Näin teet opetusportfolion hakemukseesi

Ohjeet opetusportfolion kirjoittamiseen työhakemuksen liitteeksi.

Opetusportfolio on dokumentti, jonka avulla portfolion laatija voi tarkastella kehittymistään ja osaamistaan opetustyössä. Hän voi tuoda esiin näkemyksiään ja jakaa asiantuntijuuttaan yhteisössään tai rekrytoinneissa.

Opetusportfoliossa tekijä voi kuvata oman taiteellisen tai tieteellisen työskentelynsä merkitystä opetuksessaan, reflektoida opettajuutensa kehittymistä, kuvata ja perustella valintojaan opetustyössään sekä reflektoida ajatteluaan, kokemuksiaan ja kehittymistään opettajana.

Yleisiä ohjeita

Suositeltava pituus on 5-10 sivua. Voit lisätä sopivia ja perusteltuja liitteitä 5-10 sivua.

Opetusportfoliossa kuvaat opetustyöhön liittyviä näkemyksiäsi, saavutuksia ja tulevaisuuden kehityskohteita sekä reflektoit ja arvioit opetustyötäsi. Kirjoita teksti ensimmäisessä persoonassa (minämuoto).

Jos viittaat jonkun muun ajatuksiin, tee asianmukaiset lähdeviitteet.

Jos opetusurasi on erityisen pitkä, keskity nykyhetkeen sekä viimeisimpään 5-10 vuoteen.

Liitteisiin voit dokumentoida ja listata opetustyökokemuksesi, mahdolliset pedagogiset koulutuksesi tai poimintoja opiskelijoilta saadusta palautteesta.

Opetusportfolion rakenne ja sisältö

Opetusportfolion etusivu: nimi ja päiväys, yhteystiedot, mihin tehtävään opetusportfolio on tehty.

Laadi opetusportfoliosi alla olevien otsikoiden mukaan. Kysymysten tarkoituksena on tukea sinua kirjoittamisessa. Jokaiseen kysymykseen ei tarvitse vastata. Mikäli sinulla ei ole kokemusta jostakin osa-alueesta, voit kirjoittaa näkemyksistäsi tai aikeistasi aiheeseen liittyen.

Lisää opetusportfolioosi sisällysluettelo, sivunumerot sekä liiteluettelo.

1. Lähestymistapani opetukseen ja oppimiseen

  • Miten luonnehdit itseäsi opettajana ja/tai ohjaajana?
  • Mikä on sinulle tärkeää opetuksessa ja oppimisessa? Perustele näkemyksesi. Minkälainen tausta-ajattelu ohjaa opetustasi ja toimintaasi opettajana?
  • Miten ajattelusi tai lähestymistapasi opetukseen on kehittynyt? Kuka tai mikä on vaikuttanut siihen? Miten taiteellinen tai tieteellinen työskentelysi on vaikuttanut opetustyöhösi?
  • Miten kuvaamasi lähestymistapa näkyy opetus-, ohjaus- ja kehittämistyössäsi? Anna konkreettisia esimerkkejä, miten opetusajattelusi tai lähestymistapasi opetukseen on tukenut
    opiskelijoiden oppimisprosessia tai oppimistuloksia.
  • Miten kestävään kehitykseen liittyvät ajatukset näkyvät opetuksessasi? Millaisia eettisiä valintoja olet tehnyt?

2. Opetus- ja ohjauskokemus

Opetuskokemus

  • Kuvaile opetuskokemustasi korkeakouluissa (ammattikorkeakoulut tai yliopisto) tai muissa oppilaitoksissa. Millainen rooli ja vastuu sinulla on ollut eri tehtävissä? Oletko esimerkiksi vastannut kurssista tai osallistunut yksittäisiin opetuskertoihin?
  • Onko sinulla ollut muita alasi opetustehtäviä kansallisella tai kansainvälisellä tasolla esim. työpajojen tai kurssien ohjaaminen alasi verkostoissa tai tilaisuuksissa?
  • Miten kokemuksesi on kehittänyt opetusosaamistasi tai kehittymistäsi opettajana?
  • Millaista opetukseen liittyvää yhteistyötä olet tehnyt kollegoiden kanssa?

Opinnäytetöiden tai harjoitustöiden ohjauskokemus

  • Kuvaile kokemustasi ja rooliasi opinnäytetöiden ohjaajana yliopistoissa tai korkeakouluissa (kandidaatin, maisterin, tohtorin tutkinnoissa).
  • Jos olet ohjannut opiskelijoiden muita projekteja tai harjoitustöitä, kuvaile roolisi ja vastuusi ohjaajana.
  • Minkälaisia menetelmiä tai lähestymistapoja ohjaukseen käytät?
  • Opetuksen johtaminen (esim. ainejohtaja, koulutusohjelmajohtaja, osastojohtaja tai muut koulutuskokonaisuuksiin liittyvät johtotehtävät.)
  • Kuvaile kokemustasi ja rooliasi opetuksen johtamistyössä esim. ainejohtajana, koulutusohjelmajohtajana tai koulutuskokonaisuuden vastuuopettajana.
  • Miten olet tukenut muita opettajia heidän opetustyössään tai kehittymisessään opettajina?

3. Opetuksen kehittäminen ja uudistaminen

  • Kuvaile opetuksen kehittämistyötäsi. Miten olet kehittänyt opetusta kurssin, opintojakson, oppiaineen tai koulutusohjelman tasolla? Jos sinulla ei ole vielä kokemusta opetuksen kehittämisestä, voit reflektoida omaa potentiaaliasi tähän; millaisia näkemyksiä sinulla on tai mitä annettavaa sinulla on opetuksen kehittämistyöhön?
  • Miten olen kehittänyt kurssia, opintojaksoa tai opetustasi? Voit tarkastella kehittämistyötäsi esimerkiksi opetuksen suunnittelun, toteutuksen tai oppimisen arvioinnin näkökulmasta. Miten perustelet ja arvioit kehittämistyötäsi? Miten kehittämistyösi on tukenut
    opiskelijoiden oppimista?
  • Oletko osallistunut oppiaineesi tai koulutusohjelman kehittämiseen tai opetussuunnitelmatyöhön? Millainen oli roolisi, vastuusi ja panostuksesi kehittämistyössä? Miten arvioisit kehittämistyötä sen tuloksia?
  • Oletko luonut, uudistanut tai päivittänyt oppimateriaalia? Oletko hyödyntänyt digitaalisia alustoja, ohjelmistoja tai laitteita, jotka tukevat opiskelijoiden oppimista tai opetustyötäsi?
  • Millaista palautetta olet saanut opiskelijoilta opetuksestasi? Miten olet hyödyntänyt sitä opetuksen kehittämisessä? Oletko saanut palautetta opetuksestasi muilta esim. vertaisilta tai esihenkilöltäsi?
  • Oletko saanut muita tunnustuksia opetustyöstäsi (esim. kunniakirja, palkinto tai apuraha opetuksen kehittämiseen).

4. Opettajana kehittyminen

  • Kuvaile ja reflektoi, miten olet kehittänyt opetusosaamistasi tai itseäsi opettajana.
  • Oletko osallistunut pedagogiseen koulutukseen? Miten reflektoisit osallistumistasi ja oppimistasi pedagogisessa koulutuksessa? Miten hyödynnät oppimaasi omassa opetustyössäsi? Mahdolliset pedagogiset kurssit tai koulutukset voit listata liitteissä.
  • Oletko jollakin muulla tavoin kehittänyt opetusosaamistasi ja itseäsi opettajana? Miten ylläpidät ja kehität opetusosaamistasi?
  • Miten taiteellinen tai tieteellinen työskentelysi on tukenut kehittymistäsi opettajana? Mikä on taiteellisen tai tieteellisen työskentelyn osuus opetuksessasi?
  • Miten seuraat alasi opetukseen liittyvää tutkimusta tai kirjallisuutta? Oletko tutkinut opetustasi? Miten nämä ovat kehittäneet sinua opettajana?
  • Millaisia vahvuuksia ja kehittämiskohteita tunnistat itsessäsi opettajana?

Liitteet

Lisää liitteet opetusportfolion loppuun. Numeroi ne, jolloin pystyt viittaamaan niihin opetusportfoliossasi. Valitse liitteesi huolella, liitteiden määrä on rajattu enintään 10 sivuun.

Liitteiksi voit valita esimerkiksi

  • listan opetuskokemuksestasi (esim. kurssit, opiskelijoiden määrä, koulutusohjelma, johon kurssi on kuulunut, opintopistemäärä, vuosi, oppilaitos)
  • listan ohjauskokemuksestasi (esim. ohjattavan nimi, opinnäytetyön tai projektityön aihe, vuosi)
  • poimintoja opiskelijapalautteesta tai muusta saamastasi palautteesta opetukseen liittyen (esim. otteita laadullisesta palautteesta, numeerinen palaute tai kooste palautteesta. Ryhmäopetuksesta saadusta palautteesta kerro ryhmän koko ja kuinka moni vastasi palautteeseen.)
  • poimintoja kurssisuunnitelmista, oppimateriaalista, arviointitehtävistä tms., joita olet kehittänyt tai joihin viittaat opetusportfoliossasi.