Siirry sisältöön

Myssyhoito toi Henrille toivoa masennuksen keskellä

Keväällä 2020 kolmekymppinen yliopisto-opiskelija Henri haki YTHS:ltä apua keskivaikeaan masennukseen. Hän toivoi pääsevänsä terapiaan, sillä moni asia elämässä oli jäänyt käsittelemättä. Olo tuntui alakuloiselta.

Yllättäen sairaanhoitaja ehdottikin Henrille aivojen tasavirtastimulaatiota eli kotoisammin “myssyhoitoa”. Joensuun ja Turun YTHS:llä oli vastikään käynnistynyt pilottihanke aiheen tiimoilta, ja tulokset lupailivat hyvää.

”Suhtauduin varauksella lääkkeisiin, joten kiinnostuin ehdotuksesta. Lueskelin lisää netistä ja päätin kokeilla hoitoa.”

Kun sairaanhoitaja oli haastatellut Henriä ja keskustelut käyty myös lääkärin kanssa, tasavirtastimulaatio voitiin aloittaa.

Mitä aivojen tasavirtastimulaatiossa tapahtuu?

YTHS:n psykiatrinen sairaanhoitaja Katri Muranen on kulkenut hoitomuodon matkassa siitä saakka, kun Joensuun pilottihanke käynnistyi. Sittemmin hän on hoitanut tasavirtastimulaatiolla kymmeniä opiskelijoita. Mistä myssyhoidossa on oikein kyse?

”Kyseessä on diagnosoidun masennuksen lääkkeetön hoitomuoto. Hoitoon pääsemiseksi opiskelija tarvitsee lääkärin lähetteen, ja sehän onnistuu meidän kauttamme.”

Masentuneilla vasemman otsalohkon tietyt alueet toimivat tyypillisesti heikommin, kun taas oikealla puolella käy liiallinen vilske. Elektrodimyssy tasapainottaa aivopuoliskojen eroja.

Itse hoito on varsin helppo toteuttaa.

”Opiskelija saa laitteen lainaan YTHS:ltä. Ensimmäinen hoitokerta tehdään vastaanotolla, samoin viimeinen.”

Opiskelija toteuttaa suurimman osan hoidosta omalla kotisohvalla. Hoitaja pitää häneen yhteyttä viikoittain hoidon edistymisestä.

Myssyhoitoa otetaan viitenä päivänä viikossa. Yksi hoitokerta kestää 30 minuuttia. Murasen mukaan opiskelijan ei tarvitse kuitenkaan väkisin noudattaa viiden päivän sääntöä.

”Hoidossa voi joustaa omien menojen mukaan. Pääasia on, että opiskelijalla täyttyy neljän viikon aikana 20 hoitokertaa ja hän pitää taukopäiviä.”

Hoitokerran aikana opiskelijan kannattaa tehdä aivojumppaa vaikkapa lukemalla tenttikirjoja tai ratkomalla ristikoita.

”Jos opiskelija ei ajattelisi mitään, aivoissa olisi hyvin rauhallista, jolloin ulkoa päin tuleva virta ei vaikuttaisi niin herkästi”, Muranen tietää.

Ensimmäinen myssyhoito jännitti

Kun hoitojakso alkoi, Henri tunsi hieman jännitystä.

”Jännitin lähinnä, sattuuko hoito, tai miltä se ylipäätään tuntuu.”

Myös Katri Muraselle on tuttua, että opiskelijat jännittävät tasavirtastimulaatiota.

”Silti yksikään hoito ei ole jäänyt meillä kesken, eikä kenelläkään ole ilmennyt niin hankalia sivuvaikutuksia, että hoito olisi pitänyt keskeyttää. Se on minusta hyvä asia.”

Tasavirtastimulaatiota pidetäänkin turvallisena hoitomuotona, minkä vuoksi se sopii myös raskaana oleville. Yleisin haittavaikutus on lievä päänahan ihoärsytys – niin myös Henrillä.

”Tunsin pientä pistelyä iholla, mutta se hälveni myöhemmillä hoitokerroilla. Kipua en tuntenut.”

Opiskelija on hoitojakson ajan hyvissä käsissä – sai hän sitten hoitoa Turun, Tampereen, Helsingin, Oulun tai Joensuun YTHS:llä.

”Opiskelija voi myös halutessaan laittaa meille Self-yhteydellä viestiä”, Muranen vakuuttaa.

Henrin vointi alkoi parantua nopeasti – muillakin on positiivisia kokemuksia tasavirtastimulaatiosta

Kun myssyhoito oli edennyt puoliväliin, Henri huomasi muutoksen olotilassaan.

”Mielialani koheni ja alakuloisuus hävisi. Tuntui kuin joitakin piuhoja olisi yhdistynyt päässä.”

Miehen vointia seurattiin oirearviokyselyillä. Niiden mukaan hoidolla näytti olevan Henrille myönteinen vaikutus.

”On toki hankala sanoa, kuinka paljon myssyhoito lopulta vaikutti. Sain joka tapauksessa toivoa, että fiilikseni voivat parantua ja pääsen elämässä eteenpäin.”

Katri Muranen kertoo, että myös muut kokevat samansuuntaisia ajatuksia.

”Monet opiskelijoista kuvaavat jo hoidon aikana, että vireystila kasvaa ja aktiivisuus lisääntyy.”

Murasen mukaan tulokset paranevat hoidon päättymisen jälkeen.

Henri hakeutui myssyhoitoon toisenkin kerran – “Tällä hetkellä elän aika täyteläistä elämää”

Keväällä 2021 Henrin mieliala oli jälleen väsynyt. Hän oli aloittanut terapian edellisenä syksynä ja halusi saada myssyhoitoa uudelleen.

”Olin kuullut, että sitä suositellaan terapian kaverina, joten kysyin YTHS:ltä, voisinko saada laitteen taas lainaan.”

Henrillä on takanaan kaksi hoitokertaa. Nyt keväällä 2022 miehen olo on pirteämpi kuin aiempina vuosina.

”Ennen elin käpertyneenä omiin ajatuksiini, mutta sittemmin olen avautunut enemmän elämälle. En koe tällä hetkellä alakuloisuuksia.”

Henri on valmistunut yliopistosta ja työskentelee tutkimustehtävissä. Aiemmin mieltä lannistanut alisuoriutumisen tunne on väistynyt, ja elämä tuntuu ajoittain turhankin hektiseltä.

”Olen lähtenyt rohkeasti kokeilemaan uusia asioita ja täyttämään samalla vähän haaveitakin. Tällä hetkellä elän aika täyteläistä elämää.”

Sekä Katri Muranen että Henri suosittelevat myssyhoitoa. Molemmat tuumaavat kuin yhdestä suusta, ettei kokeilemisessa ainakaan häviä mitään.

”Sillä asenteella lähdin itsekin mukaan. Suosittelen myssyä varsinkin heille, joita lääkehoidon aloittaminen arveluttaa – mutta toki kaikille muillekin”, Henri summaa.

Henrin nimi on muutettu.

Palvelu saatavilla näissä paikkakunnissa

Aivojen tasavirtastimulaatiohoitoa voi saada Turun, Tampereen, Helsingin, Oulun ja Joensuun palvelupisteissä.