Leikkipuistojen kerhot

Kerhot on tarkoitettu 2-4-vuotiaille helsinkiläisille. Kerhoja on leikkipuistoissa ja ne ovat maksuttomia. Kerhoissa on toimintaa 1-4 päivänä viikossa noin 2,5-3 tuntia päivässä.

Kerhossa lapsi saa kokemuksen ryhmään kuulumisesta sekä mahdollisuuden monipuoliseen pedagogiseen toimintaan, ulkoiluun, liikkumisen leikin ja taiteen kautta. Kerhotoiminta tarjoaa perheille kontakteja muihin alueen lapsiperheisiin.

Kerhotoiminta järjestetään suomeksi.

Kerhotoiminta on suunnattu kotihoidossa oleville lapsille kahden vuoden iästä maksuttoman esiopetuksen alkamiseen saakka. Kerhotoimintaan voivat osallistua myös kotihoidon tuella olevat lapset. Jos lapsesta maksetaan yksityisen hoidon tukea, hän ei voi samanaikaisesti osallistua kerhotoimintaan.

Kerhojen toimintakausi alkaa koulujen alkaessa tai viimeistään 1.9. ja päättyy 31.5. Niissä noudatetaan koulujen loma-aikoja. Perheen kanssa sovitaan kauden alussa lapsen kerhoon osallistumisen tuntimäärä kuukaudessa.

Syksyllä alkaviin kerhoihin haetaan toukokuun loppuun mennessä. Kerhoryhmä muodostuu, kun hakemuksia on riittävästi. Käynnistyneisiin kerhoihin voit tiedustella vapaita paikkoja suoraan leikkipuistoista myös ympäri vuoden.

Kerhotoiminta on kunnan järjestämää avointa varhaiskasvatustoimintaa, eli lapsella ei ole subjektiivista oikeutta kerhopaikkaan. Kerho ei siis kuulu kunnan lakisääteisiin palveluihin, vaan kunta järjestää sitä lisäpalveluna perheille. Korvaavaa kerhotoimintaa ei järjestetä, jos toiminta joudutaan keskeyttämään.

Hakemus kerhotoimintaan

Hakemuksella huoltaja voi hakea lapselleen Helsingin kaupungin maksutonta kerhotoimintaa.

Asian käsittelyn eteneminen

Hakemuslomakkeen ohjeteksti ohjaa lomakkeen täyttämisessä. Puuttuvat tiedot tai virheelliset tiedot näkyvät punaisella vasemman reunan navigaatiossa ja Yhteenveto-sivulla. Lähetä-painike aktivoituu vasta, kun kaikki lomakkeen pakolliset kentät on täytetty. Lähettämisen jälkeen lomake ei ole muokattavissa, mutta lähetettyä hakemusta voi käyttää esim. sisaruksen hakemuksen pohjana.

Hakemuksen voi tallentaa luonnoksena ja luonnosta voi myöhemmin muokata asiointikansiossa. Luonnos katoaa hakemuksen lähettämisen yhteydessä.

Lähetetty hakemus tallentuu hakijan asiointikansioon, sähköisen asioinnin arkistointijärjestelmään ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialan varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen asiakastietojärjestelmään. Palvelu antaa ilmoituksen lähetyksen onnistumisesta ja asianumeron, jolla hakija voi seurata hakemuksen tilaa asiointikansiossa. Lähetetyn, käsittelyä odottavan hakemuksen tila on Lähetetty. Kun hakemus otetaan käsittelyyn, hakemuksen tilaksi muuttuu Käsittelyssä.

Hakemukseen tehdään aina päätös asiakkaan toiveet mahdollisuuksien mukaan huomioiden. Kerhopaikka myönnetään, kun toivotussa paikassa on vapaita paikkoja.

Päätös lähetetään sähköisesti lapsen kanssa samassa osoitteessa asuville huoltajille heidän henkilökohtaisiin asiointikansioihinsa, mikäli heillä on asiointikansio. Päätös lähetetään sähköisenä myös lapsen kanssa toisessa osoitteessa asuvalle huoltajalle, mikäli kyseessä on yhteishuoltajuus ja yhteishuoltajalla on henkilökohtainen asiointikansio.

Maksupäätökset toimitetaan sähköisesti asiointikansioon sille huoltajalle, joka asiakasmaksuyksikölle on ilmoitettu olevan vastuussa maksuista.

Hakemus voidaan poistaa ennen päätöksen tekemistä ottamalla yhteyttä palveluohjaajaan. Poistetun hakemuksen tila on Peruutettu.

Käsittelyaikana hakemukseen tulevista muutoksista ilmoitetaan soittamalla palveluohjaajalle.

Käsittelyaika

Hakemuksen käsittelyaika on enintään 4 kk, ellei hakija ilmoita palvelun alkamiselle myöhäisempää alkamispäivää. Hakemuksen käsittely alkaa noin kaksi kuukautta ennen toivottua aloituspäivää.

Voimassaoloaika

Hakemus on voimassa yhden vuoden lähetyspäivästä lukien.

Lisätiedot

Hakemuksen voi lähettää aikaisintaan vuotta ennen toivottua alkamispäivää.

Hakemuksen voivat toimittaa myös Helsingin ulkopuolella asuvat. Palvelun saamisen edellytyksenä on, että perheellä on palvelun alkaessa kotipaikkana Helsinki.

Linkit

Asioi verkossa

Täytä hakemus sähköisessä asioinnissa

Avoinna joka päivä
Vaatii tunnistautumisen.

Kerhohakemus paperilomakkeella

Asian käsittelyn eteneminen

Kerhoon voi hakea paperilomakkeella seuraavissa tilanteissa:

- lapsella ei ole suomalaista henkilötunnusta,
- perheellä ei ole suomalaisia pankkitunnuksia tai
- sähköinen hakeminen ei ole muuten mahdollista

Täytetty lomake postitetaan tai jätetään ensisijaisesti haettavaan kerhopaikkaan tai mihin tahansa kunnalliseen leikkipuistoon.

Täytä lomake

Hakeminen kerhoon paperilomakkeella

Katso leikkipuistojen kerhot palvelukartalla (avautuu uuteen ikkunaan)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Leikkipuistojen kerhot lukuvuonna 2024-2025

Etelä:

  • Leikkipuisto Lahnalahti, Lauttasaarentie 40a
  • Leikkipuisto Ruoholahti (ulkotoiminnan kerho), Laivapojankatu 8
  • Leikkipuisto Seppä, Sepänkatu 2
  • Leikkipuisto Taivallahti, Pohjoinen Hesperiankatu 22

Kallio - Pasila - Vallila

  • Leikkipuisto Arabia, Arabianpolku 1 a 1
  • Leikkipuisto Intia (metsäkerho), Intiankatu 44
  • Leikkipuisto Kimmo, Turjantie 3
  • Leikkipuisto Linja, Toinen linja 6
  • Leikkipuisto Sanna, Pasilan puistotie 8

Reijola - Munkkiniemi - Haaga

  • Leikkipuisto Isonneva, Isonnevantie 16 a
  • Leikkipuisto Laurinniitty, Laurinniityntie 14
  • Leikkipuisto Munkki, Perustie 38

Kaarela

  • Leikkipuisto Kannelmäki, Kanneltie 1 a
  • Leikkipuisto Piika, Arentinkuja 5
  • Leikkipuisto Strömberg, Strömberginpolku 5
  • Leikkipuisto Vähätupa, Vähätuvantie 4 a

Maunula - Oulunkylä

  • Leikkipuisto Etupelto, Etupellontie 8
  • Leikkipuisto Maunula, Kuusikkotie 2 a
  • Leikkipuisto Mäkitorppa, Mäkitorpantie 42
  • Leikkipuisto Torpparinmäki, Ylätuvanpolku 4

Malmi - Latokartano

  • Leikkipuisto Kotinummi, Uudenpellonkuja 5
  • Leikkipuisto Maasälpä, Maasälväntie 3 a
  • Leikkipuisto Salpausselkä, Salpausseläntie 1 a
  • Leikkipuisto Traktori, Tyynelänkuja 7
  • Leikkipuisto Viikkari, Laivuri Petterin kuja 3

Puistola - Suutarila - Jakomäki

  • Leikkipuisto Kankarepuisto, Jakomäenpolku 6
  • Leikkipuisto Kesanto, Kesantotie 13
  • Leikkipuisto Linnunrata, Linnunradantie 8
  • Leikkipuisto Nurkka, Nurkkatie 2
  • Leikkipuisto Tapuli, Kimnaasipolku 7

Kaakko

  • Leikkipuisto Orava, Karhutie 11
  • Leikkipuisto Kiiltotähti, Ilomäentie 8
  • Leikkipuisto Rudolf, Rudolfintie 8
  • Leikkipuisto Tuorinniemi, Agnetankuja 4
  • Leikkipuisto Roihuvuori, Prinssintie 1

Mellunkylä - Vuosaari

  • Leikkipuisto Kiikku, Kiikku 6
  • Leikkipuisto Lohikäärmepuisto, Lohikäärmepolku 3
  • Leikkipuisto Mellunmäki, Pyhätuntunrintie 2

Myllypuro - Vartiokylä

  • Leikkipuisto Iso-Antti, Valkovuokonpolku 20
  • Leikkipuisto Myllynsiipi, Yläkivenrinne 6
  • Leikkipuisto Mustakivi, Vedenottamontie 6
Kuvituskuva
Kuva: Jussi Hellsten