Merkityksellisiä kesätöitä

17.8.2021 11.22Päivitetty: 16.9.2021 10.34

Aleksi Kinnunen, Eveliina Kunnaton ja Hugo Leppäsyrjä miettivät kesätöissään Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksessa muun muassa, miten Merenkäynnin kävelykatua Kivenlahden uuden metroaseman läheisyydessä voisi kehittää. Emma Bucaya puolestaan on auttanut lasten hoidossa Kartanonpuiston päiväkodissa Leppävaarassa. Espoon kaupungilla työskentelee lähes 800 kesätyöntekijää.

Aleksi, Eveliina ja Hugo kokevat kesätyöpestinsä kaupunkisuunnittelukeskuksessa mielekkäiksi ja käytännönläheisiksi.

”On kiinnostavaa suunnitella aitoja projekteja ja miettiä yhdessä asemakaavayksikön asiatuntijoiden kanssa ratkaisuja, joilla on oikeasti merkitystä espoolaisten arkeen tulevaisuudessa”, kertovat arkkitehdiksi opiskeleva Hugo ja maisema-arkkitehdiksi opiskeleva Eveliina.

”Liikennesuunnitteluyksikössä olen saanut sopivasti vastuuta muutamasta eri kokonaisuudesta. Kartoitan muun muassa, millainen ympäristö Espoon eri kaupunkikeskuksissa tukee ja edistää kävelyä liikkumismuotona vaikkapa autoilun sijaan”, liikenne- ja kaupunkisuunnittelua opiskeleva Aleksi valottaa.

Tukea ja apua työkavereilta

Vaikka työ on mukavan itsenäistä, opiskelijat saavat kokeneemmilta työkavereilta tarvittaessa neuvoja ja apua, eikä liikaa stressiä pääse syntymään.

”Muiden tiimiläisten kanssa on mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia ja kuulla, millaisten moninaisten asioiden parissa maisema-arkkitehdit asemakaavayksikössä työskentelevät”, kesätyössään muun muassa hyvän korttelipihan ominaisuuksia kartoittava Eveliina tuumii.

”Yhteistyö yli tiimi- ja jopa toimialarajojen on antoisaa. Teemme Vanttilan alueen uuden koulun ja päiväkodin maankäytön suunnittelua yhteistyössä sivistystoimen asiantuntijoiden kanssa”, Hugo sanoo.

Työ on vastannut odotuksia ja perehdytys alkoi jo haastatteluvaiheessa.

”Jo työpaikkahaastattelussa kerrottiin alustavasti, millaisiin projekteihin tuleva kesätyöntekijä saisi osallistua. Ensimmäisinä työpäivinä tietoa syvennettiin sekä opastettiin järjestelmien käytössä ja HR-asioissa”, Eveliina kertoo.

"Työn tekeminen on joustavaa. Korona-aikana etätyöt ovat sujuneet hyvin ja tiimiläiset tulleet tutuiksi teamsinkin välityksellä”, Aleksi ja Hugo toteavat.

Hugo Leppäsyrjän ja Eveliina Kunnattoman mukaan tiimeissä on hyvä meininki ja avoin ilmapiiri. ”Selvästi porukka viihtyy keskenään. Kaupungilla pääsee tekemään strategista suunnittelua. Esimerkiksi kaupunki- ja yhdyskuntasuunnittelun näkökulmasta tämä on avainpaikka.”Kuva: Jarna Lattunen
”Kasvavana kaupunkina Espoossa tapahtuu paljon ja asioita kehitetään jatkuvasti. Harjoittelijanakin olen päässyt vaikuttamaan asioihin”, Aleksi Kinnunen miettii.Kuva: Lucas Hollsten

Askartelua ja ulkoilua

Espoon kaupungilla työskentelee tänä suvena noin 780 kesätyöntekijää. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen avustaviin tehtäviin palkkasimme 65 nuorta. Lukiossa opiskeleva Emma Bucaya auttoi kesäkuun ajan Kartanonpuiston päiväkodissa.  

”Päivät ovat menneet nopeasti lasten kanssa leikkiessä ja askarrellessa. Olen avustanut myös muun muassa ruokailu- ja muissa hoitotilanteissa. Tykkään oppia uusia asioita. On ollut mukavaa nähdä, millaista työ on varhaiskasvatuksessa. Vaikka lasten päivärytmi pysyy suurin piirtein samana, yksikään työpäivä pienten kanssa ei ole samanlainen”, Emma kertoo.

Sekä päiväkodin aikuiset että lapset ottivat uuden apuhoitajan hyvin vastaan. ”On hauskaa osallistua lasten touhuihin ja katsoa, millaisia askarteluja, piirustuksia ja leikkejä he keksivät.”

Kesäkeleillä plussaa on myös se, että lasten kanssa pääsee ulkoilemaan päivittäin.

Emma kannustaa rohkeasti hakemaan kesätöitä. ”Kesätöissä näkee, millaista työelämä on ja saa kokemusta. Kukaan ei odota, että nuori osaa kaiken. Kannattaa olla oma itsensä, töitä oppii kysymällä ja niitä tekemällä.”

Lukiolaista Emma Bucayaa voisi kiinnostaa jatkossakin työ lasten parissa. ”Moni ala tuntuu kivalta. On hienoa, että kesätöissä pääsee kokeilemaan ja tutustumaan erilaisiin töihin”, Kartanonpuiston päiväkodissa hyvin viihtynyt Emma tuumii. Kuva: Jarna Lattunen

Eniten töitä kiinteistönhoidossa ja kunnossapidossa

Palkkasimme Espoon kaupungille eniten nuoria kiinteistönhoidon ja kunnossapidon erilaisiin tehtäviin sekä viherkunnossapidon tehtäviin (150 kesätyöntekijää), koti- ja pitkäaikaishoidon sekä vammaispalvelujen avustaviin tehtäviin (100 kesätyöntekijää), varhaiskasvatuksen avustaviin tehtäviin (65 kesätyöntekijää) sekä liikunta- ja nuorisopalveluihin muun muassa ulkoilualueenhoitajiksi ja rantavalvojiksi (126 kesätyöntekijää).

Keskimäärin kesätyöläisen pesti kestää kuukauden.

Lisäksi Espoon kaupunki jakoi yhteensä 1000 kesäseteliä. Kaupunki maksaa 300 euroa työnantajalle, joka palkkaa espoolaisen nuoren töihin kesäsetelillä 1.5.–30.9. välisenä aikana.

Espoo on Vastuullisen kesäduuni -kampanjan kumppani(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan).

  • Töissä Espoolla