Luonan Espoon vastaanottokeskuksen karanteeni ei koske kaikkia asukkaita

Luonan Espoon vastaanottokeskuksen karanteeni kestää 15.5. saakka. Karanteeni ei kuitenkaan koske niitä asukkaita, jotka ovat jo tervehtyneet koronasta ja siten vapautuneet tartuntatautilääkärin määräämästä eristyksestä. Nämä henkilöt saavat vapaasti kulkea myös vastaanottokeskuksen ulkopuolella. Luona neuvoo ja ohjaa aktiivisesti vastaanottokeskuksen asukkaita karanteenin noudattamisesta ja tekee tiivistä yhteistyötä karanteenia valvovien viranomaisten kanssa.

Luonan Espoon vastaanottokeskus asetettiin 30.4.2020 karanteeniin 15.5.2020 saakka isojen korona tartuntamäärien vuoksi.

Vastaanottokeskuksen asettaminen karanteeniin tarkoittaa sitä, että asukkaat eivät voi käydä kaupassa, töissä tai koulussa tai kulkea yleisillä kulkuneuvoilla. Karanteenissa oleva asukas saa tartuntatautilääkärin ohjeistuksen mukaan käydä ulkona siten, että ei ole kontaktissa muihin ihmisiin.

Tätä tartuntatautilääkärin ohjeistusta on jaettu Luonan vastaanottokeskuksen asukkaille ja työntekijöille eri kanavia pitkin ja asukkaiden omalla äidinkielellä.

Espoon vastaanottokeskuksessa on testattu 286 asukasta (joukkotestauksen yhteydessä 261), joista 101 (joukkotestatuista 76) on saanut positiivisen koronatestituloksen. Kaikki vastaanottokeskuksessa työskentelevät työntekijät on testattu ja heistä 8 on sairastunut koronaan. Kaikki koronaan sairastuneet on asetettu tartuntatautilääkärin toimesta eristykseen. Osa koronaan sairastuneista on jo tervehtynyt ja siten eristys heidän osaltaan on jo purkautunut.

Mediassa ihmetystä on aiheuttanut se, että karanteenista huolimatta Luonan Espoon vastaanottokeskuksen asukkaita on nähty asioimassa esimerkiksi alueen lähikaupassa.

– On syytä huomioida, että sellaiset Espoon vastaanottokeskuksen asukkaat, jotka ovat tervehtyneet ja siten vapautuneet tartuntatautilääkärin määräämästä eristyksestä, saavat vapaasti liikkua keskuksen sisällä ja ulkopuolella. Vastaanottokeskuksen karanteeni ei siis koske enää heitä. Näitä henkilöitä on Luonan Espoon vastaanottokeskuksessa tällä hetkellä noin 25 henkilöä, Luonan liiketoimintajohtaja Suvi Salonen selventää.

Luonan vastaanottokeskuksessa on aktiivisesti puututtu niihin tilanteisiin, joissa asukas on poistunut vastaanottokeskuksen alueelta, vaikka hänet on tartuntatautilääkärin toimesta asetettu karanteeniin. Näissä tilanteissa Luona tekee yhteistyötä Espoon tartuntatautiyksikön ja tarvittaessa poliisin kanssa.

– Vastaanottokeskus ei ole suljettu laitos, joten karanteenin ja eristyksen noudattaminen on ensisijaisesti yksilön omalla vastuulla, kuitenkin vastaanottokeskuksen henkilöstön tuella ja ohjauksella, summaa Luonan liiketoimintajohtaja Suvi Salonen.

Korjaus: 6.5.2020 klo 20:05 korjattu testattujen asukkaiden ja tartuntojen määriä.

Lisätietoja

Twitter @LuonaOy

Suvi Salonen, liiketoimintajohtaja, Luona, puh. 040 528 5779 tai suvi.salonen@luona.fi

Luonalla on kaksi vastaanottokeskusta pääkaupunkiseudulla: Espoossa ja Vantaalla. Espoon keskuksessa asuu noin 410 asukasta ja Vantaan keskuksessa noin 330. Näiden lisäksi Luonan vastaanottokeskuspalveluiden piiriin kuuluu noin 800 pääkaupunkiseudulla asuvaa yksityismajoittujaa, jotka asuvat vastaanottokeskuksen ulkopuolella.

Molemmissa Luonan vastaanottokeskuksissa on omat koronaepidemiaa koskevat toiminta- ja varautumissuunnitelmat, joita päivitetään jatkuvasti ajantasaisilla viranomaisohjeilla, ja jotka ohjaavat toimintaamme arjessa. Suunnitelmista ja toimenpiteistä lisää Luonan sivuilla.

Tilaa uutiskirje

Luitko jo nämä?