Hyppää sisältöön

KYS-alueen perhekeskuspäivä

KYS-alueen perhekeskuspäivä

Lastensuojelun Keskusliiton koordinoima Perheet keskiöön! -hanke järjesti KYS-alueen (Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Itä-Savo, Keski-Suomi ja Pohjois-Karjala) perhekeskuspäivän 3.6.2021 klo 12-15. Päivän suunnitteluun osallistuivat myös Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos (THL) ja Kirkkohallitus.   

Päivän aikana kuultiin, miltä perhekeskuskehittäminen alueella näyttää, ja heräteltiin keskustelua siitä, millaista alueellista perhekeskusta haluamme yhdessä rakentaa: mitkä ovat seuraavat askeleet yhteisen työn rakentamiseksi? Millainen on unelmien perhekeskus?     

Perhekeskuspäivän ohjelma oli runsas ja monipuolinen.  Loimme päivän alkuun tiiviin katsauksen kansalliseen perhekeskuskehittämiseen ja sähköiseen perhekeskukseen. Perhekeskuksen roolia osana Tulevaisuuden sote-keskusta avasi STM:n erityisasiantuntija Liisa Jokinen. Lisäksi puheenvuoroja esittivät mm. THL:n erikoissuunnittelija Päivi Varonen ja johtava asiantuntija Arja Hastrup, jotka ovat mukana kehittämässä kansallista perhekeskustoimintaa. Mukana oli myös DigiFinlandin projektipäällikkö Hanna Manelius, joka kertoi sähköisestä perhekeskuksesta ja sen kehittämisestä. 

Päivän päähuomio oli kuitenkin alueellisessa perhekeskustyössä – kuulimme mielenkiintoisia puheenvuoroja, joissa ääneen pääsivät niin alueiden Tulevaisuuden sote-ohjelman toimijat, perhekeskuskehittäjät kuin järjestöt ja seurakunnan toimijat.  Mukana olivat luonnollisesti myös Perheet keskiöön! -hankkeen tiimi vahvistettuna alueellisella järjestöagentilla! 

Tilaisuus järjestettiin webinaarina.

Materiaalit

Lataa tästä KYS-alueen perhekeskuspäivän esitykset.

Lisätietoja:

  • Kaisu Muuronen, kaisu.muuronen@lskl.fi ja 050 5696697

Muut alueelliset perhekeskuspäivät järjestetään seuraavasti:  

 

Tiedot

Aika
03. 06. 2021 12:00 - 03. 06. 2021 15:00

Lisää tapahtumia

Sulje