Hyppää pääsisältöön

Ylen tiedotteet

Ylen vaalisisällöt ovat kaikille – monikieliset vaalikeskustelut tavoittavat suomalaiset entistä laajemmin

Vuodelta 2023
Kuvassa näkyvät monikielisten vaalikeskusteluiden juontajat. Kuvassa seisovat vasemmalta oikealle Esraa Ismaeel, Wali Hashi, Levan Tvaltvadze, Zena Iovino sekä Tuukka Lukinmaa.
Kuva: Petteri Bülow

Ylen tehtävä on palvella kaikkia suomalaisia yhdenvertaisesti, ja siksi myös eduskuntavaalien sisällöissä on kiinnitetty erityistä huomiota saavutettavuuteen. Tänä vuonna tarjolla on myös vaalikeskusteluja suomen ja ruotsin lisäksi neljällä eri kielellä.

Yle tarjoaa eduskuntavaalien aikaan laajan kattauksen saavutettavaa vaalisisältöä televisiossa ja Yle Areenassa. Ylen eduskuntavaaliohjelmisto alkaa televisiossa torstaina 16.3. pienpuoluetentillä ja päättyy tulosiltaan vaalipäivänä sunnuntaina 2.4. Kaikki vaaleihin liittyvät suomen- ja ruotsinkieliset lähetykset ohjelmatekstitetään. Yle Areenasta löytyy myös viittomakielinen tulkkaus rinnakkaislähetyksenä suurimmasta osasta vaaliohjelmia. Yle tuottaa vaalikeskustelun myös selkosuomeksi sekä vaalivideoita selkoruotsiksi.

Ensimmäistä kertaa vaalilähetysten historiassa Yle tuottaa vaalikeskustelut kotimaisten kielten lisäksi neljällä eri kielellä. Kieliksi on valittu arabia, englanti, somali ja venäjä.

”Kyseiset kielet kuuluvat maamme yleisimpiin vieraisiin kieliin. Omankielisellä informaatiolla tavoitamme entistä laajemmin kansalaisia, jolloin kiinnostus vaaleja sekä äänestämistä kohtaan toivottavasti kasvaa”, monikielisten keskustelujen vastaava tuottaja Marko Krapu kertoo.

Suomessa asuu noin 460 000 ihmistä, joiden äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Tämä on yli 8 prosenttia koko väestöstä. Vieraskielisten määrä tulee lähivuosina vain kasvamaan. Selkokieltä tarvitsevia on Suomessa yhteensä 650 000–750 000, ja kielestä hyötyvät etenkin maahan muualta muuttaneet kansalaiset.

Monikielisissä vaalikeskusteluissa käydään läpi ajankohtaisia ja yhteiskunnallisesti tärkeitä teemoja kunkin kieliryhmän näkökulmasta. Vieraina lähetyksissä on eri alojen asiantuntijoita ja kokijoita. Englanninkielisen keskustelun juontaa Zena Iovino, arabiankielisen Esraa Ismaeel, venäjänkielisen Levan Tvaltvadze, selkosuomeksi Tuukka Lukinmaa ja somaliksi Wali Hashi.

”Suomessa asuu kymmeniä tuhansia eri maista muuttaneita venäjänkielisiä, mutta vain harva heistä äänestää. Moni heistä ei seuraa Suomen politiikkaa, eikä koe voivansa vaikuttaa yhteiskuntaan. Ohjelmassa haluamme keskustella täällä asuville venäjänkielisille oleellisista asioista, ja sitä kautta lisätä äänestysaktiivisuutta ja kiinnostusta politiikkaan”, venäjänkielisen keskusteluohjelman juontaja Levan Tvaltvadze sanoo.

Myös vaalikoneesta pyritään tekemään mahdollisimman saavutettava eri päätelaitteilla. Ehdokkaan on lisäksi mahdollista liittää tekstiperusteluihin linkkejä videomuotoisiin vastauksiin. Vaalikone julkaistaan kuudella eri kielellä. Suomen ja ruotsin lisäksi vaalikone löytyy englanniksi, venäjäksi, pohjois-saameksi ja arabiaksi. Vaalikone aukeaa 2.3. osoitteessa yle.fi/vaalit, kun ehdokasasettelu on vahvistettu.

Kaikki Ylen saavutettavat ja monikieliset eduskuntavaalisisällöt televisiossa ja Yle Areenassa

Eduskuntavaalit 2023: Pienpuoluetentti
Yle TV1, Yle Areena ja Radio Suomi 16.3. kello 21.00–23.00
Suorassa lähetyksessä on suomenkielinen ohjelmatekstitys ja Yle Areenassa suomalainen viittomakielinen tulkkaus rinnakkaislähetyksessä.

Eduskuntavaalit 2023: Vaalistartti
Yle TV1 20.3. kello 17.07–18.00 ja 18.25–20.30 ja Yle Areena kello 17.07–20.30
Suorassa lähetyksessä on suomenkielinen ohjelmatekstitys.

Eduskuntavaalit 2023: Suuri vaalikeskustelu
Yle TV1 ja Yle Areena 20.3. ja 30.3. klo 21.00–23.00
Suorassa lähetyksessä on suomenkielinen ohjelmatekstitys ja Yle Areenassa suomalainen viittomakielinen tulkkaus rinnakkaislähetyksessä.

Vaalivideot selkoruotsiksi
20.3 Yle Areena
Svenska Ylen selkouutiset ruotsiksi -ohjelmasta tutut juontajat Katja Johansson ja Jonas Blomqvist kertovat miten äänestät eduskuntavaaleissa ja miten eduskunta valitaan.

Eduskuntavaalit 2023: Puheenjohtajatentit
Yle TV1 ja Yle Areena 21.–23.3. kello 21.00–22.45
Suorassa lähetyksessä on suomenkielinen ohjelmatekstitys ja Yle Areenassa suomalainen viittomakielinen tulkkaus rinnakkaislähetyksessä.

Monikieliset vaalikeskustelut
Yle TV1 ja Yle Areena 27.–30.3. kello 15.00, 31.3. kello 13.50

27.3. Eduskuntavaalit 2023: selkosuomeksi. Juontajana Tuukka Lukinmaa.
28.3. Eduskuntavaalit 2023: venäjäksi. Juontajana Levan Tvaltvadze.
29.3. Eduskuntavaalit 2023: arabiaksi. Juontajana Esraa Ismaeel.
30.3. Eduskuntavaalit 2023: englanniksi. Juontajana Zena Iovino.
31.3. Eduskuntavaalit 2023: somaliksi. Juontajana Wali Hashi.

Eduskuntavaalit 2023: Suuri kaksikielinen puheenjohtajakeskustelu
Yle Areena ja Yle Fem 27.3. kello 19.55
Keskustelu tekstitetään ruotsiksi ja suomeksi ja tulkataan suomenruotsalaisella viittomakielellä.

Eduskuntavaalit 2023: Tulosilta
Yle TV1 ja Yle Areena 2.4. kello 19.30 alkaen
Suorassa lähetyksessä on suomenkielinen ohjelmatekstitys ja Yle Areenassa suomalainen viittomakielinen tulkkaus rinnakkaislähetyksessä.

Eduskuntavaalit 2023: Tulosilta (ruotsiksi)
Yle Fem och Yle Arenan 2.4. kello 19.50 alkaen
Suorassa lähetyksessä on ruotsinkielinen ohjelmatekstitys.


Tutustu Ylen vaalisisältöihin koko laajuudessaan täällä
Tutustu Ylen ruotsinkielisiin vaalisisältöihin koko laajuudessaan täällä