Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Puolan ja EU:n kiista perustuslaista syvenee, EU kommentoi Puolan lainsäädäntöä koskevaa linjausta – "Puola leikkii tulella"

Puolan perustuslakituomioistuin linjasi torstaina, että osa EU:n perussopimusten artikloista on maan perustuslain vastaisia. EU-komission mukaan se tekee kaikkensa, jotta unionin yhteinen lainsäädäntö säilyttäisi asemansa etusijalla.

Mielenosoittajia Varsovassa 7. syyskuuta.
Ihmisiä kerääntyi Puolan perustuslakituomioistuimen päämajan eteen Varsovassa torstaina 7. lokakuuta. Kuva: Radek Pietruszka / EPA
Veera Pennanen

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kertoo olevansa "syvästi huolissaan" Puolan perustuslakituomioistuimen päätöksestä, jonka mukaan osa EU:n perussopimusten artikloista on maan perustuslain vastaisia.

Puolan perustuslakituomioistuin kertoi linjauksesta eilen torstaina.

Kyseessä on viimeisin käänne Puolan ja EU:n välisessä kiristyneessä kiistassa Puolan laeista, jotka uhkaavat unionin mukaan maan oikeuslaitoksen itsenäisyyttä.

Von der Leyenin mukaan komissio tekee kaikensa, jotta EU:n lainsäädäntö säilyttäisi asemansa etusijalla.

– EU-laki on kansallisen lain yläpuolella, myös perustuslaillisissa kysymyksissä, von der Leyen sanoo tiedotteessa.

Lisäksi komission puheenjohtaja muistuttaa, että kaikki EU-maat ovat sitoutuneet yhteiseen EU-lakiin.

Puolan EU-ero mainittu

Perustuslakituomioistuimen linjaus on aiheuttanut voimakkaan reaktion myös muualla EU:ssa. EU-komission lisäksi Euroopan parlamentin suurimmat poliittiset ryhmät ovat ottaneet Puolan päätökseen kantaa.

Osa ryhmistä vaatii komissiota jäädyttämään rahoituksen Puolalle, joka on yksi suurimpia EU-rahoituksen saajia.

Lue myös: Tukieurot pois elleivät yhteiset arvot kiinnosta, sanoo selvä enemmistö EU-kansasta, niin myös oikeusvaltion periaatteita koetelleissa Unkarissa ja Puolassa

Yksittäisistä jäsenmaista esimerkiksi Saksa on kommentoinut Puolan toimia. Maan ulkoministeri Heiko Maasin mukaan Puolan on pantava täytäntöön EU:n lainsäädäntö kokonaan.

Luxemburgin ulkoministeri Jean Asselbornin mukaan on selvää, että "Puola leikkii tulella".

Uutiskanava Euronewsin mukaan jopa Puolan EU-eroa, eli Polexitia on väläytelty.

Puolestaan Ranskan Eurooppa-ministeri Clement Beaune kuvaa Puolan päätöstä hyökkäykseksi EU:ta vastaan. Beaune ei kuitenkaan toivo Puolan eroavan unionista, kertoo Reuters.

Laki ja oikeus (PiS) -puoluetta edustavan pääministeri Mateusz Morawieckin mukaan maa ei suunnittele eroavansa EU:sta. Päinvastoin kuin EU:sta eronneen Britannian kohdalla, EU-jäsenyydelle on Puolassa laaja tuki.

Lue myös:

Puolan perustuslakituomioistuin linjasi, että osa EU:n lainsäädännöstä on maan perustuslain vastaisia

Mitä tapahtuu, jos Unkarilta ja Puolalta viedään pian EU-tuet? Meppi Sarvamaa: "Voi olla, että meillä on paljon hurjemmat ajat edessä"

Suosittelemme