Fortumin puolivuosikatsauksen mukaan vuoden 2022 huhti-kesäkuun liikevoitto oli miinuksella 9,14 miljardia euroa. Koko alkuvuoden tappio oli 11,6 miljardia euroa, eli lähes 12 miljardia euroa.

Tammi-kesäkuun vertailukelpoinen liikevoitto oli Fortumin kohdalla 136 miljoonaa euroa. Huhti-kesäkuussa vertailukelpoinen liikevoitto oli 574 miljoonaa euroa.

Tappio selittyy Fortumin tytäryhtiön Uniperin jättitappioilla, joista kerrottiin aiemmin. Fortum on Uniperin enemmistöomistaja, joten Fortum joutuu itse myös kirjaamaan Uniperin lähes 12 miljardin tappion omiksi tappioikseen. Uniperin tappioiden taustalla on taas kaasunmyynnin ongelmat. Yhtiö on ostanut Venäjältä Gazpromilta kaasua kalliilla ja myynyt sitä pitkillä sopimuksilla halvemmalla eteenpäin. Venäjän hyökkäyssodan alettua kaasuntuontia Venäjältä on kutistettu.

– Tilanne johti välittömiin ja huomattaviin likviditeettitarpeisiin ja tappioihin, jotka näkyvät nyt tuloksessamme miljardien mittakaavassa, osittain toteutuneina tappioina ja osittain arvonalentumisina ja varauksina, jotka toteutuvat tappioina tulevina neljänneksinä, kommentoi Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo tiedotteessa.

Rauramon mukaan vuoden toisen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto (574 miljoonaa euroa) osoittaa, että sähköliiketoiminta itsessään on terve. Konsernin nettotulos oli kuitenkin 7,4 miljardia euroa negatiivinen.

– Tämä johtuu voimakkaasti vertailukelpoisuuteen vaikuttavista eristä, jotka aiheutuivat johdannaisten käyvän arvon muutoksista Uniperin kaasu- ja sähköliiketoiminnoissa, sekä varauksista, jotka koskevat Venäjän kaasun toimitusrajoitusten aiheuttamia tappioita kesäkuun puolivälistä lähtien. Tilanteen ei odoteta helpottuvan ennen lokakuun alkua, jolloin Saksan hallitus ottaa käyttöön kaikkia kaasuasiakkaita koskevan maksun kattamaan 90 prosenttia venäläisen kaasun korvaamisesta aiheutuvista kustannuksista.

Rauramo toteaa, että yhtiö on toukokuusta alkaen valmistautunut ”hallittuun poistumiseen Venäjän markkinoilta.”

– Toimintojen mahdollinen myynti on ensisijainen vaihtoehtomme. Arvioimme parhaillaan Venäjällä heinäkuussa voimaan tulleen, energiayhtiöiden myyntiä rajoittavan uuden asetuksen mahdollisia vaikutuksia Fortumiin.

Puoluejohtajat ottivat heinäkuussa Porin Suomi-areenassa kantaa valtionyhtiö Fortumin Uniper-ongelmiin. il-tv