Tämä julkaisu on tehty kaupallisessa yhteistyössä Suomen Kustannusyhdistys / Lukuloman kanssa.
”Mitä sä tänään kirjoitat?”, kurkkii Joel mun olan takaa ja tuo työpöydälle tuoreen sämpylän (mmm).
”No syysloma kohta lähestyy, ja tein just meille kirjastoon varaukset lomalukemiseksi. Mulla oli siis lukeminen mielessä, ja ajattelin kirjoittaa sellaista, että miten innostaa lapsi lukemaan.”
Ahahahahahaha. Spontaani nauruntyrskähdys. Ei sentään sämpylät pyörineet lattialle.
”Eikös sun pikemminkin pitäisi kirjoittaa, että miten saada lapsi hidastamaan lukemista niin, ettei se lue koko maailman kirjoja kerralla? Tai miten saada kirjastosta kannettu kirjasäkillinen riittämään edes viikoksi?”, Joel vitsailee.
Okei, meidän perheessä on siis tällainen erittäin positiivinen ongelma. Eikä se ole edes ongelma, kunhan vitsaillaan. Ilon aihe ja ylpeys se tietysti on!
Vaikka kyllä siinä joskus vanhemmalla nousee hiki otsaan. Kirjasäkkiä kotiin kantaessa, toki, mutta myös miettiessä, että äääk kohta tämä(KIN) sataviisosainen lastenkirjasarja on lukuhotkittu loppuun. Mitä seuraavaksi? Äkkiä uusi kirjasarja tänne, mahdollisimman moniosainen! Jos tuolle loppumattomalle kirjaruokahalulla varustetulle lapselle ei tarjoa omaa luettavaa, sen ahnas katse hamuaa kohti kirjahyllyn aikuisten kirjoja.
”Me tarvitaan meidän kirjahyllyyn lapsilukko!”, aikuinen parahtaa.
Okei, aiheella revittely sikseen. Tämähän on ihan pahimman luokan humble brag: voi mikä tragedia, meidän lapsi lukee liikaa! Ministi ärsyttävää, anteeksi siitä. Mutta moni meistä vanhemmista vaan on just tällainen, että kun me kehutaan omia lapsia (vaikka vitsin kautta), me salaa siinä vähän kehumme myös itseämme.
Ha.
Se ei ole nimittäin ole ihan itsestäänselvyys, että lapsi hurahtaa lukemiseen. Mä en halua ajatella negatiivisen kautta tai hokea sitä, että lasten ja nuorten lukeminen on Suomessa vähentynyt – vaikka näin olen usein kuullut. Pois tuollainen negatiivinen näkökulma tästä postauksesta! Koska tärkeämpi viesti on mun mielestä tämä: lukeminen on aivan mahtavaa!
Lukeminen ei ole mikään tylsä velvollisuus, tai ”tämäkin pitäis tehdä” -kasvatusahdistus vanhempien loputtomalla to do -listalla. Sen sijaan lukeminen on uusia maailmoja, oivalluksia, luovuutta, oppimista ja virikkeitä tarjoava loputon ilo, niin lapsille kuin aikuisillekin!
(paitsi silloin, kun luettava loppuu)
”Syysloma on Lukuloma”, kerroin viime viikolla tokaluokkalaiselle, joka otti uutisen asiaankuuluvalla innolla vastaan.
”ONKO? OIKEASTI?”, hän ihasteli silmät loistaen.
Yritin selittää: tämä on siis sellainen idea, jolla innostetaan lapset ja aikuiset lukemaan. Nyt ei pääse vaikka Kreikkaan niin kuin viime vuonna oltiin, mutta kirjan siivillä pääsee minne vaan. Syysloman keskeinen menovinkki on siis kirjan maailma: kirjaston, kirjakaupan tai vaikka naapurin kanssa tehdyn kirjavaihtarin kautta syyslomalle!
Lapsi nyökytteli. Ihan paras loma. Saa lukea.
Saako varmasti lukea rauhassa niin paljon kuin haluaa…?
Mutta miten sitten innostaa lapsi lukemisen maailmaan?
Tässäpä mun ajatuksia ja kymmenen vinkkiä!
1. Esimerkissä on voimaa. Mä itse uskon, että lukevien vanhempien perheessä on aika usein myös lukevat lapset. Kun lapsi jo pienestä pitäen näkee vanhempansa kädessä (kännykän lisäksi) myös kirjan – ja aikuisen innostuneena siinä kirjan äärellä – rakentuu jo lapsuudesta asti sellainen ajatus, että vau, lukeminen on jotain mahtavaa, palkitsevaa ja tavoiteltavaa.
Tähän liittyy mun mielestä myös se, miten lukemisesta kotona jutellaan. Töräytelläänkö, että ”mä en lue koskaan, se on ihan tylsää”, vai intoillaanko lempikirjailijan ensi syksynä julkaistavasta uudesta kirjasta. Ihan niin kuin muissakin asenteissa, myös lukemisasenteessa perusta rakentuu pala palalta kaikesta kuullusta, nähdystä ja koetusta. Millainen lukuasenne teidän perheessä kasvaville lapsille rakentuu?
2. Kodissa kannattaa olla kirjoja, jos ei omia niin kirjastosta! Olen somesta huomannut, että nykyisin monessa kodissa kirjahylly ”siivotaan” kodista kokonaan ulos, hus pois harmonista zeniä rikkomasta. Sitten kehuskellaan, että no nyt on kaikki kirjat kodista poistettu – katsokaa, mikä ihana valkoinen tyhjä tila sen paikalla. Whaaaat! Meillä kun päinvastoin tehtiin kokonainen huone kirjoille! (tosin nyt se on leikkihuoneena, mutta kirjat on edelleen siellä)
Mutta joo, ei se kirjahyllystä luopuminen mikään lukusynti ole, silloinhan voi ilolla järjestää kotiin vaihtuvan ilmaisen kirjavalikoiman kirjastosta. Uskon silti, että kotona kannattaa olla aina saatavilla kirjoja, sekä aikuisten että lasten kirjoja. Satukirjoja, tietokirjoja, karttakirjoja, neuleohjekirjoja, kuvakirjoja…. monipuolisesti kaikenlaisia kirjoja. Erilaisia lastenkirjoja kannattaa olla taaperosta (tai vauvasta!) asti aina tarjolla, yhtenä kivana tekemisvaihtoehtona.
Ja jos joku kirja ei lasta kiinnosta, kirjastosta voi hakea jotain muuta!
3. Iltasatu on tärkeä perinne – ja mä uskon, että siitä kannattaa pitää kiinni. Tutustuin kerran pariskuntaan, joka kertoi lukevansa toisilleen ”iltasadun”, eli he lukivat ääneen kirjaa ennen nukahtamista. Miten ihana ajatus!
4. Ääneen yhdessä lukeminen on tärkeää aivan pienestä asti. Esimerkiksi mä itse pomputtelin jo vauvoja jumppapallolla ja samalla runoiltiin kirjasta Allakka Pullakkaa. Erilaisia kirjoja, loruja, runoja, kuvakirjoja ja myöhemmin sitten pidempiin tarinoihin, lapsen kiinnostuksen ja kehitysvaiheen mukaan.
Valmiiksi luettuja äänikirjoja voi käyttää näppäränä lukuhetken korvaajana vaikka härdellipäivässä tai kiireisessä elämänvaiheessa, mutta silti mä suosittelisin edes kerran päivässä sellaista aikuisen ja lapsen rauhallista lukuhetkeä, johon kuuluu myös yhdessä läsnä oleminen. Oman vanhemman ääni ja pysähtyminen.
Kaikki pienet lapset eivät kuitenkaan malta asettua aloilleen kuuntelemaan – ja mun ajatus on, että siitä stressi pois. Lapset ovat erilaisia!
Ei kannata väkisin istuttaa tai käskeä; lahjomista toki voi yrittää, ha. Vauhdikkaimmille taaperoille vaan mahtavat kehut siitä pienestäkin hetkestä, kun pysähdytään parin sivun verran katsomaan kuvakirjaa. Olipas meillä kiva yhteinen hetki tässä, luetaan huomenna uudestaan! Ja sitten takaisin taapertamaan ilman painetta siitä, että oltiinko siinä lukuhetkessä minuutti vai tunti.
5. Muutenkin lukemisesta kannattaisi jättää kaikenlainen arvottaminen pois. Kyllä sarjakuvien lukeminenkin on lukemista! Jos lapsi ei innostu lastenkirjallisuuden klassikoista (haha), niin ei sillä ole mitään väliä. Kunhan lukee jotain. Sama koskee muuten myös aikuisia: miksi tuntea huonoa omatuntoa siitä, että Dostojevski ei taitu? Lukee ilolla vaan sitä, mistä just itse on kiinnostunut ja mistä saa oman nautintonsa.
Siihen liittyen myös jatkokohta: kirjastosta voi etsiä kirjoja just niistä lapsen omista kiinnostuksen kohteesta, vaikka ötököistä, hiusten laittamisesta tai kuoppien kaivamisesta. Google ja kirjaston hakuohjelmat käyttöön!
Vink vink: Useimmista isoista suosituista lasten telkkarisarjoista on tehty myös kirjoja!
6. Kirjastoreissu on kivaa tekemistä. Mä itse muistan sen ajan, kun kirjastossa piti olla shhhh, hiljaa. Toki edelleenkin on hyvä tarjota muille kävijöille lukurauha, mutta mun mielestä on ihana, miten useissa kirjastoissa on tajuttu panostaa lapsiin. Siitä kirjoitin jo muutama vuosi sitten, täällä.
Usein kirjastossa on leikkialue, ja siellä saa ajan kivasti kulumaan, kirjojen ympäröimänä. Voi leikkiä tai piirtää tai lukea kirjaa. Alun ”mitä jos mun lapsista lähtee ääntä” -jännityksen jälkeen meidän kirjastokokemukset ovat aina olleet positiivisia ja olemme tunteneet olomme tervetulleiksi. Ja lähteekö lapsista ääntä? Itse asiassa ei juurikaan. Pikemminkin kirjaston rauhallinen ilmapiiri saa lapsenkin usein rauhoittumaan ja mitoittamaan leikkinsä siihen tilanteeseen sopivaksi.
Toki lapsesta riippuen. Sitäkin voi ja kannattaa opetella, eihän sitä opi, jos ei opettele!
Kirjoilla voi myös leikkiä! Tämä on Lego Friendsien huvipuisto, jossa tehdään kuperkeikkoja.
7. Kirjojen kannattaa olla aluksi riittävän helppoja. Ainakin meidän lähikirjastossa on lukemaan opetteleville tosi kiva selkeiden, itse luettavien kirjojen osasto, josta mekin otettiin lainaan koululaisen ensimmäiset ”omat” kirjat. Tällaisten selkeiden kirjojen kannessa voi lukea esimerkiksi Lukupalat, ja on niitä muitakin. Helpoista kirjoista syntyvät onnistumisen kokemukset ovat tärkeitä: hei mä luin tän ihan itse!
Samoin on muuten myös ääneen luettavien kirjojen osalta. Helppolukuinen ja viihdyttävä iltasatukirja palkitsee sekä lasta että aikuista. Esimerkiksi mä aloitin pari päivää sitten pitkästä aikaa lukemaan Risto Räppääjää ääneen iltasaduksi, ja ai että se on kivaa! Kirjan kieli soljuu niin mukavasti, ja repliikkien lukeminen on tosi hauskaa. Vaikka kirja on lapsille jo entuudestaan tuttu, äidin lukemana se on sitten kuitenkin erilainen.
Kun taas sitten esimerkiksi Pikku Prinssi ei meillä oikein… …ollut mieleinen, kenellekään. Ennakkoon ajateltiin, että oi tää ois tietysti ihana perinteinen kirja-aarre, mutta kun kirja sitten lopulta loppui, olin helpottunut.
Moni kuitenkin rakastaa Pikku Prinssiä (mutta huh heijaa ootteko lukeneet sitä viime aikoina) ja se onkin hyvä esimerkki siitä, että kaikki kirjat eivät vaan iske kaikille, ja se on ok! Kenenkään ei ole pakko tykätä Pikku Prinssistä!
Nukkuvalla leijonalla on päässä papiljotit.
8. Äänikirjat voivat olla portti kirjojen maailmaan. Silläkin tavalla voi innostua lukemisesta, joko itse lukemisesta tai oman vanhemman lukemisen kuuntelusta. Ensin voi siis vaikka koukuttua äänikirjana johonkin kirjasarjaan – esimerkiksi meidän lapset nauraarätkättävät ääneen Ella ja kavereille – ja sitten sarjan seuraava osa haetaankin kirjastosta perinteisenä kirjana. Luettaiskos tämä iltasaduksi?
Äänikirjat ovat tietysti ihania myös ihan itsessään. Ne tuovat tarinat ja niiden myötä syntyvät mielikuvituksen elämykset niidenkin ulottuville, jotka eivät ”perinteistä” lukemista syystä tai toisesta harrasta.
9. Lukuhaasteet ja -passit ovat täyttä kultaa lukemiseen innostajina. Esimerkiksi viime keväänä meidän ekaluokkalaisella oli koulusta lukuväritystehtävä, ja ai että sitä intoa! Jokaisesta 15 minuutista sai värittää ilmapallon, ja haasteena oli saada 30 ilmapalloa valmiiksi kesään mennessä. No, sehän tuli meillä reilussa viikossa!
Lukuloman nettisivuilta löytyy hienot värityskuvat vaikkapa tulevan syysloman lukemista ajatellen – siellä on omat versiot sekä lapsille että aikuisille! Valmiissa väritysohjeessa on kymmenen kohtaa, ja kriteerit voi määritellä itse. Jos vaikka päättää, että aina 15 minuutin lukemisella saa värittää yhden kohdan, tällä tehtävällä saa syyslomaan 2,5 tuntia lukuaikaa lapselle.
Kannattaa kokeilla, meillä tuollaiset toimii ihan huippuhyvin! Voi siis ihan tulostaa printterillä täältä.
10. Kirjoista keskustelu kannattaa! Meillä lapset rakastavat sitä, että pääsevät kertomaan lukemastaan aikuisille.
Ja siis myönnän: eihän siitä välttämättä saa aikuinen aina mitään selvää, etenkin pienemmän lapsen kertomana. ”Sit kun siinä se äiti oli pusikossa ja ihan ihmeissään, kun sen opettajan koira haukkui ja sanoi, niin että se Pate keksi sen ja aattele se oli sen isä!!!” Ööö, okei?
Mutta anna lapsen kertoa, kysele, kuuntele, ole aktiivisesti mukana siinä lapsen kirjariemussa. Ei sillä nyt lopulta ole niin väliä, että oliko se Pate siis isä, opettaja, koira vai joku muu. Kuuntelemalla voi osoittaa, että lapsen kokemus on tärkeä.
Samoin aikuisten kirjoista meillä kerrotaan lapsille parilla sanalla juoni – koska lapset sitä joka ikisestä kirjasta kysyvät. Lapsentasoisesti toki. Vaikka näin: ”No tässä sellainen aikuiseksi kasvanut tyttö, joka ei tiedä, että kuka sen äiti on. Ja sitten se lähtee sitä asiaa selvittämään. Se yrittää päästä tutustumaan sellaiseen naiseen, joka on ollut sen äidin rakas ennen kuin se tyttö on syntynyt.”
Tunnistaako muuten joku kirjan tuosta mun kuvauksesta? Luin sen viimeksi, ja se taitaa olla tämän syksyn käännösuutuuksia.
Tässäpä oli siis kymmenen mun omaa vinkkiä, keksittekös vielä muita?
Jakakaa ihmeessä tässä alla omat niksinne ja vinkkinne siitä, miten lapset saa innostumaan lukemisen maailmasta! Etenkin jos teillä on ollut malttamisen haastetta ja olette ne voittaneet, niin kertomukset varmasti voivat tuoda tukea ja kannustusta monelle!
(Jakakaa ihmeessä myös aiheeseen liittyvät mahdolliset huolenne, jos niitä on – ehkä me muut voidaan yrittää auttaa pohtimalla yhdessä, että mikä toimisi!)
PS. Lukuloma on usean kirjoihin ja lukemiseen liittyvän tahon yhteinen syyslomatempaus. Mukana lukemisen sanomaa edistämässä: Finlands svenska författareförening, Kirjailijaliitto, Kirjakauppaliitto, Lastenkirjainstituutti, Lukuliike, Opetushallitus, Lukukeskus – Läscentrum, Suomen Kirjastoseura, Suomen Kirjasäätiö, Suomen Kustannusyhdistys, Suomen tietokirjailijat ja Äidinkielen opettajain liitto.
16
Jenni-Maria
1.10.2020 at 19:15Lapsena tuli kyllä luettua kirjaston valikoima tarkkaan. Ja kävin myös äidin kirjahyllyllä, kun oma luettava loppui. Valittujen palojen kokoelmakirjoja, joihin on tehty aina neljästä kirjasta lyhennelmä, tuli luettua ainakin. Tosin pettymys oli suuri, kun tajusin niiden olevan lyhennelmiä. En vieläkään ymmärrä mikä niiden idea oli. Tuli myös luettua salaa joitakin Harlekiini-romaaneja, joita äiti osti joskus rantalukemiseksi ja, jotka päätyivät sitten odottamaan juhannuskokkoon pääsyä. Koin lapsena suurta vääryyttä, että ulos piti mennä leikkimään ja menin aina välillä piiloon lukemaan navetan ylisille. Sieltä nuo Harlekiinit löytyivät.
Opiskellessa lukeminen on vähän jäänyt, kun ei muka tenttikirjojen jälkeen jaksa tarttua romaaniin. Mutta aina kausittain tulee luettua vähän enemmänkin. Joka vuosi tartun Helmetin lukuhaasteeseen. Ei se valmiiksi ole tullut mutta on kiva seurata mitä on tullut luettua ja tartuttua vähän erilaisiin kirjoihinkin. Se muuten löytyy lapsillekin sopivana, nimellä Pieni lukuhaaste. Sitä voi tehdä vaikka yhdessä lapsen kanssa niin, että molemmat lukevat samaan haastekohtaan sopivan kirjan.
krista
1.10.2020 at 19:29Mäkin luin lapsena Valittuja paloja! :D Mutta noita kokoelmakirjoja en muista… Ja samoin oon lukenut salaa sellaisia ei-lasten-kirjoja :D Kirjastossa kans oon käynyt posket punaisena sellaisella hyllyvälillä, jossa on jotain seksuaalispainotteista romanssilukemistoa, auts!
–
Mulla oli kans pitkä breikki ”omien kirjojen” lukemisessa opiskeluaikoina, silloin luin vaan lomalla! Mutta opintoihin vaan kuului niin paljon lukemista, että sen rinnalla ei enää tehnyt mieli tarttua kirjaan. Oikeastaan nyt vasta lasten myötä oon löytänyt uudestaan sellaisen tosi aktiivisen lukemisen. Sitä ennen lapsena ja teininä luin ihan val-ta-vas-ti <3
-
Heeei, mahtavaa, lasten Helmet-lukuhaaste, kiitos vinkistä! Mä linkkaan sen tähän, täällä siis lapsille tarkoitettu Pieni Helmet-lukuhaaste 2020, näytti tosi kivalta: https://www.helmet.fi/fi-FI/Lapset/Juttuja_kirjastoista/Pieni_Helmetlukuhaaste_2020(202018)
Veema
1.10.2020 at 20:35Mä itse olen ollut sellainen ahmimalla lukeva lapsi, joka oli lukenut Tiina-sarjan, Neiti Etsivät, Viisikko-sarjat ja muut lastenkirjasarjaklassikot melkein jo ennen kouluikää. Mulla oli myös erikoinen ekaluokan ope, joka antoi meidän jo lukemaan osaavien lukea kaikki äikän tunnit luokan perällä. Niinpä aidosti aika aikaisin tuntui siltä, että nää lastenkirjat on jo nähty ja siirryin aikaisin aikuisten kirjoihin (toki lasten- ja nuortenkirjojen rinnalla). Muun muassa luin Täällä pohjantähden alla -sarjan 9-vuotiaana. Sittemmin olen lukenut sen useaan otteeseen, mutta muistan edelleen, että siitä lukemiskerrasta heräsi kiinnostus historiaan, joka on kantanut näihin päiviin asti. Point being: antakaa lapsen vaan tutkailla ja jopa lukea niitä aikuistenkin kirjoja. Voihan niistä ensin itse valkata sellaisia, joissa ei ole mitään raakuuksia tai muuta liian vaikeaa ja ehdottaa niitä lapselle. Mä muistan, että joskus sanoit, että teidän lapset on itse sanonut, etteivät halua katsella liian pelottavia juttuja. Eli voisin kuvitella, että samalla tapaa lapsi kuitenkin osaa sanoittaa, jos joku aikuisen kirjassa tuntuu liian jännältä tai oudolta. Tai sitten myös jättää sellaiset liian tylsät kirjat kesken (lapsen makuun tylsät).
Itse kanssa korostaisin tuota lasten kanssa lukemista ja kirjojen hankkimista (kirjasto tietysti ennen kaikkea, myös kirjakaupat). Ne kuitenkin luo sitä lukemisen kannustamisen fiilistä.
krista
1.10.2020 at 21:50Samiksia! :D Tosin mä en lukenut noita noin aikaisin, ensin luin Kuusamon kirjaston kaikki Pekka Töpöhännät ja sitten myöhemmin ala-asteiässä nuo muut <3 Etenkin Tiina-kirjoja ra-kas-tin!
-
Mutta siis hyvä pointti, ja joiltain osin jo tuotakin ollaan koettu. Nimittäin... lapsi löysi kirjahyllystä mun Tarzanit. Tästä oon jossain aiemmin kertonut, ehkä Instassa, joten saattaa tulla toistona, sori siitä :D Mutta ensin siis otin kirjan pois, kun tajusin, että siellä soditaan ja tapellaan. Kirja meni hyllylle, perustelin, että se on liian raaka vielä lapsille. Itsekin luin sen joskus 13-15-vuotiaana. Noooh, eiköhän lapsi ollut sitten taas sen "löytänyt" kuukautta myöhemmin. Ja hotki valtavalla vauhdilla! Ajattelin, että no menköön... Hänhän luki sen kauhukännykänkin keväällä, joka oli ihan karmiva! Ja niinpä hän vain sen luki, kuulemma hyppi jännittävät kohdat yli. Ja luki seuraavankin Tarzanin, ja seuraavan, ja seuraavan! :D Tässä mua yllätti niin paljon se, että jännittävät leffat (etenkin tunnepuoleltaan voimakkaat) on ihan nou-nou edelleen. Mutta kirjan maailmaa voi varmaan itse jotenkin hallita? Jotain tällaista pohdin. Mutta näköjään häneltä menee myös Tarzanien skalpeeraus ("äiti, mitä tarkoittaa skalpeeraus? mikä on kannibaali?") ja Kauhukännykkä-kauhukirjatkin, ja ei ole tullut mitään painajaisia :)
A
2.10.2020 at 08:34Kirjajännittävyys on jotenkin hyvin erilaista kuin leffajännittävyys. Mä oon (pre-)teininä aloittanut kahlaamaan Stephen Kingin ja Dean Koonzin tuotokset (ja noh, käytännössä koko pikkukirjaston kauhuosaston tarjonnan…siinä vaiheessa taisin olla lukenut scifi, romantika ja historialliset romaanit kategoriat sieltä) ja huh, ei tullut silloin mielenkään (eikä herranjestas nykypäivänä) että halusin katsoa noista tehtyjä leffoja. Ei, ei, ei. Oman lapsen kohdalla oon aina välillä miettinyt, että onko Harry Potterit nyt parasta iltasatukamaa, kun niissä on kaikenmaailman Voldemortin kurjuuksia, mutta tuntuu nukahtavan sitä nopeammin mitä kauheampia juttuja kirjassa tapahtuu.
—
Oma tyttö on leffojen suhteen nykyään aika rento, on katsottu HP 1 ja 2, vaikka niiden ikäraja on K12, samaten tykkäsi esim. Maleficent-leffasta kovasti. Mutta kirjoissa tosiaan menossa Harry Potter 5 (jokaisen kirjan jälkeen oon sanonut lapselle, että nyt pidätään tauko ennen seuraavaa, mutta huonosti toimii…). Jos teidän lukija tykkää jännistä kirjoista niin onko Tuutikki Tolosen Mörkövahti (ja jatko-osat tuttuja) tai Siri Kolun Taika Taksinen kirjat. Oma 2-luokkalainen antaa ison suosituksen Johanna Venhon Opossumi-sarjalle.
—
Itse kulutin lapsuuttani lukien Tiina-kirjoja (näitä on luettu iltasaduksi lapsellekin, mutta vaatii musta vähän sensuuria tai lisäselityksiä, kun on hiukkasen vanhanaikaisia juttuja, lasten kurittamista, kiusaamista ja tappelua), Viisikoita (näitä olisi omassa hyllyssä, mutta ei ainakaan vielä ole lapsi näihin tarttunut, pitäisi varmaan itse tsekata), Neiti Etsiviä ja Merja Jalon hevoskirjoja. Tuntuu kumminkin, että nykylapselle on vielä ainakin löytynyt uusista kirjoita kivempaakin luettavaa :)
krista
2.10.2020 at 12:50KIITOS! <3 Ei ole tuttuja nuo Mörkövahti, Taika Taksinen tai Opossumi - tai siis tietääkseni ei ole tuttuja, en ole ihan varma :D Mutta mäpäs katselen noi, näytän tavallisesti tietokoneen ruudulta kuvaa ja luetaan yhdessä juonikuvaus ja lapsi kertoo, että kiinnostaako. Tavallisesti kiinnostaa :D
-
Mä oon kans miettinyt, että onkohan nuo Tiina-kirjat kestäneet aikaa. Mulla ois Sotkamossa muistaakseni pari, ja Susikoira Roi -kokoelma me kans otettiin sieltä mukaan viimeksi. En yhtään muista, millaisia juttuja siellä on, mutta jostain syystä lapsi ei ole sitä alkanut lukea, vaikka se tossa hyllyssä on. Ehkä just sit aina on ollut kivempaakin luettavaa. Vanhat Tarzanit hän tosiaan kyllä luki, se jotenkin iski :D
A
2.10.2020 at 13:17Noista Mörkövahti on jännä koska mörkö ajatuksena on pelottava (mutta möröt onkin kivoja, muita pahiksia on sitten, mutta kaikki järjestyy). Nämä oon lukenut lapselle itse ääneen ja tykkäsin tarinasta (se on outo, mutta kiva). Opossumit ei oo yhtään jänniä (käsittääkseni), ne on lapsesta vaan tosi kivoja (just otti yhden pulpettikirjaksi kouluun) ja sit noita Siri Kolun Taika Taksisia en oo lukenut, mutta aika kreisiltä kuulostivat kun lapsi selosti (noita kaappaa lapsia, jotka muuttaa kissoiksi ja sitten koululaisikäinen tyttö selvittää kadonneita lapsia). Oon lukenut lapselle ääneen saman kirjoittajan Me Rosvolat -kirjoja, jotka ihan älyttömästä lähtöasetelmasta huolimatta (maantierosvot ryöstävät vahingossa kesäloman alussa tytön, mistä alkaa suuri seikkailujen kesä) oli aikasta kivoja kirjoja. Uusimpana nappasin lukulistalle Vuokko Hurmeen Värikkäät (kuulosti siltä että voisi kiinnostaa lasta), Vuokko Hurmeelta on aiemmin luettuna Kiepaus-Keikaus-Kaipaus trilogia (joka oli mun makuun ehkä vähän liian opettavainen alkuun, mutta kolmas osa veti yhteen teemat, ei ehkä helppo itsekseen luettava, mutta ääneen luettuna toimi, koska silloin pystyi keskustelemaan lapsen kanssa). Se hyvä puoli on lapselle ääneen lukemisesta, että on tullut tutustuttua uusiin lasten kirjoihin ja niitä on tosi paljon kivoja tullut vastaan.
Veema
2.10.2020 at 09:21Mä uskon kanssa, että kirjan jännittäviä kohtauksia on helpompi säädellä kuin tv’stä tai elokuvista. Osittain ehkä senkin takia, että noin pieni ei varmaan edes osaa mielessään vielä kuvitella niitä karmeimpia kohtauksia, kun ei just tiedä, mitä ne edes tarkoittaa. Elokuvista ja tv-ruudusta ne pomppaa silmille aikuisten visualisoinnin kautta. Ja lukiessa on helpompi hyppiä pelottavien kohtausten ohi, kun just siitä ruudulta ne tulee silmille täysillä.
Ei aiempaan liittyen, mutta muistan omasta lapsuudestani, kun aloitin joskus ennen kouluikää lukeen Viisikko ja aavejuna -kirjaa. Ja se oli jotenkin tosi pelottava. Sitten iskä lukikin sen mulle ja isosiskolleni ääneen ja se ääneen lukeminen jotenkin pehmensi sitä kirjaa niin, että uskalsin kuunnella. Meillä vanhemmat luki pitkään iltasatua, vaikka tosissaan 4-vuotiaana opin itse lukemaan. Ja me luetaan vieläkin yhdessä iltaisin esikoisen kanssa, joka jo 10v. Se on myös sellainen ihana yhdessäolon hetki, josta meillä ainakin lapsi haluaa pitää kiinni.
Ja sekin on just kiva kirjoissa, että tänään voi lukea jotain tosi syvällistä ja huomenna taas palata johonkin nuoruuden teinikirjaan. Ja se on ihan okei. Lapselle siis samalla tapaa: ei tarvitse lukea vaan sitä ”omalle iälle suuunniteltua”. Vaan voi myös tutustua boxin ulkopuolelle ☺️
krista
2.10.2020 at 12:54Toi on varmaan just noin tuo elokuvan visualisointi vs. oma mielikuvitus. Omassa mielikuvituksessa ehkä sen hirviönkin voi kuvitella ehkä vähän vähemmän hirveäksi <3
-
Mä kans tavallaan haluaisin lukea jotain nuoruuden kirjoja uusiksi! En ole tullut lukeneeksi. Mua innostaisi ainakin ne Seikkailu-sarjan (Seikkailujen saari ym.) kirjat, niistä mä tykkäsin. Ja Neiti Etsivät! Ja hei mä muuten jotenkin muistan tuon VIisikko ja aavejuna -kirjan! En yhtään tiedä, luinko (muistaakseni mä en jotenkin lämmennyt Viisikolle niin paljon kuin moni muu), mutta olisiko sitten kansikuvaa kauhistellut kirjastossa tms. Tai jopa lukenutkin, ihan varma en voi olla!
Sini
3.10.2020 at 01:47Enid Blytonia tälleen vanhempana uudelleen lukiessa saa vaan jokseenkin irvistellä sille jatkuvalle satunnaiselle ”X ’kaukomaan’ asukit nyt vaan ovat yksinkertaisia ja tyhmiä… ”
Örks.
A
1.10.2020 at 20:59Meillä on lukutoukka tokaluokkalainen kotona ja aika moni noista jutuista on meilläkin hyväksi todettu. Eli lapselle on paljon kirjoja tarjolla (meillä aikuisten kirjahylly kutistuu vuosi vuodelta, koska noh, luetaan kirjaston kirjoja / Bookbeatista, joten fyysista kappaletta ei oikeastaan halua kirjahyllyyn pölyä keräämään). Kun hän oli pieni (vauva/taapero), oli kirpparilta löydettyjä sekä mun ja miehen lapsuuden kirjoja (ja vasta myöhemmin tajusin, että pahvikirjoja ja luukkukirjoja löytyy kirjastostakin, vau). Luettiin äitiyspakkauksen Pikku-Poron Päivä -kirjaa joka ilta pitkään…sitten tuli ihanan soljuvaa Utare-Ursulan Onnenapila. Pitkään iltakirja oli tuttu ja sama (mm. olenpa lukenut ehkä satamiljoonaa kertaa 80-luvun Disney-version Prinsessa Ruususesta) mutta voi sitä onnenpäivää, kun päästiin lukemaan iltasatuina pitkiä ”isojen kirjoja”, siitä alkoi ääneen lukemisen kultakausi (tämä oli ehkä siinä main kun lapsi täytti 4v.). Iltasatu meillä on edelleen, tosin nyt on kymmeniä tunteja kuunneltu yhdessä lapsen kanssa Vesa Vierikon lukemaa Harry Potteria :)
—
Kirjasto on kiva paikka. Meidän lähikirjastoon on matkaa parisen kilsaa, joten sinne lähteminen on ollut pitkään sellainen viikonloppuretki. Myöhemmin tajuttiin, että kirjastoauto (vau!) tulee puolen kilsan päähän ja kirjastoautokäynnistä tuli meidän viikottainen rutiini. Kirjastoauto on ihana! Myöhemmin sitten Bookbeat on tuonut lähes loputtomalta tuntuvan kirjavalikoiman lapselle. Hän tekee kaikkia näitä sekaisin, lukee fyysisiä kirjoja, lukee sähkökirjoja ja kuuntelee äänikirjoja (ja kirjoittaa omia kirjoja, sekä käsin että padillaan). Isovanhempien tilaamana tulee lehtiä (Aku Ankka, Koululainen ja superhyvä Lasten Uutiset). Lukeminen on meillä about ok aina, saa lukea aamupalalla ja iltapalalla, saa lukea illalla viimeisenä nukkumaan mennessä ja siinä välissä (noh, päivälläsellä ei lueta pöydässä).
—
Lapsi oppi lukemaan itse 4-vuotiaana, joten ei ole enää hirveästi muistikuvia siitä vaiheesta, kun lukutaito oli uusi juttu. Silloin kuvat yhdistettyinä maltilliseen tekstimäärään oli hyvä yhdistelmä, mutta aika nopeasti lukeminen sujuvoitui ja tekstit piteni (vähän haastavaa oli jossain vaiheessa musta löytää kivaa, pidempää, luettavaa niin pienelle). Lukuhaasteet kun nähdään positiivisena, niin meillä itse asiassa ainut itku lukemisen suhteen on tullut kun koulussa ekaluokalla oli joku Unicef (muistaakseni) lukusysteemi, missä piti värittää palloja tyyliin 15 minsan lukemisesta ja sit vanhempien piti sponsoroida hyväntekeväisyyteen rahaa. Mä niin kirosin koko homman alimpaan hemmettiin, kun mulla oli lukemista rakastava pedantti ekaluokkalainen, joka itki silmät päästään, että kun hän on ehtinyt lukea vaan tunnin yhtenä päivänä. Siinä vaiheessa vihelsin pelin poikki oman lapsen kohdalta ja lupasin, että sponsoroidaan ihan riippumatta hänen lukemisistaan. Mieluummin lukeminen ihan ilona, toivon että lapsen uteliaisuus kirjojen maailmoihin säilyy aikuiseksi asti.
krista
2.10.2020 at 19:32Hahaa, mulla oli tuo sama, eli esikoisen ollessa taapero en mä edes tajunnut, että kirjastossa on tuollaisia ihan taaperokirjojakin :D En edes tajua, että MITEN se ei silloin tullut mieleen :D
–
BookBeat on kyllä siis aivan loputon aarreaitta! Mä oon sitäkin jo vähän kauhulla ajatellut, että koska sieltä loppuu kuuneltava – mutta sit aina löytyy uusi kiva sataosainen sarja! Nyt menossa Ella ja kaverit tosiaan, ja lapset nauraarätkättää ääneen. Äänikirjat meillä on ennen kaikkea autokuunneltavana nykyisin, mökille ja Sotkamoon. Lapsilla kuulokkeet takapenkillä ja kaikki tyytyväisiä!
–
Ja hitsi tuota haastehommaa! Meillä oli tuollaisen myös pedantin lapsen kansa ministi sama juttu, mutta eri asian kanssa. Meillä oli kävelyhaaste, jossa käveltiin koulun kenttää ympäri – ja lapsella juuri sinä päivänä infektioastman oireet päällä flunssan jälkeen. Piti sit vannottaa lasta, että kävele kerran rauhallista vauhtia kentän ympäri, ja me kyllä sponsoroidaan kierrosmäärästä huolimatta! Muuten hän olisi kävellyt itsensä tainnoksiin luultavasti… No, onneksi sujui hyvin!
:)
1.10.2020 at 21:25Muistan vieläkin, miten olin ylpeä ensimmäisestä kirjastokortistani 💙💙 Opin lukemaan reilusti ennen kuin koulu alkoi ja muistan, että moni lasten/nuorten kirja oli mulle liian jännittävä (esim. Enid Blytonin kirjat). Ennen kouluikää luinkin paljon lapsille suunnattuja tietokirjoja js olin erityisen hullaantunut historiasta ja eläinkirjoista. Egyptin faraot ja pyramidit, Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen historia ja dinosaurukset olivat mun ehdottomia suosikkeja! Samoin löytöretkistä kertova tietokirjallisuus. Myöhemmin toki selvisi, että mulle ”tuputettu” sankarimyytti löytöretkeilijöistä olikin romantisoitu vale 😭Luin samoja kirjoja uudelleen ja uudelleen ja mulle myös tilattiin erilaisia tietokirjasarjoja kotiin.
Kertomakirjallisuuteen sytyin vasta koulun alettua, mutta silloinkin mun kohdalla piti aina huomioida, voisiko joku kirja olla liian jännä. Taisin olla vähän samanlainen herkkis jännittävyyden suhteen kuin teidän tytöt :)
krista
2.10.2020 at 19:40Joo, se kirjastokortin saaminen <3 Silloin se oli mulla vielä sellainen paperinen!
-
Totta, tuollainen voi varmaan olla haasteellista aikaisin lukemaan oppineille! Mä opin 5-vuotiaana, mutta mitäköhän mä olisin sitten ihan alkuun lukenut... Se Pekka Töpöhäntä on eka, mistä mulla on selvä muistikuva, ja silloin oon ollut ehkä ekalla tai jotain. Ja sit myöhemmin tosiaan muistan, kun löysin sen salapoliisitarinoiden maailman! Meillä ennakoin, että toinen lapsi lähtee vahvasti tietokirjalinjalle :) Mutta eihän sitä tietysti tiedä, arvaus vaan!
Anni
1.10.2020 at 21:28Kirjat on ❤️ ja iltasadusta ei tingitä. Jos on ihan hirmu pitkäksi mennyt päivä ja silmät jo lapsella menossa kiinni keksitään oma satu pimeässä huoneessa.
Ja hauska tarina. Siskoni oli pienenä sitä sorttia, että ei oikein pysynyt paikallaan. Meillä oli serkkuni meitä hoitamassa ja oli siskolleni lukenut. Sisko oli liihotellut mielikuvitusleikissään ympäriinsä ja mennyt viereiseen huonreseenkin. Serkku lopetti lukemisen niin heti kuului topakka kysymys: miksi lopetit? Mitä siinä sitten tapahtui? Sisko oli siis kuunnellut kyllä koko ajan vaikka samalla liihottelikin.
krista
2.10.2020 at 19:42Me ollaan joskus yritetty iltasadutonta iltaa, jos on ollut joku ”ollaan puolenyön jälkeen Sotkamossa” -tilanne päällä. Mutta EI. Ei vaan kertakaikkian voi olla ilman iltasatua tai ei tule hyvä yö, kuulemma <3 Sit joku sivukin vaan luettu, sekin sit riittää. Mutta varmasti siinä on se rutiinin tärkeys! <3
-
Ja toi on muuten ihana tarina! Tuo ois voinut olla tosiaan tuolla vinkkinä levottomamman lapsen kanssa - eli lukee vaan, vaikka lapsi liihotteleekin! Hyvinkin sit lapsi voi kuitenkin kuunnella <3 Mutta tosi suloista, pystyin jotenkin ihan kuvittelemaan tuon tilanteen!
Anna
1.10.2020 at 21:31Jos lapsi ei malta pysähtyä sohven nurkkaan ja syliin kuuntelemaan voi hyvin lukea lapselle joka leikkii lattialla.
Meille luettiin iltasatuja tai muuten vaan ääneen lukua tosi pitkään. Viimeinen äidin lukema kirja oli Harry Potter ja Azkabanin vanki ja olin silloin varmaan 15. Muistan miten isompana kun kirjoissa ei ollut enää kuvia istuin sängyn jalkopäässä ja letitin viltin hapsuja tms. samalla kun kuuntelin. Uskon että pienemmällekin lapselle voi lukea ääneen niinkin että hän ei koko ajan aktiivisesti keskity pelkästään kuunteluun.
Ja se että joku lukee ääneen samassa tilassa voi myös houkutella jonkun lapsen siihen viereen kuuntelemaan tai katsomaan kuvia.
–
Minä pidän kyllä Pikku prinssistä, mutta ymmärrän hyvin miten se ei joihinkin lapsiin uppoa. Se on sen verran korkealta lentävää filosofista pohdintaa ja outoja juttuja että tarinaan sisään pääseminen vaatii jo vähän enemmän elämänkokemusta.
–
Meidän eskarilainen rakasti Hobittia ja Tolkienilta luin lapsille viimeksi Maamies ja lohikäärme-kirjan. Nämä menevät jännittävyysasteikolla varmaan juuri sopivaan. Nyt on kesken Enid Blythonin Seikkailujen laakso. Sitä odotan innolla että pääsen lukemaan Pottereita, mutta pelkään pahoin että jonkun takaraivosta töröttävä Voldemort voi olla vähän liikaa vielä seuraavat pari vuotta.
Itse olin 7 kun minulle luettiin Taru sormusten herrasta (vähän sensuroiden ja tämä on juuri se kirja jonka aikana muistan letittäneeni) ja siitä jäi joku siemen joka veti fantasian maailmaan vaikka kirjojen osalta siemen todella iti vasta vuosituhannen vaihteessa.
Luulen kuitenkin että esikoinen joka on selvästi saanut minun vilkkaan mielikuvitukseni, mutta ei vielä osaa rajoittaa liian jänniä kohtia ja tehdä ajatuksissaan niistä itselleen sopivia ei ole valmis tällaisiin opuksiin yhtä varhain mitä itse olin. Onneksi osaa kuitenkin sanoittaa omia pelkojaan ja kertoo jos edellisillan satu tai vaikka joku elokuva on liian jännittävä. Minulla on ollut opettelemista siinä kun on tuollainen jännittäjälapsi kun jo ihan tosi pienenä itse katsoin tuntemattoman sotilaan joka itsenäisyyspäivä ja jos vaan kuulin että telkkarista meni mustavalkoisia sotaleffoja juoksin heti katsomaan. Tosin myös kehitin itselleni tästä kiinnostuksesta varmaan elinikäisen pelon. Aina on pieni huoli että mitä jos. Ja kyllä pelkäsin myös esim Hobitit-TV sarjan alkumusiikkia tai Röllin itsensäpelottelulaulua niin että piti aina varmistaa että on sohvan perimmäisessä nurkassa eikä vahingossakaan varvaskaan tule sohvanlaidan yli. Ja silti nautin ja halusin katsoa juuri näitä jänniä :D
–
Niin ja oikeasti rakastin kuunnella kun äiti luki. äänikirjoja kuuntelin koko ala-asteen joka ilta. En oikein osannut nukahtaa ilman niitä. Kirjaston kaikki kiinnostavat äänikirjat tuli kuunneltua läpi varmaan sen kymmenen kertaa. C-kaseteilla niitä lainasin valkoisissa muovikoteloissa. Mutta ei äänikirja ollut sama kuin se että äiti luki ääneen. Siitä ei koskaan saanut kyllikseen. Aina olisi halunnut kuunnella vielä vähän lisää. Ihana ja hurjan koukuttava kokemus. Vaikka kuinka osasi jo itse lukea. Ja pikkuveli osasi lukea. Silti kuunneltiin.
krista
2.10.2020 at 19:56Hitsi toi on tosi hyvä vinkki, Annikin just yllä kertoi siskostaan – eli voihan sitä tosiaan lukea, vaikka lapsi siinä vieressä touhuilee jotain muuta! Ja siis aivan ihana tuo, että teillä on luettu ääneen noin pitkään. Mä toivon, että meillä kävisi sama, mutta eihän sitä tietysti tiedä, että kieltäytyykö lapset sit jossain vaiheessa. Tai nääh, miten ne nyt lukemisesta kieltäytyisi! :D (sanoo tässä äiti, jolla ei ole vielä teini-ikäisiä lapsia :D )
–
Äääääääää mä muistan ne vanhat äänikirjat! Kirjastosta just tuli sellaisissa koteloissa, olikos niissä kirja ja kasetti molemmat, nyt en muista varmasti! Kuusamon kirjastossa oli myös äänikirjaLEVYJÄ, joita kuunneltiin siellä. Musiikkiosaston henkilö laittoi pyörimään ja sai kuulokkeet, ja just oikealle paikalle kun meni istumaan ja laittoi töpselin pistokkeeseen, niin sieltähän se kuului. Etenkin Bernard ja Bianca on jäänyt mieleen!
Anna
2.10.2020 at 22:02Siellä oli muovisia taskuja joissa takapuoli oli jotain värillistä muovia ja etupuoli läpinäkyvää. Taskussa oli pieni kirja ja C-kasetti. Näitä oli paljon Disneyn elokuvista tms.
Mutta minä kuuntelin esimerkiksi Muumeja tai Eeva joenpellon Ralli (kertoo koirasta) jonka lukijan ääni ja painotuksetkin on jääneet vahvasti mieleen. Ja joku toinen koirakirja jossa nainen ottaa sekarotuisen afgaaninvinttikoiran ja valokuvamuistini tuo minulle mieleen kirjasta vain muodostamiani mielikuvia sekä sen että hän kuvaili koiraansa golfhousuafgaaniksi xD Jos joku tunnistaa kirjan niin mielelläni saisin sen nimen selville ja etsisin kirjan jostain käsiini. Muistan tykänneeni siitä lapsena kovasti.
Eli siis vähän pidempiä tarinoita tykkäsin kuunnella iltasaduksi. Satu pyöri kunnes nukahdin ja soitin sammutti itse itsensä kun kasetti loppui.
Laura
1.10.2020 at 22:16Ihana postaus! Lukeminen best, muistan kun ala-asteella oli parasta, kun koulun jälkeen tulin kotiin, tein välipalaa ja sitten sai vaan monta tuntia lukea 😍
Yritän tietysti siirtää tätä innostusta myös omaan lapseen, mutta noh, tuo oma 4v on semmonen hulivili-eemeli, joka haluais vaan leikkiä, liikkua ja riehua. 😅 Luetaan kyllä silti varmasti verrattain paljon ja nykyään hän tulee välillä itse kirjan kanssa pyytämään, että luetaan! Ja mun äitisydän sulaa kun välillä huomaan että hän kesken leikkien ottaa jonkun kirjan ja selaa sitä ❤️
Mun vinkit ovat..
1. Toistuvat, rauhalliset kirjastokäynnit. Yhdessä tutkitaan, lueskellaan ja lapsi saa itse valita just niitä kirjoja kun haluaa!
2. Kirjoja esillä lapsen tasolla ja näkyvillä, meillä on vähän siellä sun täällä, neljässä eri hyllyssä erilaisia lastenkirjoja 😅
3. Mä kikkailen iltasaduilla! Lapsihan valitsis aina sen saman ryhmä haun tai muun lempparin, joka toki luetaan, mutta lisäks meillä luetaan joku mamman valitsema kirja myös. ”Okei, sopiiko että luetaan eka ryhmä hau ja sit tää toinen?” ja lapsi on innoissaan kun luetaankin enemmän.
4. Lukulumo-sovellus. Tää on toki maksullinen, mutta siis kuvitettuja, ääneen luettuja kirjoja. Toimii pienemmillä, miksei isommillakin. Toimii ainakin meillä kun 4v ei jaksa vielä keskittyä äänikirjoihin!
5. Kirjoilla hassuttelu. Esim. nyt kipeänä tehtiin olkkariin matolle kiemurteleva kirjajono, lapsi sai ite valita kirjat jotka jonoon tulee ja ne luetaan nyt saikkupäivien aikana. En toki ota paineita jos ei kaikkia tule luetuksi mutta helppo innostaa ”hei monta kirjaa meillä on siellä jonossa vielä! Pitäiskö lukee yks?”
6. Kirjat eri aiheista ja tietokirjat! Lapsi jännittää lääkäriä > hei käydään lainaamassa kirja aiheesta, lapsi kysyy miksei dinosauruksia ole enää olemassa > käydään hakemassa dinosaurus-kirja.
Joo, aihe on lähellä sydäntä 🙈
krista
2.10.2020 at 20:06Ihan superhyviä vinkkejä, kiitos! Tuo Lukulumo meillä on testaamatta, mutta joskus aiemmin meillä oli sellainen Lasten satukirjasto, jossa oli siis luettu kirja, mutta myös kuvat sen kirjan aukeamasta. Onko sama idea? Se oli valtava harmi, kun se silloin joskus loppui! Äänikirjoista löytyi korvaava (kun lapset kasvoivat), mutta etenkin pienempien lasten kanssa se oli ihana kun oli myös kirjan kuvat!
–
Mutta kyllä, allekirjoitan kyllä vinkit! Ja tosiaan just tuo, että niitä kirjoja on ”tyrkyllä” tarjottavaksi leikkiin, on mun mielestä ollut tosi hyvä! Meilläkin tosiaan kirjat on välillä (kuten tuo huvipuisto nyt oli) ihan leikittävinä esineinä mukana, just jonoja ja matoja ja niin edelleen! Varsinkin just pienemmällä tulee se kirja tutuksi sillä tavalla ja sellainen fiilis, että niitä kirjoja on ympärillä <3
Periaatteen Nainen
1.10.2020 at 22:20Mä kirjoittelen tästä ensi viikolla samoilla fiiliksillä, mutta olen niiiin onnellinen että lapset (ne kaksi kolmesta jotka on lukutaitoisia) rakastavan lukemista: varmaan samalta tuntuisi jos lapsi näyttäisi Ronaldon lahjoja ja itse olisi suuri futisfani. Uskon, että lukeminen tarjoaa sellaisia tunne-elämyksiä, empatiakokemuksia ja kaikkea sanoin kuvailematonta ja toivon, että tämä kiintymys kirjoihin säilyy.
krista
2.10.2020 at 20:07Hahaa, tää on totta! Varmasti se on tosiaan just tähän tapaan erityisen palkitsevaa, kun lapsi on innostunut siitä samasta asiasta kuin itse on – VAIKKA tosiaan lukeminen nyt yleisestikin on niin mahtava asia, hih.
Tilia
2.10.2020 at 08:51Välillä kyllä tuo lasten jatkuva lukeminen ärsyttääkin. Meillä on lapsilla AINA Akkari kourassa, kun pitäisi jotain tehdä. Esim. pestä ne hampaat. Eilenkin lapsi oli taas illalla sen 20 minuuttia kylppärissä eikä ollut aloittanutkaan pesemistä, vaikka nukkumaanmenoaika oli jo kaukana takana. En tiedä, kuinka kauan olisi vielä Akkaria lukenut, jos en olisi mennyt keskeyttämään. Ja sama touhu joka aamu: 1,5 tuntia menee Akkarin kanssa ja sitten onkin taas aamulla kiire, tukka kampaamatta, aamupala syömättä ja vaatteet pukematta. Öisin luetaan salaa peiton alla taskulampun kanssa, koko ajan saa olla kyttäämässä ja vahtimassa ja takavarikoimassa. Niin pienelle automatkalle (vaikka vain 6 min suuntaansa) ei lähdetä, etteikö pitäisi vielä matkalukemista saada mukaan, jota usein etsitään kauemmin, kuin se matka edes kestäisi. Missään julkisissa odotusauloissa en anna koskea yhteenkään luettavaan, koska muuten ei voi sinne lääkärin vastaanotolle lähteä kutsun tullessa, kun lukeminen on kesken. Koulusta tulee noottia, että yhteistä lukupiirikirjaa ei saa lukea pitemmälle kuin mihin asti on lupa annettu.
A
2.10.2020 at 09:47Hih, tämä on tuttua (mutta silti rakastan sitä, että lapsi on nenä kirjassa ja koitan mahdollisimman vähän urputtaa siitä). Meillä iltoihin on toiminut motivointi, siis siirtymä iltapalapöydästä hammaspesun kautta sänkyyn, niin kirja pois, hampaiden pesu reippaasti, niin ehdit lukea enemmän sängyssä (=sängyssä on mukavampi lukea kun vessassa ;)). Aamut taas, noh lapsi herää noin 1,5h ennen koulun alkua (voisi nukkua pidempään, mutta on aamuvirkku) ja kun koulumatkaan menee 3 minsaa ja syömiseen+pukemiseen ehkä vartti (tai no pukeminen samalla kun lukee on kyllä ihan jäätävän hidasta), niin kummasti aika kuluu niin (joko lukien tai piirtäen), että hoputan lasta kouluun 5 minsaa ennen koulun alkua ja aina on kiire siinä hetkessä.
krista
2.10.2020 at 20:09Tunnistan tämänkin tunteen :D Ja kun kirja on edessä, niin korvat on suljettu :D Tai kun ollaan lähdössä jonnekin, niin eiköhän ole kirja salakuljettettu mukaan ja vielä eteisessä takkia pukiessa luetaan. Portaissa lukeminen mun oli pakko ihan kategorisesti kieltää, kun lapsi siis lukee kävellessä ja sitten menee portaisiin :D
LeenaK
2.10.2020 at 08:54Ekaksi, joo, tunnistan kirjan! Varasin sen viime viikolla just kirjastosta kans 😊. En nyt kyllä muista sen nimeä edes enkä jaksa tarkistaa varauslistalta.
Annankin tässä näkökulmaa vähän isompien lasten äitinä: kaikille on luettu pienenä, jaksoivat kuunnella vaihdellen. Kaksi nuorinta luki ala-asteikäisinä paljon, vaikkakin aika suppealla valikoimalla (no se Harry Potter ja jotain samantapaisia). Esikoinen ei koskaan ole lukenut muuta kuin jalkapalloaiheisia kirjoja. Paitsi nyt! Korona on saanut 21-vuotiaan poikani käymään kirjastossa! Eilen kun soittelin hänelle (asuu jo pois kotoa) niin kertoi lukevansa kirjaa Martin Luther Kingistä ja palauttaneensa eilen Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Ihanaa ja mahtavaa että vielä tuossa iässäkin ihmisestä voi kuoriutua lukija. Abitytär lukee edelleen jonkun verran, fantasiaa lähinnä mutta 13v poika ei kyllä just tällä hetkellä juuri lue. Mutta ehkä se sieltä taas joskus pulpahtaa pinnalle?
Lukeminen on ihanaa ja itaellänihän on aina kirja kesken. Tällä hetkellä Hilary Mantellin Kuningashuone, joka on hyvä kirja, mutta melko hidaslukuinen.
Karina
2.10.2020 at 10:12Hahaa, meillä on siis toivoa. 10v poikani ei ole ollenkaan lukumiehiä vaikka 8 vuotta luettiin sille joka ilta ja itse luen paljon, kuten myös siskonsa, ja kirjoja on ostettu ja lainattu ja mielenkiinnon kohteita kyselty etc etc. Että toivottavasti se lukuinto sitten joskus löytyy… Itse asiassa yksi sukulaismies ei myöskään koko kouluaikanansa lukenut muuta kuin pakolliset, ja niin hän nykyään tykkää lukea myös! Hyvä tietää että näitä tyyppejä on enemmänkin ;)
Karina
2.10.2020 at 10:31Itse olin aivan samanlainen lukutouka kuin moni tässä ketjussa ja Punavuoren lastenkirjaston joka hylly on vieläkin mun päässä ihan selkeänä, mitä mistäkin löytyy. Mulle myös ostettiin tosi paljon lukemista divareista, esim suht kaikki Enid Blytonin kirjat, Aku Ankoista puhumattakaan. Kesällä mökille raahasin kauhean kirjakassin kirjastosta, kun kirjoissa oli silloin pidmepi lainausaika ja kaikki tuli varmaan viikossa kuitenkin luettua :D Muistan kun taata hätyytteli mua ulos niin sitten vaan siirryin pihakeinun lukemaan!
Meillä ja mun vanhemmilla on kunnon kirjahyllyt täynnä kirjoja, ja luen tosi paljon, ja lapsillekin on luettu ja kirjastokortit hankittu ennenkuin oppivat kirjoittamaan nimensä sen taakse, mutta silti… Voi että oli raivostuttavaa kun tytär ei vaan halunnut lukea. Mikään ei kelvannut. Ei Astrid Lindgrenit, ei Enid Blytonit, ei Pekka Töpöhännät ei mikään. Harry Pottereitakin luin lapsille ääneen kahden kirjan verran mutta silti sekään ei innostanut tarttumaan itse kolmanteen, enkä antanut tytön katsoa niitä leffoja ennenkuin kirja on luettu. Kunnes joskus 10-vuotiaana se vihdoin alkoi! Ilmeisesti olin kuitenkin arvannut lapsen kirjamaun väärin, ja ensimmäiset kirjat jotka hän oikein ahmi, oli Kristina Ohlssonin lapsille suunnattu jännitystrilogia. Siitä alkoi lukeminen eikä loppua näy. Nykyään eniten tuntuu tykkäävän teinidystopioista ja traagisista rakkaustarinoista tyyliin ”Tähtiin kirjoitettu virhe”. Nyt kun tuo on jo isompi, niin olen myös rohkaissut lukemaan ”opettavaisia” kirjoja kuten Land of Permanent Goodbyes joka kertoo Syyrian pakolaisista yhden perheen lapsen kautta, ja Poika raidallisessa pyjamassa. Black lives matter-liikkeeseen tuli tutustuttua The Hate You Give-kirjan kautta.
Mutta sen sijaan tuo pikkuveli… Kymmenen vuotta elämää tuli täyteen eikä vieläkään ole lukuintoa löytynyt. Lahjottuna kyllä lukee ja muutama kiinnostava kirjakin on löytynyt, mutta jos hän saisi valita, hän ei lukisi. Olen nyt hiljattain uudestaan aloittanut ääneen lukemisen pojalle ja muutaman kerran lopettanut jännään kohtaan odottaen että hän itse jatkaisi…. mutta ei :D Koulun pakolliset kirjat kyllä lukee ja tekee niiden pohjalta tehtävät, että lukutaidosta ei ole kiinni. Ainoat mitä hän on itsenäisesti lukenut ovat Kepler-kirjasarja (dystopia/avaruusseikkailu) sekä Maailman viimeiset tyypit-sarja (zombie-apokalypsi lapsille/varhaisteineille). No, en nyt ota enempää stressiä aiheesta kun tuossa yllä jonkun muunkin poika on löytänyt lukuinnon vasta aikuisena :D
Miitu
6.10.2020 at 21:24Listasit öbaut kaikki tutkitut keinot tukea lukuintoa – ja myös tekijöitä, jotka on liitetty lukutaitoon. Vanhempien esimerkin vaikutus on vahva. Pienemmät vielä ehkä helpommin pääsee kirjojen äärelle (joskin tämäkin on vähentynyt), mutta isommilla on niin paljon muitakin asioita, jotka kilpailee ajasta. Lukeminen olisi kuitenkin tärkeää mm. luetun ymmärtämisen kannalta.
.
Hyviä vinkkejä on lueteltu jo paljon. Lisäisin listaan vielä selkokirjat sekä Celian äänikirjat silloin, kun lukeminen on vaikeaa.
.
Sopivan jännittävistä kirjoista: Joko Kepler62-sarja ahmittu?
Suvi
8.10.2020 at 17:47Mulla lukeminen on ollut niin tärkeetä että kaikki brontet yms. Säästin lapsille. Esikoinen kun oli 4v tipahdin sit korkeelta kun tyttö sai dysfasia-diagnoosin. 6v vielä enemmän kun mies sai omat lapsuuden aikaiset paperit ja tehtiin geenitestit. No periytyy tyttölapsille 50%. Meillä 4 tyttöä ja yksi poika että jos noita sit pojalle säästelis. 11v lukee välillä parin sanan lauseita ja ahdistuu jo kirjoista olkoonkin että iltasatuja luetaan usein. Ei enää niin paljon kuin alta 4v. Bonus innostui lukemisesta kun menin miehelle sanomaan että kirjastossa pitäs olla ikärajat kirjoille ja sanoin että nuorena näin painajaisia joistakin poltergeist kirjoista. Meillä menee klo 21 puhelin pois ja silloin on lukurauha. Pitäs vaan keksiä miten 11v sais äänikirjat käyttöön kun 4v nukkuu samassa huoneessa. Olkkarissa tosin mies kuuntelee raamattua yöllä eikä se ole perhepetiläisiä ainakaan häirinnyt vauvakin kuulee tuttua rauhallista puheääntä unissaan.
krista
8.10.2020 at 17:58Lasten erilaisuus on kyllä tärkeä ymmärtää ja hyväksyä <3 Monesti sitä ajattelee etukäteen just, että millainen lapsi sieltä on tulossa (näin siis itsekin!) ja sit pitääkin loksauttaa aivot erilaiseen olotilaan, kun/jos sieltä tuleekin erilainen persoona tai erityinen <3
-
Toimisiko teille 11-vuotiaalle kuulokkeet? Meillä tytöt kuulokkeilla kuuntelee just äänikirjoja esimerkiksi autossa, niillä on sellainen "tuplajohto", joka jakaa äänen kaksiin kuulokkeisiin. Ja aikuiset saa etupenkillä jutella ihan rauhassa keskenään :)