korostuvat kouluterveyskyselyn vastauksissa. Ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä kaupunki on myös hyvä kaupunki asua, elää ja yrittää.

Eetvartti 3/2021: Radioseurannalla uutta tietoa liito-oravien käyttäytymisestä kaupunkiympäristössä. Kerrostalohuoneistojen keskineliöhinnat nousivat vuoden 2020 aikana eniten Tapiolassa ja laskivat eniten Laajalahdessa. Suhdannekehitys indeksien valossa Espoossa. Yritysten työpaikkakehitys Espoossa. Espoon väestöennuste 2021-2030 (31.12.)

Eetvartti 2/2021: Toimintaympäristön tila Espoossa 2021 -aineisto antaa kokonaiskuvan Espoon tilasta ja kehityksestä. Kuntapalvelujen laadun mittaamisen haasteet. "Data as a strategic asset" has been governments' mantra – But how can we exploit this asset for strategic matters?

Eetvartti 1/2021: DigiOne - Oppimisen uusi ekosysteemi. MunEspoo-kysely. Espoolaisten tyyväisyys palveluihin kasvanut. Suhdannekehitys indeksien valossa Espoossa. Yritysten työpaikkakehitys Espoossa.

Eetvartti 4/2020: Erikoisnumero. Ajankohtaisia artikkeleita seuraavista teemoista: monialainen tutkimus- ja tietoyhteistyö, talous, väestö, maankäyttö, rakentaminen ja kaupunkiympäristö sekä kaupungin palvelut.

Eetvartin toimitus:
Tietopalvelupäällikkö Petri Lintunen, Konsernihallinto (päätoimittaja)
Va. tutkimusjohtaja Minna Joensuu, Konsernihallinto
Tutkimussihteeri Sirpa Nykänen, Konsernihallinto
Erityissuunnittelija Annika Latva-Äijö, Kasvun ja oppimisen toimiala
Viestintäasiantuntija Oona Karhunen, Kaupunkiympäristön toimiala
Suunnittelupäällikkö Sakari Jäppinen, Kaupunkiympäristön toimiala