Kirjoitusohjeet Kieliverkoston verkkolehteen

Kutsumme opettajia, opiskelijoita, tutkijoita, päätöksentekijöitä ja muita kielikoulutuksesta kiinnostuneita kirjoittamaan Kieliverkoston lehteen kieleen, koulutukseen ja yhteiskuntaan liittyvistä ajatuksistaan ja näkemyksistään.

Lehden artikkelit ovat lyhyitä ja tyyliltään hyvin yleistajuisia. Tekstin pituus voi vaihdella sisällöstä riippuen. Sopiva pituus on noin 2‒4 liuskaa. Artikkelikäsikirjoituksen laajuus on kuitenkin enintään 2000 sanaa. 

Artikkelin alussa on pieni ingressi, joka kertoo, mistä tekstissä on kyse. Lopussa on kirjoittajatiedot (nimi, työtehtävä, organisaatio), lähteet ja 3‒5 artikkelin sisältöä kuvaavaa asiasanaa. Tekstissä saa mielellään käyttää väliotsikoita.

Tekstiin voi liittää kuvia ja linkkejä. Lähetä artikkelisi doc(x) tai rtf -muotoisena.

Kirjoittajat edustavat omia näkemyksiään ja vastaavat itse artikkelien sisällöstä. Toimituskunta käy läpi kaikki tarjotut kirjoitukset ja lähettää tarvittaessa kirjoittajille palautetta tekstistä.

Lehden luokittelu OKM:n julkaisutyypin mukaan on D1 (Ammattilehti). 

Lehdessä ilmestyy sekä teemanumeroita että avoimia numeroita. Teemanumeroista on usein sovittu jo paljon ennen niiden ilmestymistä, ja niiden päätoimittajat rekrytoivat kirjoittajat. Näin ollen toivomme artikkeliehdotuksia enimmäkseen avoimiin numeroihin.

Julkaistavaksi tarkoitetut kirjoitukset sekä ehdotukset teemanumeroiksi lähetetään Kieliverkoston osoitteeseen kieliverkosto(at)jyu.fi. Lehden toimitusneuvosto päättää julkaistavista kirjoituksista. Voit myös ottaa yhteyttä Kieliverkostoon jo siinä vaiheessa, kun sinulla on vasta idea artikkelista. Otathan verkostoon yhteyttä hyvissä ajoin. Älä siis jätä valmiin artikkelin lähettämistä aineiston jättöpäivään, sillä hyvin todennäköistä on, että kyseinen verkkolehden numero on jo täynnä. Ota siis rohkeasti yhteyttä ja keskustellaan artikkeliehdotuksestasi!

 

Tutustu Kieli, koulutus ja yhteiskunta -verkkolehden mediakorttiin.