Suom. Ilona Nykyri. Tammi 2013. 190 s.
Proosakirjallisuus tuntee lukuisia ikimuistoisen ikäviä ihmistyyppejä, ja saksalaisen Daniel Kehlmannin romaanin päähenkilö on vastenmielisimmistä päästä.
Taidekriitikko Sebastian Zöllner on sairaalloinen narsisti, patologinen valehtelija, pöyhkeä kiipijä ja empatiakyvytön juonittelija.
Ongelmien pyörteessä rypevä besserwisser on tuomittu epäonnistumaan.
Edes se ei herätä myötätuntoa.
Mutta Zöllnerillä on suuri visio: hän aikoo tehdä vaikka väkisin elämäkertakirjan modernismin kuvataiteilijasuuruudesta Manuel Kaminskista, joka hengaili nuoruudessaan Matissen kanssa, ylsi rikkauksiin ja maineeseen.
Nyt Kaminski makaa unohdettuna ja kivuissaan kotitalossaan saksalaiskylässä. Jättimenestyksestä unelmoiva Zöllner iskee taiteilijan kimppuun ja kaivelee paljastuksia kirjaansa.
Kehlmann luo satiiria nykytaiteen pompöösistä pinnallisuudesta, tyhjästä taidepuheesta, mediakiimasta ja name-droppingista. Romaanin piikittelyn ja pilkan kohteet ovat toki helppoja: ylimielinen taidekritiikki ja nykytaiteen onttous ovat naurettavia tosielämässä ilman liioitteluakin.
Zöllner toilailee silti hörähtelyn arvoisesti.
Romaani virittyy samalla veijari- ja road-tarinaksi. Tiivis romaani on kuin pitkäksi venähtänyt novelli, hyvässä mielessä.
Kehlmann leikkaa kerronnan suoraan vauhtiin, joka kestää aivan kalkkiviivoille saakka. Kunpa juttu vain loppuisi yhtä iskevästi kuin alkoikin.
Risto Löf