Taloudellisesti kestävä Espoo -ohjelma ohjaa kouluverkon kehittämistä

24.11.2021 16.37Päivitetty: 24.11.2021 18.54

Espoon kouluverkkoa kehitetään tavoittelemalla nykyistä suurempia kouluyksiköitä valtuuston hyväksymän Taloudellisesti kestävä Espoo (TakE) -ohjelman mukaisesti. Osana valmistelua kuullaan kaupungin henkilöstöä ja asukkaita.

Espoon perusopetuksen palveluverkkoa kehitetään tavoittelemalla nykyistä suurempia kouluyksiköitä, joiden etuna nähdään esimerkiksi joustavammat opetusryhmät, laajempi kieli- ja valinnaisainetarjonta sekä mahdollisuus tukea oppilaita eri lahjakkuusalueilla. Suuremmat kouluyksiköt parantavat myös opiskeluhuollon palveluita sekä erityisen tuen ja kieli- ja kulttuuriryhmien opetuksen järjestämisen mahdollisuuksia. Samalla pyritään pienempiin vuokra- ja toimintokustannuksiin. Kasvun ja oppimisen lautakunta käsittelee asiaa kokouksissaan koulukohtaisesti.

Vakituisen henkilöstön asema on turvattu

Selvitys käynnistyy suomenkielisen perusopetuksen osalta Nuuksion koulusta. Vakituisen henkilöstön asema muutoksessa on turvattu ja heistä jokaiselle etsitään Espoosta uusi sijoituskoulu viimeistään alkuvuodesta. Määräaikaista henkilökuntaa tarvitaan jatkossakin.

Valmistelussa huomioidaan myös lapsivaikutukset

Valmistelu aloitetaan nykytilan kuvauksella ja laatimalla ennakkoarviointi muutoksen vaikutuksista. Arvioinnissa huomioidaan kustannusvaikutusten lisäksi muun muassa ennusteet oppilasmääristä eri alueilla sekä koulun vaihtumisen vaikutukset lasten arkeen.

Kouluverkon muutosten valmistelussa koulun oppilailla, alueen asukkailla ja kuntalaisilla on mahdollisuus esittää mielipiteensä. Torstaina 16. joulukuuta järjestetään Nuuksion koulun avoin asukastilaisuus, josta tiedotetaan tarkemmin Espoon verkkosivuilla.

Yhteystiedot

Juha Nurmi

Suomenkielisen perusopetuksen johtaja+358 50 3725852juha.nurmi(at)espoo.fi
  • Kasvatus ja opetus
  • Perusopetus