Siirry suoraan sisältöön.

Muutosturvamaksu

Työnantaja voi olla velvollinen maksamaan muutosturvamaksun, jos työnantaja on irtisanonut 55 vuotta täyttäneen työntekijän tuotannollisista tai taloudellisista syistä ja työntekijä on ollut työnantajan palveluksessa vähintään viisi vuotta. Muutosturvamaksuilla rahoitetaan työntekijän muutosturvapakettia. Muutosturvapaketti koostuu työ- ja elinkeinotoimiston irtisanotulle työntekijälle järjestämästä kahden kuukauden palkkaa vastaavasta muutosturvakoulutuksesta ja Kansaneläkelaitoksen tai työttömyyskassan irtisanotulle työntekijälle maksamasta yhden kuukauden palkkaa vastaavasta muutosturvarahasta.

Muutosturvamaksu koskee työnantajia, joiden työttömyysvakuutusmaksun perusteena oleva palkkasumma ylittää sille vuosittain asetetun alarajan. Maksu perustuu lakiin työttömyysetuuksien rahoituksesta.

Muutosturvamaksua on kerätty vuodesta 2023 alkaen. Muutosturvamaksu voi tulla maksettavaksi, jos työntekijän irtisanomispäivä on ollut 1.1.2023 tai sen jälkeen. 

 

Muutosturvamaksun perusteet

Työnantaja voi olla velvollinen maksamaan muutosturvamaksun, jos:

  1. työnantaja on irtisanonut työntekijän työsopimuksen tuotannollisella tai taloudellisella syyllä;
  2. työntekijä on viimeistään irtisanomispäivänä täyttänyt 55 vuotta ja
  3. työntekijä on ollut yhdenjaksoisesti tai yhteensä enintään 30 päivää kestävin keskeytyksin irtisanovan työnantajan palveluksessa vähintään viisi vuotta viimeistään irtisanomispäivänä.

Palkkasumman vaikutus muutosturvamaksuun

Muutosturvamaksu koskee työnantajia, joiden työttömyysvakuutusmaksun perusteena oleva palkkasumma ylittää sille vuosittain asetetun alarajan. Alarajalla muutosturvamaksu on nolla. Siitä muutosturvamaksu kasvaa lineaarisesti täyden muutosturvamaksun palkkasummarajalle.

Muutosturvamaksu lasketaan työsuhteen irtisanomisvuotta edeltäneen vuoden palkkasumman perusteella.

Valtiotyönantajan muutosturvamaksun perusteena olevana palkkasummana käytetään kirjanpitoyksikön tai liikelaitoksen palkansaajamaksun palkkasummaa.

Palkkasummarajat ovat samat työnantajan työttömyysturvan omavastuumaksussa ja muutosturvamaksussa.

Fuusioiden vaikutus yrityksen palkkasummaan

Jos yrityksessä on tapahtunut sulautumisia työsuhteen irtisanomisvuonna ennen irtisanomispäivää tai irtisanomisvuotta edeltävänä vuonna, muutosturvamaksun suuruus määräytyy sulautuneiden yritysten yhteenlaskettujen, irtisanomisvuotta edeltäneen vuoden työttömyysvakuutusmaksun perusteena olleiden palkkasummien perusteella.

Palkkasummarajat vuosittain muutosturva- ja omavastuumaksuasioissa

Vuosi Alaraja (€) Yläraja (€)
2022 2 197 500 35 160 000
2023 2 251 500 36 024 000
2024 2 337 000 37 392 000

Palkkasummarajat ovat samat työnantajan työttömyysturvan omavastuumaksussa ja muutosturvamaksussa.

Muutosturvamaksun määrä

Muutosturvan maksukerroin

Muutosturvamaksun suuruus määräytyy työnantajan muutosturvamaksukertoimen perusteella. Muutosturvamaksukerroin taas määräytyy työttömyysvakuutusmaksun perusteena olevan palkkasumman perusteella. Muutosturvamaksukerroin kasvaa lineaarisesti työnantajan palkkasumman perusteella.

Muutosturvan maksukerroin täyden muutosturvamaksun rajalla on 2,90. Luku voi muuttua vuosittain.

Muutosturvan maksukertoimen laskeminen

  1. Jos työnantajan palkkasumma on pienempi kuin palkkasumman alaraja, muutosturvamaksukerroin on 0.
  2. Jos työnantajan palkkasumma on suurempi kuin täyden muutosturvamaksun palkkasummaraja, muutosturvamaksukerroin on 2,90.
  3. Jos työnantajan palkkasumma on suurempi kuin palkkasumman alaraja, mutta palkkasumma on kuitenkin alle täyden muutosturvamaksun rajan, muutosturvan maksukerroin lasketaan kaavalla:

Yllä olevassa kaavassa työnantajan palkkasummasta vähennetään kyseisen vuoden palkkasumman alaraja. Saatu tulos jaetaan kyseisen vuoden täyden muutosturvamaksun palkkasumman rajalla, josta on vähennetty kyseisen vuoden palkkasumman alaraja. Tulos kerrotaan kertoimella 2,90 (täysi muutosturvamaksukerroin).

Arvion muutosturvamaksun määrästä ja muutosturvan maksukertoimesta voit laskea myös muutosturvamaksulaskurilla.

Muutosturvamaksun laskeminen

Maksun määrään vaikuttaa muutosturvan maksukertoimen lisäksi työntekijän Kansaneläkelaitokselta tai työttömyyskassalta saaman muutosturvarahan määrä.

Muutosturvamaksu lasketaan kaavalla:

Mikä on muutosturvaraha?

Muutosturvaraha on uusi etuus, jonka Kansaneläkelaitos tai työttömyyskassa laskee ja maksaa irtisanotulle työntekijälle. Kyseessä on kertaluonteinen suoritus ja sen suuruus vastaa työntekijän noin yhden (1) kuukauden keskimääräistä kuukausipalkkaa viimeisen 12 kuukauden aikana. Ensimmäiset muutosturvarahat tulevat maksettaviksi vuodesta 2023 alkaen. Sen voi saada henkilö, joka on:

  1. täyttänyt 55 vuotta;
  2. irtisanottu tuotannollisista tai taloudellisista syistä;
  3. ollut vähintään viisi vuotta työnantajan palveluksessa ja
  4. irtisanottu palvelussuhteestaan 1.1.2023 tai sen jälkeen.

Miten muutosturvarahan määrä lasketaan?

Muutosturvarahan perusteena otetaan huomioon irtisanovan työnantajan maksama vakuutuksenalainen palkka ja muu ansiotulona pidettävä vastike, joka on maksettu päättyvän palvelussuhteen perusteella irtisanomispäivää edeltävien 12 kalenterikuukauden aikana. Muutosturvarahan suuruus lasketaan jakamalla edellä mainittu palkkasumma kahdellatoista (12). 

Muutosturvaraha määritellään pääsääntöisesti kansallisesta tulotietojärjestelmästä (tulorekisteristä) saatujen palkkatietojen perusteella. Palkkasummaan huomioidaan työttömyysvakuutusmaksun alaiset tulot. Tuloihin lasketaan mukaan myös esimerkiksi lomarahat ja tuotanto- tai tulospalkkiot, jotka voivat nostaa muutosturvarahan määrää. Muutosturvarahan perusteeksi otetaan vain irtisanovan työnantajan maksamat palkat. Jos henkilöllä on muun työnantajan maksamia palkkatuloja, niitä ei oteta huomioon. 

Keskimääräinen kuukausiansio lasketaan kokonaisten kalenterikuukausien aikana maksettujen palkkojen perusteella. Esimerkiksi, jos irtisanominen tapahtuu kesäkuussa, toukokuu on viimeinen kuukausi, jonka aikana maksettu palkka huomioidaan. Laskenta on maksuperusteinen. Palkan ansainta-ajankohdalla ei siis ole merkitystä vaan sillä, milloin palkka on maksettu työntekijälle. 12 kalenterikuukauden ajanjaksoa ei pidennetä. Irtisanomista edeltäneet palkattomat poissaolot tai osapalkalliset ajanjaksot voivat siis pienentää muutosturvarahan määrää. Jos palkkaa ei ole maksettu ollenkaan, muutosturvarahaa ei voida määritellä, jolloin muutosturvamaksuakaan ei määrätä.  

Normaalisti muutosturvarahan määrän laskee työttömyyskassa tai Kansaneläkelaitos ja ne ilmoittavat määrän Työllisyysrahastolle. Poikkeustapauksessa muutosturvamaksuvelvollisuus voi syntyä, vaikka henkilölle ei ole maksettu muutosturvarahaa, jos oikeus muutosturvakoulutukseen tai -rahaan on hylätty henkilöstä itsestään johtuvasta syystä. Tällöin Työllisyysrahasto määrittää muutosturvarahan suuruuden tulorekisteristä saatavien palkkatietojen perusteella. 

Muutosturvarahan määrä perustuu työttömyysturvalakiin.  

Esimerkki muutosturvamaksusta

Esimerkki Teppo Työntekijästä

Muutosturvamaksun käsittely Työllisyysrahastossa

Saamme Kansaneläkelaitokselta tai työttömyyskassalta ilmoituksen henkilöstä, jolla on ollut oikeus muutosturvaan tai jonka oikeus muutosturvaan on hylätty henkilöstä itsestään johtuvasta syystä. Mikäli muutosturvamaksuvelvollisuuden edellytykset täyttyvät, lähetämme työnantajalle kuulemiskirjeen. Voimme käsittelyvaiheessa tarvittaessa pyytää lisäselvityksiä mm. työ- ja elinkeinotoimistolta, Kansaneläkelaitokselta tai työttömyyskassalta.

Työnantajalla on 21 päivää aikaa toimittaa kuulemiskirjeeseen vastine.

A) Työnantaja ei toimita vastinetta tai ilmoittaa hyväksyvänsä kuulemiskirjeessä esitetyn:
Annamme muutosturvamaksuasiasta kirjallisen päätöksen, jolla velvoitamme työnantajan maksamaan muutosturvamaksun ja lähetämme työnantajalle muutosturvamaksusta laskun.

B) Työnantaja toimittaa vastineen:
Tutkimme, onko muutosturvamaksusta vapautumiselle olemassa peruste. Asian selvittämiseksi voimme pyytää lisäselvityksiä mm. työ- ja elinkeinotoimistolta, Kansaneläkelaitokselta tai työttömyyskassalta.

  • Jos toteamme, että muutosturvamaksusta vapautumiselle ei ole perustetta, annamme asiasta päätöksen, jolla velvoitamme työnantajan maksamaan muutosturvamaksun.
  • Jos vastineesta tai lisäselvityksistä ilmenee, että työnantaja ei ole muutosturvamaksuvelvollinen, annamme työnantajalle päätöksen, jolla työnantaja vapautuu muutosturvamaksusta kyseisen henkilön osalta.

Jos työnantaja on tyytymätön päätökseen, päätöksestä voi valittaa sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen työnantaja voi hakea muutosta vakuutusoikeudelta. 

Katso tarkemmat ohjeet: Muutoksenhaku ja muutosturvamaksun palauttaminen.

Työnantajaneuvonta

Neuvomme työnantajia muutosturvamaksuasioissa. Muutosturvakoulutusta koskevissa asioissa neuvontaa antavat työ- ja elinkeinotoimistot. Muutosturvarahaa koskevissa asioissa neuvontaa antavat Kansaneläkelaitos ja työttömyyskassat.

Katso täältä yhteystiedot.

Muutoksenhaku

Jos olet tyytymätön muutosturvamaksuasiaa koskevaan päätökseemme, voit hakea siihen muutosta valittamalla päätöksestä sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen voit hakea muutosta vakuutusoikeudelta. Vakuutusoikeuden päätökseen ei voi hakea muutosta.

Toimita valitus meille 30 päivän kuluessa siitä, kun olet saanut tiedon päätöksestä. Katsomme työnantajan saaneen tiedon päätöksestä seitsemäntenä (7.) päivänä päätöksen lähettämisestä. Valtion kirjanpitoyksikön, kunnan tai hyvinvointialueen katsomme saaneen tiedon päätöksen saapumispäivänä. Tarkemmat ohjeet muutoksenhausta ja valituksen tekemisestä saat päätöksen liitteenä.

Jos hyväksymme valituksessa esitetyt vaatimukset kaikilta osin, annamme asiasta oikaisupäätöksen. Jos emme voi oikaista valituksen kohteena olevaa päätöstä vaatimustenne mukaisesti, toimitamme valituksen sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan käsiteltäväksi.

Huomioithan, että työnantajan täytyy maksaa muutosturvamaksu, vaikka muutosturvamaksua koskevasta päätöksestä olisi tehty valitus. Tällaisessa tilanteessa voit pyytää täytäntöönpanon keskeytystä sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnalta joko valituksen yhteydessä tai erillisellä hakemuksella. Jos valituksesi hyväksytään, palautamme maksun.

Muutosturvamaksun palauttaminen

Voit hakea muutosturvamaksun palautusta, jos työnantaja on irtisanomisaikana tai työsopimuslain (55/2001) 6 luvun 6 §:n mukaisena takaisinottoaikana tehnyt irtisanotun työntekijän kanssa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen ja työntekijä on ollut sanotussa työssä vähintään vuoden.

Työnantajan on haettava muutosturvamaksun palautusta viiden vuoden kuluessa siitä, kun hakemus olisi aikaisintaan voitu tehdä.

Hae maksunpalautusta hakemuslomakkeella. Liitä hakemukseesi selvitys, josta ilmenee, millainen työsuhde on kyseessä ja milloin se on alkanut. Ilmoita palautusta varten työnantajan tilinumero asiointipalvelussamme. Ilmoittamaasi tilinumeroa käytetään kaikissa maksunpalautuksissa. 

Muutosturvamaksuasian vanhentuminen

Muutosturvamaksuasia vanhentuu, kun on kulunut viisi vuotta työntekijän irtisanomisesta. Tämän jälkeen emme voi antaa päätöstä muutosturvamaksuasiasta.

Sivu päivitetty: 23.8.2023