Analyysi: Elon Muskilla ei ole visiota Twitterille ja se näkyy kaaoksena ja jopa konkurssivihjailuna

Elon Musk on kahdessa viikossa rikkonut Twitterin. Poukkoilevat uudistukset ovat tarjonneet viihdettä, jonka loppuhuipennus saattaa olla yhtiön konkurssi, kirjoittaa toimittaja Teemu Hallamaa.

Elon Musk, taustalla Twitterin logo.
Elon Musk on ilmoittanut haluavansa tehdä Twitteristä vähemmän riippuvaisen mainostuloista. Tämä tarkoittaa maksullisten palveluiden kehittämistä. Toistaiseksi Muskin määräämät muutokset ovat johtaneet lähinnä ongelmiin. Kuva: Lehtikuva
Teemu Hallamaa

Aivan ensimmäiseksi on sanottava, että Elon Musk ei ole noussut sattumalta maailman rikkaimmaksi ihmiseksi. Hänen visionsa sähköautoista ja kierrätettävistä kantoraketeista ovat olleet mullistavia ja niistä hänet on palkittu ruhtinaallisesti.

Viime aikoina visiot ovat kuitenkin olleet vähissä.

Musk on nyt johtanut Twitteriä kaksi kaoottista viikkoa, joiden aikana päätöksiä on tehty ja pyörretty liukuhihnalta; potkuja on annettu ja peruttu, uusia ominaisuuksia on julkistettu ja lykätty, ja mainostajia on kosiskeltu ja uhkailtu.

Tämänhetkinen kaaos on itse asiassa vain jatkumoa kuukausia käynnissä olleelle sekoilulle, joka alkoi keväällä, kun Musk ilmoitti hankkineensa merkittävän osuuden Twitteristä. Siitä lähtien Musk on leikkinyt Twitterillä kuin kissa lankakerällä.

Ja kuten kissalla, ei Muskilla näytä olevan kykyä kutoa langasta mitään hyödyllistä.

Musk kierrättää vanhoja ideoita

Musk on yksi Twitterin aktiivisimmista käyttäjistä, joten hänellä on varmasti näkemyksiä siitä, miten palvelua pitäisi parantaa. Kaikki tähän mennessä tapahtunut viittaa kuitenkin siihen, ettei Musk ole miettinyt asiaa kovinkaan syvällisesti.

Hän on esimerkiksi heittänyt ilmoille ajatuksen Twitteristä kaiken kattavana supersovelluksena, joka keskustelualustan lisäksi toimii maksupalveluna ja ostospaikkana. Miten Twitteristä saadaan tällainen sovellus? Muskin mukaan kopioimalla kiinalainen WeChat. Helppoa.

Musk on myös puhunut Twitteristä digitaalisena kansalaistorina, jossa ihmiskuntaa eteenpäin vievät ideat jalostuvat konkreettisiksi toimiksi. Tähän ajatukseen nojaten Musk on ajanut Twitteriin rajoittamatonta sananvapautta.

Tässä visiossa ei ole mitään uutta. Jo yli kymmenen vuotta sitten Twitterin silloinen toimitusjohtaja Dick Costolo totesi palvelun olevan sosiaalisen median sananvapauspuolueen sananvapaussiipi.

Uutta on kuitenkin siinä, miten Musk on lähtenyt toteuttamaan tätä visiota. Muskin Twitterissä sana on vapaa, mutta ei ilmainen. Ajatuksena näyttää olevan sisältöjen moderoinnin hoitaminen maksumuurilla. Koska eihän kukaan käyttäisi oikeaa rahaa trollatakseen, eihän?

Musk tuhosi tilien uskottavuuden

Englanninkielisessä maailmassa käyttäjät ovat muutaman päivän ajan saaneet halutessaan maksaa Twitterille kahdeksan dollaria kuussa. Maksullisen palvelun merkittävin etu on siinä, että käyttäjä saa nimensä viereen sinisen palluran, joka tarkoittaa, että tili on verifioitu.

Twitter otti verifioinnin käyttöön sen jälkeen, kun baseball-pelaaja Tony La Russa haastoi yhtiön vuonna 2009 oikeuteen häntä esittäneen parodiatilin vuoksi. La Russa ja Twitter sopivat kiistan lopulta oikeussalin ulkopuolella, mutta tapauksen jälkeen yhtiö päätti luoda järjestelmän, jonka avulla merkittävien tilien käyttäjät voidaan varmentaa.

Nyt Musk on päättänyt valjastaa tämän järjestelmän maksavien asiakkaiden houkutteluun. Jostain syystä hän ei kuitenkaan nähnyt, että maksullisuuden myötä koko verifiointijärjestelmä menettää merkityksensä.

Viime päivinä Twitterissä on nähty Yhdysvaltain entisen presidentin George W. Bushin verifioitu tili twiittaamassa siitä, miten hän kaipaa irakilaisten lahtaamista. Britannian entisen pääministerin Tony Blairin verifioitu tili tietenkin jakoi Bushin viestin.

Amerikkalainen lääkeyhtiö Eli Lilly and Company joutui perjantain pahoittelemaan yhtiönä esiintynyttä verifioitua tiliä, joka oli twiitannut tekevänsä insuliinista ilmaista.

Tänään aamulla maksullinen palvelu vedettiin yllättäen pois.

Ehkä Twitter ei vain ole hyvä bisnes

Samalla kun Musk puhuu digitaalisesta kansalaistorista, hänen maksulliset suunnitelmansa ovat viemässä Twitteriä ostoskeskuksen suuntaan.

Ja tähän tiivistyy Twitterin ongelman ydin, joka näyttää jollain tasolla valjenneen myös Muskille. Kansalaistori, jonne kuka vaan voi tulla melskaamaan mitä vaan, ei ole bisnes. Valvottu ostoskeskus, jonne tullaan ystävien ja perheen kanssa viettämään aikaa, on.

16-vuotiaan Twitterin tulos on ollut sen historian aikana voitollinen kahtena vuonna, 2018 ja 2019. Näiltä vuosilta voittoa kertyi yhteensä vajaat 3 miljardia dollaria. Viimeisten kahden vuoden aikana tappiota on tullut noin 1,5 miljardia dollaria.

Samassa ajassa Facebook, eli nykyiseltä nimeltään Meta, on takonut voittoa yli 100 miljardia dollaria. Metan edellisestä tappiollisesta kvartaalista on yli 10 vuotta.

On täysin mahdollista, että Twitter ei tule koskaan olemaan taloudellisesti kovinkaan kannattava. Lukuisista yrityksistä huolimatta kukaan ei ole onnistunut muuttamaan palvelun omalaatuisuutta ja merkittävyyttä rahaksi.

Twitter on orgaanisesti kehittynyt palveluksi, joka se nykyään on. Jos Twitteriä ei olisi olemassa, kukaan ei lähtisi sellaista rakentamaan.

Musk myy Teslaa pitääkseen Twitterin hengissä

Ja pian Twitteriä ei ehkä ole olemassa. Viikko sitten Musk twiittasi, että Twitter tekee joka päivä tappiota neljä miljoonaa dollaria. Eilen ensimmäistä kertaa jäljelle jääneille työntekijöille puhunut Musk kertoi yhtiön taloudellisen tilanteen olevan erittäin vakava. Hän mainitsi konkurssin mahdollisuuden.

Kahdessa viikossa asiat ovat niin sanotusti eskaloituneet. Ja syy on yksin Muskin. Twitter tuskin olisi vaarassa ajautua konkurssiin, jos Musk ei olisi sitä ostanut. Se ei välttämättä olisi mikään rahasampo, mutta valot ainakin pysyisivät päällä.

Musk kertoi työntekijöilleen myyneensä Teslan osakkeita neljän miljardin dollarin arvosta, jotta hän voi rahoittaa Twitterin toimintaa. Mitkään maailman rahat eivät kuitenkaan riitä, jos Musk ei ala pohtia visiotaan syvällisemmin.

Ajatustyössä voisi auttaa muiden kuuntelu. Mielellään sellaisten ihmisten, joilla on jotain kokemusta sosiaalisen median koneistoista.

Valitettavasti Twitteristä ovat viimeistään nyt lähteneet kaikki henkilöt, joilla voisi olla perusteltuja näkemyksiä tulevaisuudesta. Heidän tilallaan johtoryhmässä on Muskin sijoittajakavereita, joiden motiivit ovat epäselviä ja kenties kyseenalaisia.

Alkaako tästä Twitterin kuoleman kierre?

Ottaen huomioon Twitterin nopean luhistumisen on erikoista, että yhtiön omistaja keskittyy nappikauppaan, eli maksullisiin palveluihin. Musk on sanonut tavoitteekseen nostaa maksullisista palveluista kerätyt tulot vastaamaan puolia Twitterin kaikista tuloista.

Tällä hetkellä Twitterin rahavirrat muodostuvat lähes yksinomaan mainostuloista. Twitterin omalaatuisuuden ja arvaamattomuuden vuoksi nämä tulot ovat pysyneet vaatimattomalla tasolla, mutta ne ovat pyörittäneet toimintaa.

Maksulliset palvelut eivät kykene lähiaikoina, jos koskaan, korvaamaan mainostuloja. Jo ennen Muskia Twitterillä oli maksullinen Blue-palvelu, jonka hinta oli kolme dollaria vähemmän kuin Muskin versiolla. Palvelulla oli noin 100 000 käyttäjää.

Kuinka moni Twitterin 200 miljoonasta aktiivisesta käyttäjästä on valmis maksamaan maailman rikkaimmalle miehelle kahdeksan dollaria kuussa mahdollisuudesta twiitata?

Jo pelkkä ajatus tästä on saanut monet lähtemään Twitteristä tai ainakin harkitsemaan vaihtoehtoja. Käyttäjien lisäksi tämä pätee mainostajiin, joille läsnäolo Twitterissä alkaa olla enemmän uhka kuin mahdollisuus.

Twitter ei välttämättä näytä kuolevalta paikalta vielä lähikuukausina. Muskin ylläpitämä draama pitää huolen, että kolaripaikalla riittää töllistelijöitä.

Kriittinen piste on silti saatettu jo ylittää. Tällöin mikään, mitä Musk tekee, ei vakuuta enää käyttäjiä tai mainostajia. Olivatpa Muskin ideat kuinka visionäärisiä tahansa.

Kuuntele Uutispodcast: Twitterin uusi valtias Elon Musk antoi potkuja, suututti mainostajat ja osoittautui herkkähipiäksi

Twitterin uusi valtias Elon Musk antoi potkuja, suututti mainostajat ja osoittautui herkkähipiäksi

Suosittelemme